Värtsissä on taannoin kirjoitettu ja keskusteltu lantun vaikeudesta. Siitä vaiheesta, kun lanttu on jo keittiön pöydällä. Vaikealta vaikutti lantun halkaisu. Itse olen luullut noita loppuvaiheita helpoiksi pikkujutuiksi ja pitänyt kasvatusta yhtenä inhokkina.
En minä siitä lantun kasvatuksesta osaa kaikkia vaiheita kertoa. Melkoiset palstat kuitenkin olivat lantun viljelyllä entisaikaan ainakin 50-luvulla. Itse muistan noiden pitkien ja loputtomilta tuntuvien lanttupenkkien harvennukset. Alkaa heti särkeä selkää ja kolottaa polvia, kun kuuleekin sanan lantun harvennus. Niinhän se varmaan tapahtui, että keväällä kylvettiin lantun siemenet vakoihin kylvökoneella. Siemenet tulivat melko tiuhaan perätysten ja sitten alkukesästä kun itäneet siemenet olivat jo nousseet pikkutaimelle, oli harvennuksen aika. Harvennuksen avulla tehtiin kasvutilaa maahan jääville taimille. Lantun siemeniä ei voinut alun perin laittaa sopivaan tiheyteen, sillä itämättömät siemenet olisivat jättäneet ehkä suurenkin osan sadottomaksi.
Harvennus sinänsä oli ihan helppoa ja luontevaa työtä, jos olisi ollut edessä vaikkapa viisi kappaletta viiden metrin pituista penkkiä. Oli kuitenkin ehkä 150 kpl 150 m pituista penkkiä. Otapa siinä hyvä asento ja ala kontata kaikki läpi. Satoi tai paistoi. Ja varmasti satoi tai paistoi. Huolellisuuttakin harvennus vaati, sillä samaan aikaan oli kasvussa kaikenlaista pikkukasvia, jotka ihan pieninä taimina olivat jokseenkin samannäköisiä. Oli siinä YT-neuvottelut lähellä, jos erehtyi jättämään maahan vain rikkaruohon taimia ja kitki kaikki lantut hukkaan. Työvirhe, joskaan ei yhtä ikävä, oli jättää kaksi lantuntainta kiinni toisiinsa, ikään kuin yhtenä taimena.
Nykyisin on päässyt lanttusavotassa paljon helpommalla. Ei ole muuta tarvinnut, kuin puhallella lisää henkeä syömisen välillä. Varsinkin silloin, kun lantut ovat kuumissaan yrittäneet piiloutua ruistaikinaan sianlihasiivujen taakse. Täytyy nyt lopettaa, lakkasi lanttu säteilemästä.
Sakari H
Tulipa tuosta mieleeni mmatalousharjoitteluaikani Orimattilassa. Kaksi oli agronomiharjoittelijaa ja sitten mie. Mitäpä sitä kesäkuussa juuri muuta oli kuin lantun harvennusta. Miten sattuikaan, että vain minä olin työn touhussa ja ne kaksi istuskelivat rivien välissä, kun isäntä saapui pellolle. Ei kyllä kuulunut moitteen sanaa.Vähän noloja olivat nuo toiset, vaikka istuinhan siellä minäkin toisinaan.
Sattuikin niin somasti, että joku päivä sitten julkaistu kitkujuttu käsitteli käytännössä tätä samaa aihetta, mutta avarakatseisemmin. Rajoittumatta pelkkään lanttuun, käsittäen siis kaikki inhokkiharvennukset ja rikkaruohojen kitkut myös porkkanoista punajuuriin.
Oli kuitenkin hyvä, ettei poikien tarvinnut kitkumekkoa käyttää.
Tästäkö tulee sanonta, että lanttu ei leikkaa?
Juohtui mieleeni yksi mieluinenkin kitkumuisto. Se liittyy koulun kasvimaahan Raatevaarassa. Koululla kasvatettiin juurekset koulukeittolan tarpeisiin. Oppilaitten tehtävänä oli sitten käydä kesällä määrättyinä aikoina kirkemässä ja harventamassa, porkkana- ja lanttupenkit. Oli mukava päästä kitkemisen tiimoilta kylälle ja tavata koulutovereita. Kitkeminen meni sitten siinä sivussa mukavasti.