Kalevalaa savoksi

Osa 1/3

Täällä Värtsin palstoilla on ylistetty monia kirjoja, mutta en ole huomannut, että kukaan olisi kehunut Kalevalaa. Otin eräälle junamatkalle mukaan kirjan ”Kalevala Savon kielellä”. Alkuun sen pikkutarkka lukeminen tuottaa vaikeuksia, mutta kun sitä lukee puhenopeudella, pikkutarkkuuksista välittämättä, niin sitä alkaa ymmärtää.

Muutamat kohdat käännöksessä kiinnostivat niin, että aloin verrata niitä tavalliseen Kalevalaan. Sitten se vasta mielenkiintoiseksi tulikin. Ihan pitää ihmetellä Savon kielen kääntäjien nerokkuutta käännöstyössään. Laitan sinne tänne muutamia vertauksia.

Olen poiminut tähän jonkun verran mielestäni avainkohtia juonen selviämiseksi ja oikonut monia savonkielen sanoja oman ymmärrykseni auttamiseksi. Lukujen numerot ovat samat tavan Kalevalassa ja savolaisessa. Sivunumerot viittaavat savolaiseen.

”Kalevalan aikaan” ei ollut vielä kirjoitustaitoa Suomenniemellä olemassa, joten tarinat menivat eteenpäin suusta suuhun ja sukupolvelta toiselle värittyen ja paisuen tarpeen ja muistin mukaan. Luultavasti laulamalla.

 Juonesta pääpiirteitä

Väinämöinen oli erityisen kuuluisa kertoja. Hänestä kantautui mahtavia tarinoita kauas Pohjolaan saakka. Käytän välillä Väinämöisestä lyhyempiä nimiä kuten Väinämö tai Väinö kuten savonkielisessä Kalevalassakin.

Nuori Joukahainen Pohjolasta, laiha poika lappalainen, päätti lähteä haastamaan Väinämöisen viisaudessa. Joukahainen elvisteli suurella tietomäärällään; tiesi kaikki kalojen kutuajat, tiesi että  kyy on kiärmeihen sukua,/ kiiski on kalan tapanen,/ rauta taipuu takomalla…

 Väinämöinen alkoi kyllästyä moiseen viisauteen. Käski kertomaan syntyjä syviä, jotain ainutlaatuista. Joukahainen luettelee olleensa mukana jo maailmaa luotaessa:

”Olin uallot kyntämässä, pohjakuopat kuokkimassa,
syvänteet syventämässä, lammikoita laittamassa
sateenkuarta suattamassa, Otavata oikomassa
taivasta tähittämässä”.

 Sano vanha Väinämöene:” Senpä varsiv valehtelit!
Sinuva ee sillon nähty, kunnolj uallon kyntöaeka,
pohjakuopan kuokkimine…
Etkä ollunna mukana, et ies isäs etupuolla
tätä muata mullattaessa, ilimoo asetettaessa…
Otavata oekomassa taevasta tähittämässä..”

 Siihen loppuivat haastajan henkiset kyvyt ja hän ehdotti taistelua miekoilla. Väinö ei halua tarttua miekkaan, mutta Joukahainen koettaa ärsyttää Väinämöä kaikin tavoin, että saisi aikaan taistelun. Joukahainen uhoaa:

Tungen äijät tuon näköset, tämän uuniin, tuon ahokseen,
polen kaikki sonnan sekaan, nutistan sikalan murkkaan.

Jopa suuttui Väinämöinen moisesta uhittelusta ja lateli sellaista tekstiä, että ihteesäki hävetti, mutta miekkaan ei tartu. Lopulta laulaa Joukahaisen suohon. Kun Joukahainen on hukkumaisillaan hän lupaa Väinölle nuoren Aino-siskonsa vaimoksi, jos päästää hänet suosta (III luvun loppupuoli).

Jatkuu huomenna...

 

9 comments for “Kalevalaa savoksi

  1. Pitääkin tarttua Kalevalaan ja karistella kouluajan asenteet. Oiva oli tämä muistutus!

  2. Minulla on komea Kuvakalevala, mutta silloin kun luen Kalevalaa,
    luen repaleisesta kirjasta, josta jo sivut irtoilevat.

    Kalevala on parhaimmillaan hyvä innoittaja runonkirjoittajalle.
    Saman voi sanoa Lauri Viidan runoista. Sana on hallinassa.

    Kalevala- mittaisen runon kirjoittaminen näyttää helpolta, mutta
    sitä se ei ole.

    Alkusääntö on, että säe syntyy 8 tavusta, jotka muodostavat 4
    trokeeta, esim. ”Silloin sotka, sorja lintu”. Sitten tulee se
    vaikeus, kun kalevalainen mitta vaihtelee, etteivät iskut suinkaan aina osu painollisten tavujen kohdalle,esim. ” Vaivana
    vähäväkisen”.

    Hauskaa luettavaa on savonkieli. Täytyypä hankkia tuo kirja.

    Kokeilkaapa runonystävät täällä netissä olevia Runokonetta ja
    Haikukonetta runon rakentamisessa. Hauskaa on nähdä tulos.

  3. Kiitos EJ:lle tuosta trokeemankelista. Vielä on työtä tekemättä
    tässä runomitassa!

    Testasin tuon mankelin ja kirjoitin tekstiä Kalevalasta, jonka
    se hyväksyi mukisematta.

  4. Alkää hyvät lajitovetit alkako pelottelemaan ihmisiä Kalevalan vaikeudella ja kaikenlaisilla säännöillä. Mankelitkin ovat vain apuvälineitä, ja hyviä kun valmistautuu vaikkapa kalevalamittaisen runon kilpailuun.

    Minua on ottanut pattiin Kalevalassa oleva jaarittelu. Saman asian sivukaupalla jatkuva vatvominen. (Savolainen jaarittelu on hauskaa)

    Mutta kun ottaa huomioon mitä Kalevala – kirja on. Se on kerrontaa ajalta, jolloin luku ja -kirjoitustaitoa ei ollut. Silloin tärkeät sankaritarinat piti välittää sukupolvelta toiselle kertomalla ne jotenkin. Mieleen painuvin tapa lieneekin ollut kertoa ne laulamalla tietyllä rytmillä, ehkä samantapaisella sävelelläkin. Silloin ne on jäänyt mieleen.

    Jos piti kertoa lapsille vaikkapa, että minun isäni oli suuri metsämies ja tappoi ison karhun. Niin tällainen lyhyt toteamus ei tunnu miltään, mutta kun sitä värittelee ja paisuttelee monin sanoin niin johan alkaa kuulijaakin kiinnostaa

    Mieti mielessäsi Kalevalan säveltä ”Vaka vanha Väinämöinen, laski laulellen vesiä” yritä kertoa siihen rytmiin jotain ympärilläsi olevaa asiaa tai jotain mitä teet, huomaat että jotkut sanat sopivat rytmiin ja jotkut ei. Kellä sattuu olemaan (riittävän)pieniä lapsia niin heille on helppo laulaa. Ei tarvitse tavuja laskea, se tulee ihan itsestään kun satut löytämään rytmiin sopivat sanat. Kokeile

  5. Entisajan runonlaulajilla kerrotaan olleen kalevalamitan verissä. Hoilolassa oli 1950-luvulla vielä useita kansanrunoilijoita, jotka sen suhteellisen hyvin hallitsivat ilman teoriasääntöjäkin, vaikka onnahteluja on havaittavissa esimerkiksi Petter Mantsisen tuotannossa.

    Itse en pidä kalevalamitan teorian opiskelua ollenkaan huonona asiana eikä se nyt kovin vaikeaa ole, vaikka hieman vaivaa vaatiikin. Trokeemankeli on hyvä apuväline, vaikka ei kilpailuihin valmistautuisikaan. Harvemmalla mitta ja rytmi ovat enää luontaisesti hanskassa, minulla eivät ainakaan. Pääasia kuitenkin lienee, että kirjoitamme runoja, kalevalaista tai muuta. Se on hauska harrastus, jota sääntöjen ei tarvitse liikaa kahlita. Sisältö on tärkeämpää. Ja sydänverellä niitä aina kirjoitetaan.

  6. Tuskinpa niillä alkuperäisillä tarinoiden laulajilla lie ollut tietoakaan mistään tavutussäännöistä. Hyvä vain kun ovat tarinansa kertoneet ja ne ovat viimein päätyneet kirjoitustaitoisille kerääjille.

    Voihan olla, että joillakin rytmitys on kankeaa, mutta ”jos on syömmessä pakotus, se on saatava sanoiksi” ja sellaiset kun pistää suorasanaista tekstiä tulemaan niin oikein jää suu hyvälle sellaista lukiessa tai kuunnellessa.

  7. Suuret kiitokset Alpo Rummukaiselle Kalevalaa savoksi-jutusta ja lehden julkaisemista kommenteista. Ne yhdessä vahvistivat ennakkokäsitystäni, että Kalevala savon kielellä – ensimmäinen murrekäännös – on tärkeä eepoksemme ymmärtämiseksi Nykysuomessa. Matti Lehmosen teksti alkaa olla enemmän tajuttavaa kuin Lönnrotin alkukielinen teos, vaikkei savoa murteena osaisikaan.
    Teen parhaillaan tutkimusta eepoksemme murteistamisesta ja kummastelen, miksi murrekäännöksiä ei ole ilmestynyt enemmän. Lehmosen lisäksi vain eteläpohjalainen Aulis Rintala on saanutsellaisen tehdyksi omalla murteellaan ja Bengt Pohjanen pari erillistä katkelmaa muutamasta runosta, Lounais-Suomesta ei ole ilmestynyt ainuttakaan yritystä.
    Raamatusta taitaa olla jo ainakin jouluevankeliumi melkein kaikilla murteilla. Englanniksi on olemassa ainakin neljä täysin itsenäistä käännöstä. Mikä jarruttaa suomalaisia murrefriikkejä?
    Lehmosen ”kiännös” on vertaansa vailla, mutta on kotimaakunnassaan jäänyt vaille ansaitsemaansa tunnustusta.
    Miten se sanonta kuuluikaan: ”kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.

    Esko Nieminen,
    savolaisten koulima Sortavalan evakkopoika

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *