Matkamuisto

Pyyhinpä vähän pölyjä matkamuistosta, vaikkei se kirjahyllyn reunalla sijaitsekaan.

Olimme Turkin Marmariksessa viettämässä lomamme viimeistä päivää. En ollut koskaan käynyt Rhodoksella. Sain suostuteltua isännän päivän kestävälle retkelle.

Aamu valkeni aurinkoisena. Oli oikein hyvä sää tunnin kestävää merimatkaa varten. Moni muu oli ajatellut samalla tavalla. Meitä oli aikamoinen joukko satamassa odottamassa laivaan pääsyä. Kun ensimmäinen alus oli täynnä, havaitsimme joutuvamme seuraavaan. Moni seurue ja perhekin katsoi kaihoisasti toistensa perään, kun oli mentävä eri alukseen. No, tunti erossa ei olisi paha. Saarella sitten taas seikkailtaisiin yhdessä.

Osa matkustajista kiipesi heti ylimmälle kannelle aurinkoa saamaan ja maisemia ihailemaan. Siellä se meni jo hyvää haipakkaa ensimmäinen laiva. Paatit eivät olleet mitään sisävesiveneitä, mutta eivät myöskään valtameren kyntäjiä. Pian päästyämme Marmariksen lahdelta avomerelle, alkoivat aallot mukavasti keinutella meitä. Naurunpyrskähdyksiä kuului sieltä täältä, kun vatsan pohjaa kutkutti. Pian tuli kuitenkin hiljaista. Aallot tuntuivat yhä kasvavan. Ihmiset alkoivat etsiä tukea, mistä kiinni saivat. Sitten alkoivat ensimmäiset voida pahoin. Merenkäynti vain paheni. Monet pyrkivät ulos oksentaakseen mereen, mutta ei sinne ollut menemistä. Kaiteen yli mereen olisi mennyt muutakin kuin oksennus. Ihmeteltiin, miten yläkannella olijat pysyivät kyydissä. Varmasti rystyset valkoisina pitelivät penkin reunoista kiinni. Kastumiseltakaan eivät voineet välttyä.

Meno kävi yhä hurjemmaksi. Kumma , kun en voinut pahoin, minä, joka autossakin oksentelen. Katselin, kun joku asettui seinänvieruspenkille pitkäkseen. Kohta hän sai sangollisen vettä niskaansa KIINNI olevasta ikkunasta. Hämmästyneenä hän nousi pudistelemaan enimpiä vesiä vaatteistaan. Eräs rouvashenkilö makasi likaisella lattialla pitkin pituuttaan. Hän pyörähteli laivan heittelehdinnän mukaan ja valitti kuolevansa.

Ainoa normaalisti käyttäytyvä oli pikkuinen tyttö, noin 4-5 -vuotias. Hän hyppeli ihmisten joukossa ja katseli silmät pyöreinä kummallista näytelmää ympärillään. Hänenkin huomionsa kiintyi kolinaan portaissa. Siellä joku laivamies pyöri rappusia alas. Hyvä, kun ei taittanut niskaansa. Kyllä sitä luuli jo viimeisen hetkensä koittaneen. Mikäpäs meidän oli vaikka kuolla! Lapset olivat aikuisia, eikä syntisäkkikään tuntunut kovin painavalle. Hyvä olisi ukon kanssa yhtaikaa painua manan majoille. Näitä miettiessäni joku oksensi niskaani.

Laivamme oli ilmeisesti kulkenut pitkiä matkoja aallon harjaa myöten. Yhtäkkiä se putosi kuin kaivoon. Ritinää ja natinaa kuului joka puolelta ja polvet pettivät äkkipysähdyksessä. Mutta kesti alus ainakin tämän tömäyksen. Jo näkyivät Rhodoksen valot, mutta kovin kaukana vielä. Taitava kipparimme kuljetti alusta aallon harjalta toiselle ajaen edestakaisin rannan suuntaisesti. Jokainen aalto toi rantaa hiukan lähemmäksi. Niin päästiin lopulta rauhallisempaan veteen ja kokka käännettiin rantaa kohti.

Yhden tunnin matka oli venähtänyt neljän mittaiseksi. Vastaanotto rannalla oli mieleenpainuva. Törkyisestä olemuksesta huolimatta ihan vieraatkin ihmiset tulivat halaamaan. Mummit eivät lakanneet suukottelemasta lapsenlapsiaan. Ensimmäinen laiva oli selvinnyt lähes ongelmitta ukkosmyrskyn kourista. Se oli uudempi ja siinä oli vahvemmat koneet. Sen matkustajat olivat seisseet uskollisesti sateessa odottaen tietoa kohtalostamme. Useimmat olivat varautuneet jo pahimpaan. Meidän aluksemme opas oli shokissa. Toinen opas oli ennättänyt tehdä jo järjestelyjä. Lomakausi oli ohi. Hotellit kiinni ja omistajat matkanneet mantereelle. Ruokaa kuitenkin saatiin ja yösijakin järjestyi. Ei puhettakaan, että sinä päivänä enää mentäisiin takaisin. Vettä satoi ja ukkonen näytti vielä voimaansa. Ensimmäinen tehtävä oli käydä kaupasta ostamassa puhdasta ylle. Kaikessa tohinassa ilta oli kulunut pitkälle, kun päästiin majapaikkaan. Kuinkahan kauan lie nämäkin sängyt olleet sijattuina? Kun kohentelin tyynyäni, löytyi sen alta muurahaispesä.

Seuraavana aamuna oli kiire. Lento kotiin lähtisi puolilta päivin. Sää oli taas kaunis, kun odottelimme vuorolaivaa, joka osoittautui suureksi ja turvallisen näköiseksi. Siitä huolimatta joku vaati hysteerisesti päästä matkaan lentokoneella. Hyvin ennätettiin lennolle, mutta oli pakkaamisessakin vauhtia.

Jossain vaiheessa saimme kuulla, että matkan järjestäjiä oli varoitettu myrskystä. Mutta ei matkaa voinut perua. Turkkilaiset pitävät aina sanansa ja sitä paitsi rahat olivat jo plakkarissa. Ne kreikkalaiset vaan siellä pelottelevat ja tekevät näin kiusaa. He kun eivät voi sietää turkkilaisia. Olen nähnyt kreikkalaisen pitelevän nenäänsä ja leyhyttelevän turkkilaisista puhuttaessa.

Jäi taaskin Rhodos näkemättä.