Haamusyöjät

Kyllä täytyi hieraista silmiä, kun luin Hesarista, että ”haamusyöjät hämäävät Nöykkiön koulussa”. Oikein piti pestä silmälasit välillä ennen kuin jatkoin lukemista. ”Haamusyöjiä olisi huhun mukaan ilmaantunut, koska ruoanvalmistuksesta vastaava yritys tarkkailee ruoan menekkiä laskemalla käytettyjä lautasia.”

Voiko olla totta, että koululaisista on tullut sellaisia näykkijöitä, että lautanen vain sotketaan silloin kun ruoka ei ole mieluista. Nöykkiön koululaisten mieliruokaa tuntui olevan täytetyt jauhelihatortillat, mikäli Hesaria on uskominen.

Rikka rokassa

Mitähän olisi Utran kansakoulun keittäjä tuumaillut, jos olisimme tilanneet tortilloja? Minun suosikkiruokaani oli lauantaisin listalla oleva kaurapuuro mehukeiton kanssa. Poikien suosikkiruokaa oli tietenkin makkarasoppa. Se oli niin suosittua, että opettajan täytyi laittaa sääntö, että viisi makkarapalaa per oppilas. Kun kaikki olivat ammentaneet annoksensa emalisankosta peltikippoihin, saattoi sankon pohjalla lillua vielä jokunen makkarasiivu. Ei siinä tarvittu haamusyöjiä, kun osa oppilaista kiiruhti vielä santsikierrokselle. Siksi sanonkin suoraan, että en ymmärrä näitä ”Nöykkiön näykkijöitä”. Ruoka-aineallergiat ovat asia erikseen.

Serkkuni ei syö vieläkään hernekeittoa. Hänen kansakoulussaan oli sattunut sellainen tapaus, että hellan pellillä kuivumassa ollut trikoinen tiskirätti putosi suoraan alapuolella porisseeseen hernesoppakattilaan. Näppärä emäntä onki rätin keitosta ja kun muutakaan ruokaa ei ollut tarjolla, niin rokkahan upposi oppilaisiin täydestä. Siihen aikaan järjestäjät hakivat ruokaämpärin keittolasta ja serkkuni sattui näkemään kyseisen tapauksen. Toisille oppilaille kertominen oli rangaistuksen uhalla kielletty, serkkukaan ei saanut jättää annostaan lautaselle.

Sisäkkäin ko Kyyrölän potit

Jossain jutussani olen tainnut kertoa jo tapauksen, kun Kaustan pojat virittivät ongensiiman polulle. Koulun keittäjä kulki polkua neulomus kädessään. Hän kompastui lankaan sillä seurauksella, että sukkapuikko pisti peukalopottiin. Pusikossa piileskelleet viikarit eivät saaneet arestia, koska opettaja oli todennut, ettei polulla kulkiessa sovi tehdä käsitöitä!

Tätä kirjoittaessani uunissa tuoksuu perinneruoka eli karjalanpaisti. Se on miehen bravuurinumeroita. Hän tekee sen rajantakaisen Kyyrölän reseptin mukaan. Ruoan menekkiä ei tarvitse laskea lautasista, vaan ”potin” tilavuudesta, varsinkin silloin, kun Pohjanmaan pojat eli lapsenlapsemme ovat vierailulla. Hävikkiä voi silloin puntaroida kilogrammoissa, niin suosittua paapan tekemä paisti on. Koska nuoriso valvoo tavallisesti puolille öin, hiippailee jääkaapilla kolme kasvuikäistä haamusyöjää oikein luvan perästä.

Tellervo

13 comments for “Haamusyöjät

  1. Kouluaikana perinasoppa oli minusta kyllä hyvää, mutta kaurapuuro niin akanaista ja limasta, että vasta näillä kymmenillä on alkanut mennä kurkusta alas, nimittöin se oma tekemä.

  2. Hauskasti kerrottu ruokailutarina! Huomasin,että omassa koulussani oli sama ruokalista. Lautasia ei meilläkään ollut käytettävissä, vaan söimme niistä ”koirankupeista”. Perunasoppapäivänä meidän tyttöjen oli mentävä aikaisemmin aamulla kouluun kuorimaan perunoita.

  3. Emalikupista lusikoitu mannavelli se vasta hyvää olikin.
    Pulpetti oli virallinen syömäpaikka. Lisänä omat palaset ja maitoputeli.

  4. Näin se meni.Meillä oli kyllä lauantaina rusinasoppaa.

    Eka käsityö taisi olla ruokaliinan tekeminen joka sitten levitettiin pulpetille ennen ruokailua.
    Ruokaliina oli ”vohvelikangasta”johon epätoivoisesti yritettiin langalla ja neulalla tehdä jonkinlaisia koukeroita.

    Käsityöt eivät olleet parasta osaamistani koulussa.Patalappua kun piti virkata,tuli tekeleestäni kolmion mallinen.Jostain syystä osasin tehdä paremmin käännöksen kuin suoran virkkaamisen.

  5. Aivan samalla tavalla syötiin Niinivaarankin koulussa kaurapuuroa tai mannapuuroa mustikkasopan kanssa – minusta se oli hyvää.
    Nykyisin ei kovin usein maista aamulla kaurapuuro, paitsi pakkotilanteessa, jos muutakaan Syötävää ei keliaakikolle ole – kauraa SENTÄÄN VOIN SYÖDÄ. mirjasisko

  6. Melkoisen muutoksen on kouluruokailukin kokenut vuosikymmenten saatossa. Makariin koulussa Pälkjärvellä ei alkuaikoina ollut minkäänlaista kouluruokailua. Syksyllä 1928 johtokunta teki päätöksen, jonka nojalla 14 vähävaraista oppilasta saivat kevätlukukauden ajan päivittäin kaksi voileipää ja neljänneslitran maitoa.

  7. Kylläpä kouluruokailun kommenttikirjoittajien muistot näyttävät olevan ”mustikkasoppaisia”, toista oli 30-kymmentä luvulla työläislapsella Värtsilässäkin. Ei ollut koulukeittolaa, eikä tarjottu kouluruokaa. Eväät oli tuotava kotoa, mikäli siihen oli kotona mahdollisuuksia. Leipäpalaset, voita tai margariinia päällä, joskus ilmankin. Mehupullo, harvemmin maitoa. Niillä oli koulupäivä tultava toimeen ja ihme kyllä, hyvin jaksettiin näilläkin eväillä käydä opintiellä.

  8. Vielä eräs omakohtainen muisto ”kouluruokailusta”. Oli elokuu 1944. Olimme harjoittelemassa sotaa koulutuskeskuksessa. Eräänä päivänä ruokana oli ohravelliä. Vellin joukossa pilkahteli mustia täpliä. Tarkemmin tutkittuani ne olivat lhavia mustapäisiä matoja. Nostelin niitä lautasen reunalle. Kun velli oli syöty matoja oli lähes koko lautasen ympärys. Sillä kertaa nälkä lähti pelkällä vellillä.

    Ake vaan!

  9. Ehkä Irenekin muistaa kun meidän keittäjä varmaan ajatteli tarjota meille vähän ”extraa” eli SUKLAA PUUROA, ainoona ruokana, jo pelkkä hajukin sai osan porukasta pahoinvoimaan. Niinpä siinä sitten kävi että lukuun ottamatta yhtä poikaa suklainen ”ätkellys” jäi lautaselle, opettajan käsky syödä lautanen tyhjäksi ei auttanut vaan koko muu porukka saatiin seistä koulun jälkeen ”jälki istunnossa”. Enpä ole sen koommin suklaa puuroa syönyt enkä tarjonnut vieraillekkaan.

  10. Meille annettiin koulussa 50-luvun taitteessa kalanmaksaöljyä.
    Omien eväiden syönnin jälkeen jostakin pöntöstä, liekö ollut peilari tahi muu peltinen astia. Sitä annettiin ruokalusikallinen.
    Ei ollut namia! Vieläkin etoo suussa.

  11. Kalanmaksaöljystä on nykyisin niin hyvänmakuisia versioita, että lapsetkin mielellään ottavat.
    Juuri tällä viikolla ihmettelin vanhan mummon pieniä koukistuneita ja ryhmyisiä käsiä, ja selvisi, että hän oli aikoinaan Kenraalinkylässä koulunkeittäjänä, ja sanoi, että 3 sankollista oli kuorittava perunaa, että riitti kaikille.

  12. Kulkiessani pari tuntia sitten Helsinginkatua pitkin, mieleeni nousi tämä Tellervon tarina, kun katsoin edessäni avautuvaa näkyä.

    Erään oven edestä alkoi tiivis jono, joka kiemurteli pihaa pitkin Helsinginkadulle jatkuen siitä hyvän matkaa Fleminginkadulle. Arvioin jonon pituudeksi yli sata metriä. Ihmiset odottivat hiljaisina oven aukeamista seisoen siinä kaikkien ohikulkijoiden töllisteltävänä.

    Jonossa ei takuulla ollut yhtään ”nöykkiön näykkijää” tai ”haamusyöjää”, sillä tuo jono oli LEIPÄJONO! Jonossa seisovat ihmiset odottivat Hurstin ruoanjakelun alkamista. Näky oli pysäyttävä!

  13. Kävelin helmikuun pakkasessaa vesijumpasta
    kohti kotia. Alamäessä minut ohitti pyörätuolia
    kelaava nuorehko mies. Ajattelin, että
    hänellä täytyy olla vahvat käsivoimat
    kun tässä kelissä etenee niin vauhdikkasti.

    Helluntaiseurakunnan kirkon oven ulkopuolella
    oli leipäjono. Sama mies istui pyörätuolissaan
    jonon hännillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *