Äärimatkailua

Japanin koneen jälkiä Kaustan taivaalla. Kuva OP

En tiedä tasan tarkkaan tarkoitetaanko äärimatkailulla sitä, että matkakohde on äärimmäisen kaukana vaiko sitä, että matkaa tehdään äärimmäisissä olosuhteissa, kuten vaikkapa napaseudulla.

Maan äärissä tuntui Kaustajärvikin sijaitsevan, kun ensimmäisen kerran sitä kohti matkasin. Elettiin tammikuuta vuonna 1962. Pakkasta oli melkoisesti, niin kuin sitä tammikuussa siihen maailman aikaan tuppasi olemaan. Kumppanillani oli harmaa Skoda -merkkinen henkilöauto. Liekö lämmityslaitteista ollut vielä tietoakaan, ainakin huurteiset kuurankukat kukkivat auton laseissa eikä näkyvyys muutenkaan ollut kummoinen korkeiden aurauspenkkojen takia.

Alla venäläisen kuun

Kun olimme ohittaneet Tohmajärven, alkoi minusta tuntua kuin olisimme olleet Vennäille menossa. Tai Neuvostoliittoahan se silloin oli. Taivaalla mollottava pyöreä kuukin näytti kylmältä ja kaukaiselta.

Autolla ei päässyt perille saakka, vaan se oli parkkeerattava tien poskeen Varpasalmen sillan paikkeille, josta jalkauduimme järven jäälle hevosella ajetulle polanteelle. Kaupunkilaistyttö kun olin, olin lähtenyt rukinpaikkaa katsastamaan korkeakantaisissa saapikkaissa ja turkishelmaisessa ulsterissa. Saattoi siinä lumihangessa harppoessa mennä nailonin saumatkin rist’ronkkeliin!

Jännitystä lisäsi tieto, että minulla olisi pitänyt olla voimassa oleva kulkulupa. Rajavyöhyke oli tuolloin leveä vakiasumustenkin kohdalla. Mistä minä sen luvan olisin siihen hätään pyhäpäivänä nyhjäissyt? Taisi olla niin, että sitä oli anottava Tohmajärven nimismieheltä virka-aikana. Juttu ei ollut niin yksinkertainen, että olisin käynyt vain Kaustajärven vartioasemalla esittäytymässä.

Tuskin ehti anoppi toipua tulomme aiheuttamasta hämmästyksestä, kun porstuasta alkoi kuulua kopinaa. Olin varma, että jään kiinni heti kättelyssä. Kaksi urheilijapoikaahan sieltä vain tulla tupsahti hiihtolenkillään. Taidan mainita nimetkin, sillä Tikan Kalle ja Mielolan Jussi ovat monelle Värtsin lukijallekin tuttuja. Se oli kuitenkin ainoa kerta, kun olin luvatta liikkellä, niin paljon pumaskan puuttuminen aiheutti stressipisteitä.

Junat ei vuottelek

Mieheni isällä oli ollut tapana lähteä hyvissä ajoin odottamaan Öllölän suunnasta tulevaa linja-autoa. Lähtiessään hän oli tuuminut, että ”junat ei vuottelek”. Kun nykyinen junaliikenne takkuaa milloin mistäkin syystä, nousee tuokin sanonta mielen syövereistä.

Suomen poikki matkatessa on käynyt niinkin, että kun juna nro 1 on ollut reilusti myöhässä, niin eiväthän ne jatkoyhteydet ole voineet paria matkustajaa odotella. ”Matti ja Liisa” saattavat näin ollen saada rautahevosen kyytiä oikein pohjanmaan kautta ja löytää itsensä sellaiselta asemalta, joka ei alunperin kuulunut edes suunnitelmiin.

Lähtö ei sais olla vaikeeta

Varsinaista äärimatkailua oli sekin, kun evakot matkasivat kimpsuineen ja kampsuineen kohti tuntematonta. Kun en arvannut ajoissa kysellä, ei kukaan ole enää kertomassa, mitä reittiä meidän perheemme tuon ekstremelajin alkuosuuden suoritti. Koska olin alle kaksivuotias, en voi täysin luottaa oman muistikuvani sirpaleisiin. Oletan, että tulimme jollakin autokyydillä Pälkjärven Ilmakasta radan varteen. Istuimme jo junassa ja ihmiset alkoivat kysellä, että missähän me nyt olemme? Joku kurkotti päätään ulos ikkunasta ja vastasi, että ”Kaurilassa”. Siinä kovalla junanpenkillä istuessamme Mari-mummo sitten selitti minulle, ettei kotiin ole enää paluuta. Silloin kaikki musteni silmissäni, ehkä syysiltakin pimeni jo ulkona.

Pälkjärveltä Muskon kautta Peijonniemeen ja siitä Tohmajärvelle johtaneen maantien pohja oli havaittavissa vielä vuosia sodan jälkeenkin. Joka kerran tienhaaran ohi ajaessamme haikailin kotiseudulleni. Äiti kertoi, että hyvin kirkkaalla ilmalla hänen kotinsa ikkunoista Ilmakan vuorelta näkyi Tohmajärvelle saakka. Eläinlääkäri Rauma oli heillä käydessään osoittanut horisontissa siintävät oman kotinsa ikkunat. Ne kiiilsivät vain silloin, kun auringonsäde osui niihin sopivasti.

Kaikki lähtemiset eivät suinkaan ole olleet mieluisia. Silloin auttaa appiukon käyttämä lause: ”Lähtö ei sais olla vaikeeta”. Niin vain on appi ohjaillut pilven reunalta minunkin elämääni, vaikka emme ole koskaan tavanneet.

Tellervo

Share

10 comments for “Äärimatkailua

  1. Sakari H
    25.2.2012 at 7:16

    Tellervo jaksaa puristaa hyvän kertomuksen aiheesta kuin aiheesta. Kiitos.

  2. Mirja Pusa
    25.2.2012 at 7:54

    Minulla ei ole noita evakkokokemuksia, mutta muistan kun eka kerran tulin Joensuusta suuntana Kenraalinkylä mieleeni jäi vahvasti seutu, kun tulimme melkein Kemien mäelle. Niin se vain on, että joku asia jää vahvasti mieleen, vaikkei se kummoinenkaan ole – ehkä maisema!
    MirjaSisko

  3. Alpoaatos
    25.2.2012 at 10:08

    Mukava tarina, tai oikeastaan kaksi ihan eri tarinaahan siinä oli.. Jäi vaivaamaan menikö saappaan varteen lunta ja säilyikö auto ehjänä kun jäi tien poskeen.. Osasitko seuraavilla reissuilla laittaa tossut jalkaan?

    Pätkä Kalevalasta:

    ”Äiti neuvoo lapsiansa, vaikka nukkuis nurmen alla”
    Niin varmaan appesikin.

  4. Maija- Liisa
    25.2.2012 at 16:31

    Ilmakan vaara taitaa olla siinä Kirkkolahtea lähellä? Harhailimme
    kerran siellä varsinaisessa peikkometsässä. Ovat tavattoman tiheäksi kasvaneet metsät uudella isännällä.

    Uusi sanonta on tuo äärimatkailu. Olisinkohan minä hiihtänyt tänään äärihiihdon, kun tuo latu myötäilee pellon reunoja?

  5. 25.2.2012 at 19:04

    Alpoaatokselle vastaan, että tuohon aikaan uskalsi
    jättää vielä auton tienposkeen, kuten vielä joskus
    seitsemänkymmentäluvun alussakin.
    Taisi olla jo kevät kun seuraavan kerran
    tulin Kaustalle. Korkeakorkoisissa ”piikkareissa”
    sipsuttelin talojen ohi kärritiellä, heti viimeisen
    asumuksen jälkeen vaihdoin tennarit.
    Kyllä tämä hienostelu loppui sitten aikanaan.

    Maija-Liisalle vastaan että peikkometsä on oikea
    ilmaus Ilmakan vaarasta, ei siellä näe enää
    nokkaansa pitemmälle. Kirkkolahteen menevä
    tie lähtee juuri Ilmakasta. Äidin kotipaikka oli
    ensimmäisenä oikealla.

    —-
    Kiitos kommenteista!

  6. Eero-Matti
    25.2.2012 at 19:06

    Tämä ei niinkään äärimatkailuun liity mutta Kaustajärveen. Olen viettänyt yksin muutamia ikimuistoisia kalareissujeni hetkiä ilta-auringossa Kaustajärven Lammassaaren rantakalliolla.

    Silloin on todella tuntunut olevansa luonnon kanssa yhtä.

  7. Kalevi Tikka
    26.2.2012 at 19:50

    Kun Tellervo kertoo niin palasi asia mieleeni. Emme me olleet silloin Jussin kanssa liikkeellä uteliaisuudesta vaan Jussi oletti Erkin tulleen käymään kotonaan ja hänellä olisi ollut asiallista asiaa Erkille. Kyllä me yllätyimme siitä, että morsianta oli tultu kotiin näyttämään. Olimme jossakin määrin myös nolostuneita sillä emmehän aivan parhaaseen mahdolliseen aikaan vierailulle tulleet.

  8. 26.2.2012 at 20:12

    Helpotuksen huokaus, että tulijat olivat
    kylän poikia eivätkä virantoimituksessa
    olleita rajamiehiä. Ties vaikka olisin joutunut
    Siperiaan…No, ei sentään.

  9. Lissu
    26.2.2012 at 21:51

    Aivan ihastuttava tarina taas Tellervolta! Kaunis kuva täydentää hienosti tarinaa. Sieltä sitä Kaustan kautta matkustetaan maailman ääriin – peräti Japaniin saakka.

    Oli se muuten aikaa, kun pakkasella nailoneissa kuljettiin!
    Moni niitten kanssa kinttunsa palellutti.

    Googlasin äsken huvikseni sanalla äärimatkailu. Ette ikinä arvaa millaisia osumia haku tuotti. Osumia oli 16 sivua eli 158 kpl. Niistä kolme oli jonnekin keskustelupalstalle, jossa mainittiin, että englantilaiset jalkapallohuligaanit ovat aloittaneet äärimatkailun ja viimeisin National Geograpich sivustolle, jossa esiintyi sanapari maailman ääri.

    Kaikki muut osumat olivat Värtsin sivuille!!!

  10. 26.2.2012 at 22:23

    Tein eilen saman havainnon kuin Lissu, eli että
    google antaa sanalla ”äärimatkailu”
    mahdottoman määrän viitteitä Värtsiin.

    Miten se on mahdollista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *