Alussa monta muttaa

Yrittäjän taipaleelta 1/2

Kun vaimoni Ritvan sekä tyttäremme Susannan ja koiramme Dalin kanssa muutimme Joensuuhun 80-luvun alussa ja aloittelimme yritystoimintaa, siinä oli alkuvaiheessa monenlaista muttaa. Pienyritystoiminta ei ollut pankkien taholla kovasti suosittu. Mikään toiminta ilman rahaa ei ole kunnolla mahdollista, mutta saimme senkin asian jotenkin lopulta järjestykseen, kuitenkaan ei maakunnan pankkien kautta.

Kun oli idea, mitä rupeamme tekemään, niin tuumasta toimeen. Ala oli kovasti kilpailtu, minkä kyllä tiesimme,mutta yrittänyttä ei laiteta. Oli edessä tuotteiden hinnoittelu. Markkinoillle ei olisi alkuun ehkä päässyt muuten mukaan kuin pitämällä hinta lähellä toisten hintoja. Moni yrittäjä oli saanut kehitysrahoja valtiolta ja pisti osan rahoista tuotteiden hintoihin. Meillä ei ollut uusina yrittäjinä siihen mahdollisuutta. Pohjois-Karjalaan myönnetyt rahat menivät suurille yrityksille.

Miten saada tuote kuluttajien käyttöön on tietysti monta kertaa tosi kinkkinen juttu. Markkinoitko suoraan kuluttajille vai luotko jälleenmyyntiverkoston. Meidän tapauksessa valitsimme molemmat. Meiltä suoraan ostaneilta asiakkailta oli tullut myönteistä palautetta tuotteistamme, ja tieto oli levinnyt myös jälleenmyyjien korviin.

Grammarin neulalla rokotettu

Minä olin grammarin-neulalla rokotettu, joten rupesin hoitamaan kyseistä postia ja vaimoni Ritva tuotantopuolta, josta hänellä oli kokemusta rutkasti Helsingin ajoilta. Olimme alusta alkaen palkanneet pari työntekijää, sillä käsityövaltaisen tuotteen valmistuksessa on työn osuus jopa 70-80 prosenttia.

Pienessä yrityksessä ei tarvitse olla roolijakoja. Siihen aikaan puhelin oli tärkeä väline. Niinpä kaikkien oli osattava tärkeä asia, myyntityö, ettei kenenkään tarvinnut sanoa, jotta en mie tiiä. No, aluksi loimme jälleenmyyntiverkoston Itä-Suomeen. Firman nimessä ollut ”Karjala” oli kuin musta- nimi joillakin Suomen alueilla, emmekä sitä perustamisvaiheessa olleet älynneet. Tämähän juontanee sota-ajan jälkeiseen aikaan, kun karjalaiset joutuivat muuttamaan uusille asuinsijoille eikä se tietysti ollut kaikkien mieleen.

Vähitellen reviiri kasvoi

Vähitellen reviiri kuitenkin kasvoi, ensiksi Etelä-Karjalaan päin, sen jälkeen Kymenlaaksoon, Kainuuseen ja Lappiin. Tähän ei päästy ihan helposti, se vaati monta esittelypäivää sekä muutamat messut ja kymmeniä tuhansia kilometrejä autossa istumista.

Kun tuotteiden myyntimäärät alkoivat nousta, oli palkattava muutama työntekijä lisää. Myyntialueemme kasvoi vähitellen läpi Suomen eikä Karjala- nimi ollut enää niin haittatekijä.

Kyllähän alueen kasvattaminen oli joskus kova paikka. Grammarin neulan vauhtia oli välillä hiljennettävä aika lailla, mutta hyvin niistä selvittiin. Kun pääsimme mukaan jälleenmyyntiketjuihin, joilla oli myymälöitä läpi Suomen, niin toimintavarmuus toi parempaa uskoa tulevaisuuteen. Mainittakoon, että meillä oli kymmeniä jälleenmyyjiä asiakkaina koko 30-vuotistaipaleen ajan.

Mutta aika ei mene, ettei talouselämässä tule taantumia, lama-aikoja. Työurani aikana on ollut niitä montakin. Se tuntuu, kun on pienyrittäjä, jolla on kaikki pelissä yrityksen ympärillä. 90-luvun lama lienee ollut Suomen historiassa niitä kovimpia aikoja. Niinpä siihen jouduimme mekin. Kaikki alkoi, kun monta hyvää jälleenmyyjää meni nurin. Tietysti meille tuli huomattavia luottotappioita, kun asiakkaat eivät maksaneet laskujaan, ja olihan meillä sitä niin suosittua valuuttalainaakin.

Kirjoitteli Ilmari

Jatkuu huomenna…

4 comments for “Alussa monta muttaa

  1. Nykyään on noita uusyrityskeskuksia ja starttirahoja, jotka
    antavat jotain turvaa uudelle yrittäjälle.

    Olemme käyneet yrityksessäsi asiakkaina,niin päättelin noista perheenjäsenten nimistä. Tyytyväisiä olimme tuotteisiin ja palveluun.

  2. Olisi ihan mukava tietää, minkä niminen oli Ilmarin firma ja mitä siellä tehtiin/myytiin. En näitä bongannut jutusta.

  3. Saatan olla firman nimen suhteen väärässä,
    mutta korviini jäi soimaan ”on vällyn alla
    lämmin”… Liekö oikea vihje?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *