Peräpeilit

Pukilla on haaremi. Kuvat EJ

Piilossa.

Metsäkauriille tunnusomainen valkoinen peräpeili vilahtelee melko usein eri puolilla Värtsilää. Erään julkaisun mukaan peräpeili toimii näitten pienten hirvieläinten keskuudessa lähinnä hälytys- ja tunnistussignaalina vaaran uhatessa. Talvisilla ruokintapaikoilla ne suhtautuvat ihmisiin suhteellisen levollisesti ja luottavaisesti. Kauriitten elämää seuraillut tunnettu erämies Pekka Kunnas sanoo, etteivät ne kuitenkaan ole kesyjä.

Ensimmäisen kerran metsäkauriin jäljet tavattiin Värtsilässä parikymmentä vuotta sitten ja äimisteltiin, mikähän tuo otus mahtaa olla.  Veikkailut päätyivät ensin villisikaan, mutta kohta asian oikea laita tuli ilmi. Nykyisin riistaväki vaalii täällä metsäkaurista. Sen oleskelualueilla ei esimerkiksi käytetä ajavia koiria muunkaan riistan metsästyksessä.

Värtsilässä on monipuolisia viljelymaisemia, joissa on peltoa, metsää ja niiden reunavyöhykkeitä. Tällaisessa ympäristössä metsäkauriit viihtyvät. Ne ovat hyötyneet myös nykyisestä metsänhoidosta: hakkuuaukoilla kasvaa niille runsaasti ravintoa, esimerkiksi vattupensaita ja maitohorsmaa.

Metsäkauriit ovat ainakin kesäisin reviirieläimiä. Ne asettuvat aloilleen 1-2 -vuotiaina ja ovat melko paikkauskollisia. Viime syksynä niitä laskettiin olevan Värtsilässä parikymmentä, mutta Kunnas uskoo todellisen määrän olevan hieman suuremman. Lisää niitä mahtuu laaksoon ja ympäröiville alueille runsaasti, Kunnaksen mielestä jopa satoja.

Pukille on jo tähän aikaan talvesta kasvamassa sarvet.

Talvisin eläimet eivät niinkään välitä reviirirajoista, vaan samalla ruokintapaikalla voi olla useita pukkeja. Ne liikkuvat talvella vähemmän ja yrittävät säästää energiaa. Kevään tullen pukit alkavat keloa sarviaan puitten kylkiin ja valtaavat reviirejään. Aikuiset naaraat vasovat touko-kesäkuussa kaksi, joskus kolmekin vasaa.

Silloin tällöin emät jättävät vasansa nurmipelloille, jolloin ne heinänteon aikana saattavat jäädä koneitten eteen. Kunnas toivoi, että pelloilla olevista vasahavainnoista ilmoitettaisiin paikallisille riistamiehille, jotka etsivät ja siirtävät jälkikasvua turvallisempaan paikkaan.

Ketut ovat melkoinen uhka vasoille. Siksi kettukanta pyritään pitämään aisoissa. Samoin ilves käyttää metsäkaurista ravintonaan. Muutamia kauriita on menehtynyt myös liikenteessä. Kunnas kertoi, että tiemestarille on esitetty toivomus varoitusmerkeistä esiintymisalueille.

 

Lumen paksuus ei ole tänä talvena haitannut.

Share

19 comments for “Peräpeilit

  1. Hannu Kivivuori
    26.2.2012 at 21:36

    Ovat todella upeita, nämä meidän ”lumiantiloopit”! Lienevätköhän muutkin päässeet näkemään kauriin uljasta kiitoa? Esimerkiksi lumihangella meno on vauhdikasta: muutama nelilaukka, sitten 3-4 kertaa pidempi ilmalento väliin… Niinkuin Afrikassa. – Mutta ääni on toista maata, kuin pahasti flunssaisen, raavaan miehen röhkäisy! Ei uskoisi samasta söpösuusta moista lähtevän.
    Hannu

  2. Irene Peuhkurinen
    27.2.2012 at 8:53

    Kesäisin urospukit haukkuvat kuin koirat. Kysykää vaikka Niirasen Sirkalta.

  3. Mirja Pusa
    27.2.2012 at 9:01

    Haluaisinpa nähdä nuo peräpeilit luonnossakin. Mike

  4. Maija- Liisa
    27.2.2012 at 10:04

    Kyllä nämä ovat kauniita ja ketteriä eläimiä. Vielä vuosi sitten
    sain katsella vastaavaa näkyä keittiöni ikkunasta, mutta sitten
    tuli susi ja söi osan suihinsa. Näkyi enää yksi, joka jäi tuossa
    tiellä auton alle.

    Joku viikko sitten näin tuolla kauempana tienvarsipellolla vielä
    muutaman. Eivät ihan sukupuuttoon tästä kuolleet.

  5. Jussi Raerinne
    27.2.2012 at 19:45

    Metsäkauriista on ollut juttuja Värtsissä varsin usein. Se ei ole sinänsä mikään ihme, onhan kyseisestä otuksesta tullut valkoposkihanhen rinnalle jo miltei pitäjämme tunnuseläin. Vanhan vuoden puolella kaurisasiaa käsiteltiin mm. ”Kauriskanta kasvaa” – otsikon alla. Pidän sinänsä kyseisestä eläimestä, mutta mitalilla on aina myös toinen puoli. En rupea toistamaan vanhoja tarinoitani; ne voi jokainen itse lukea, mutta ajatukseni on että kyseessä on kaikesta huolimatta eräänlainen vieraslaji. Tällaisten kanssa olisi hyvä yleensä olla hieman kriittinen.

    Kannatan kauriiden hyysäämistä tiettyyn rajaan saakka, mutta mitä esimerkiksi tulee petoeläinkantojen säätelyyn, en voi hyväksyä mitä tahansa. Takavuosina Värtsilässäkin kaivettiin jokunen ketunpesä auki ja emo poikasineen tapettiin motiivina metsäkauriin suojelu; tällainen menettely ei mielestäni missään tapauksessa kuulu hyviin metsästystapoihin! Ketun ja muidenkaan petojen lainmukaista pyyntiä en tietenkään metsästäjänä sinällään vastusta, olenhan itsekin niitä ampunut mutta pesimärauha niillekin kuuluu.

    Pedot ottavat kauriistakin osansa, mutta niinhän asian täytyy ollakin. On todella hyvä asia, jos kauriista saadaan oikeasti pysyvä laji jo ennestäänkin upean eläimistömme lisäksi esim. talviruokinnan ja petoeläinten kontrolloidun pyynnin myötä. Kuitenkaan tämänkään asian vuoksi ei kannata lyödä ”päätään seinään”; jos ei onnistu, niin ei onnistu. Millä hinnalla tahansa ei ehkä kannata yrittää väkisin kotouttaa kauristakaan, vaan ohjata pääpaino riistanhoitotyön ja kestävän metsästyksen myötä niihin lajeihin, jotka tänne oikeasti kuuluvat.

  6. Jussi Raerinne
    27.2.2012 at 21:14

    Värtsin sivujen ulkopuolelta saamani palautteen johdosta tahdon tarkentaa ensimmäisen kappaleen toiseksi viimeisen lauseen sisältöä.
    Kun mainitsin siinä, että metsäkauris on eräänlainen vieraslaji, niin tarkoitin todellakin sen olevan nimenomaan eräänlainen vieraslaji.
    Se ei siis ole varsinainen vieraslaji siinä mielessä kuin esimerkiksi supikoira tai fasaani, vaan kauriitahan on tiettävästi joskus esiintynyt Suomessa hyvinkin laajalla alueella ja täydellisesti se ei ole missään vaiheessa kadonnut. Mm. Tornionjokilaakson kauriit edustavat todennäköisesti alkuperäistä manner-suomalaista kauriskantaa. Metsäkauriin uusi tuleminen maahamme etenkin Kaakkois- ja Etelä-Suomeen on tapahtunut sen sijaan pääasiassa Karjalan kannaksen kautta. Asiantuntemukseni ei riitä edes arvailemaan, mitkä kaikki syyt ovat aikoinaan vaikuttaneet kauriin katoamiseen, mutta epäilemättä ilmastolliset tekijät ovat tässä ilmiössä olleet ja ovat nykyisinkin hyvin vaikuttava seikka.

  7. Erkki Jormanainen
    28.2.2012 at 9:19

    On totta, että Värtsissä on ollut metsäkauriista juttuja turhankin usein. Se johtuu omasta luonto- ja kuvausharrastuksestani, muuthan eivät ole kauriista juuri kirjoitelleet. Tiedän senkin, etteivät kaikki ole kirjoitusten sävyistä ilahtuneita enempää kuin siitäkään, että tätä eläintä yleensä Värtsilässä on. Pois se pitäisi joittenkin mielestä tappaa samoin kuin valkoposkihanhet tai ilvekset tai sudet.

    Lohdutukseksi voin kertoa, että luontojutut yleensä ovat vähiten luetun aineiston joukossa Värtsissä. Niillä on kuitenkin oma kokonaisuuteen nähden pienehkö lukijakuntansa. Näin on asian laita tiettävästi myös muissa ”yleisjulkaisuissa”.

  8. Eero-Matti
    28.2.2012 at 9:43

    Eilen piti rajavartioston kavereiden kanssa ihan pysähtyä ihmettelemään paikallaan tapittavaa kaurista Sääperintien läheisyydessä.

    Tuumimme jo että olisiko eläin loukkaantunut eikä pääse liikkeelle. Mutta aikansa meitä tielle pällisteltyään pinkaisi sitten iloisesti ja ketterästi metsän suojaan!

    Jatka vaan Erkki komeaa luonnonkuvaustasi niin kynällä kuin kamerallakin!

  9. Maija- Liisa
    28.2.2012 at 11:01

    Meille ihmisille ei koskaan tule mieleen määritellä itseämme
    vieraslajiksi tällä planeetalla. Olemme levittäytyneet joka niemennotkoon ja saarelmaan, olemme täyttäneet maan. Maa on nyt
    täysi,että mitäs nyt?

    Luontokuvat ovat mielestäni erinomaista antia Värtsin palstoilla,
    jatkakaa kuvaajat vain kuvienne julkaisemista.

  10. Jussi Raerinne
    28.2.2012 at 11:23

    Rohkaisuksi Erkille, kuvaa ja kirjoittele ihmeessä edelleenkin. Niin kuin itsekin totesit, meitä tiettyä porukkaa kyllä kiinostavat luontoon liittyvät tarinat ihan ehdottomasti.
    Mitään juttuja ei ole todellakaan ollut liian usein, mielestäni vain niin metsäkauriin kuin muidenkin eläinten suhdetta ihmiseen ja yleensäkin paikkaa tässä ekosysteemissä täytyy tarkastella monelta taholta.
    Tarkasti ajatellen juuri mikään eläinlajihan ei elä täysin luonnonmukaista elämää, ihminen on omilla toimillaan tahallaan tai tahattomasti tuhonnut tai vahvistanut jokaisen lajin olemassaolon perusteita.

    Jotkut ihmiset ovat innokkaita metsästäjiä, mutta vastaavasti osa ei hyväksy minkäänlaista metsästystä. Kuitenkin totuus on se, että jokainen eläin joutuu luonnossakin tapetuksi (ja syödyksi) ennemmin tai myöhemmin. Vanhuuteen ei niissä piireissä koskaan kuolla. Armeliain kuolema tulee todennäköisesti metsästäjän luodista.
    Omat lapseni osoittivat miettineensä erinomaisella tavalla tätä asiaa, kun he joskus vielä ollessaan ”pieniä” kysyivät minulta, että millä oikeudella ihminen saa metsästää ja kalastaa ja yleensäkin tappaa ja syödä eläimiä.
    Huh huh, jouduinpas tiukkaan paikkaan! Minä, jolle tämä asia on aina ollut miltei itsestäänselvyys! Mietin hetken aikaa, kuinka vastaan. Muistelin, että Jumalahan tämän oikeuden on ihmisille antanut, mutta kuinka sen lapsilleni todistan? Selailin hädissäni Raamattua ja helpottuneena pystyin heille kohta lukemaan Genesiksen (1. Mooseksen Kirja) yhdeksännestä luvusta, kuinka vedenpaisumuksen jälkeen Nooan arkin pysähdyttyä Araratin vuorelle ja maan kuivuttua Jumala sanoi Nooan perheelle:”Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken”. Lapsia vastaus tyydytti eivätkä he ole sen koommin tätä asiaa ainakaan minun kuulteni pohtineet eivätkä vegaaneiksi ryhtyneet.

    Pyhän Raamatun mukaan ihmisen tehtävä on viljellä sekä varjella maata ja kaikkea mitä siihen kuuluu. Tähän sisältyy oikeus käyttää esim. luonnonvaroja ja riistaa ym. Valitettavasti vain tämä varjelemisen vastuu on aikamme ihmisiltä vahvasti hämärtynyt. Tilalle on tullut lyhytnäköinen sekä itsekäs riisto ja tuhoaminen, jota kunnianhimoisesti suoritetaan aikaa ja voimia säästämättä. Iankaikkinen totuus kuitenkin on, että mammonan tavoittelija ei voi saada sitä koskaan riittävästi!

  11. Lissu
    28.2.2012 at 11:43

    Ihminen tarvitsee luontoa, mutta luonto ei tarvitse ihmistä.

  12. Maija- Liisa
    28.2.2012 at 12:58

    En ole metsästyksen vastustaja ja syön riistaruokaakin.Mieluummin
    syön kuitenkin vaikkapa sitä eläintä, jonka nimi on sikanauta.

    Meidät pantiin viljelemään ja varjelemaan maata, mutta pääpaino
    olisi pitänyt panna varjelemaan- sanalle. Ajattelin tätä ihmiskunnankin kohtaloa laajemmin. Tosiasioita ovat napajäätiköiden sulaminen, tulvat, maanjäristykset ja kaikenlaiset luontokatastrofit. Hyvin monilta osin ovat meidän ihmisten toiminnan seurausta. Mielestäni tässä luonnon ja ihmisen
    valtataistelussa vielä luonto vetää pitemmän korren. Me emme ole
    tässä maailmankaikkeuden mittakaavassa kuin yksi kärpäsen paska.

    Mielenkiintoista tässä on vaihtaa mielipiteitä.

  13. Alpoaatos
    28.2.2012 at 18:25

    Eräs koululaisluokka tuli tutustumaan sotilaselämään johonkin armeijan varuskuntaan. Koululaiset olivat odottamassa luokkahuoneessa armeijan edustajaa tulkevaksi. Pikkuhiljaa hälinä luokassa kasvoi kun opettajaa ei ollut paikalla. Kesken hälinän vääpeli tuli varsin näyttävästi luokkaan. Hänellä oli olalla erilaisia kivääreitä ja muita pyssyjä iso kasa. Ne hän pudottaa rymäytti pöydälle ja julisti kuuluvasti: Se on lapset sillä tavalla, että jos meinaa syödä lihaa niin aina on ensin tapettava joku.

    Mahdollisesti joku kuulijoista on siirtynyt tämän luennon jälkeen kasvissyöjäksi

  14. Maija- Liisa
    28.2.2012 at 19:56

    Minä en kyllä pystyisi itse eläintä lopettamaan, joten jonkun
    muun täytyy puolestani se tehdä. Kalakukko voisi olla sellainen,
    johon saisin kalat järvestä nostettua ja nirhattua hengiltä.

  15. Jussi Raerinne
    29.2.2012 at 23:28

    Sikkerivaaran kauriit ovat tainneet haista nokkaan isolle kissalle. Niirala – Kirkonkylä akselilla ei ole aiemmin tältä talvelta ilveshavaintoa tehty, mutta eilen hiihtäessäni Uusikylän lenkkiä bongasin jäljet Uudenkylänlammen ja Jänisjoen välisellä kannaksella. Juoksutuslumi oli pyyhkinyt aukeammalla paikalla jäljet piiloon, joten tarkempaa tietoa otuksen liikkeistä ei ainakaan vielä toistaiseksi ole.
    Pedothan ottavat ja saavat ottaa osansa, ahma pöläytti Sääperinvaaran pientä ryhmää pari viikkoa sitten; yksi kauris taitaa olla sieltä kateissa.

    Noutaja tosin kävi Sikkerivaaran porukassakin viime yönä. Tänä aamuna ruokintapaikan läheisyydestä oli löytynyt kuollut kauris. En ole itse nähnyt eläintä, mutta saamieni tietojen mukaan se on viimekesäinen vasa, josta ei ole kuitenkaan löytynyt mitään ulkoisen väkivallan merkkejä. Kyseessä on luultavasti sama yksilö, jonka on muutamana päivänä nähty oleskelevan hieman erillään muusta laumasta. Vainaja on lähetetty Eviralle kuolinsyyn selvittämistä varten. Tiedotan asiasta lisää, sikäli kun siitä on milloin tiedotettavaa.

  16. Jussi Raerinne
    25.3.2012 at 21:25

    Edellisessä kommentissani kerroin kauris-vainajasta. Nyt on Eviralta tullut kuolinsyyn tutkimusraportti. Sen mukaan eläimellä on ollut märkivä tulehdus sekä keuhkoputkissa ja keuhkoissa että rintaontelossa. Hengittäminen on ollut erittäin vajaatehoista, koska keuhkojen alaosat ovat jotenkin kasvaneet rintaontelon seinämään kiinni ja niihin on tullut kuoliotila.
    Tulehduksen aiheuttajasta ei ole tarkempaa tietoa,kyseessä on mahdollisesti vain joku virustartunta. Tapaus ei johda ainakaan tässä vaiheessa mihinkään rajoitteisiin tai erikoistoimenpiteisiin.

  17. Jussi Raerinne
    27.11.2015 at 14:56

    Kaivelin esiin näitä muutaman vuoden takaisia kaurisjuttuja. Tämä näytti olevan niistä tuorein. Syy, miksi lähestyn nyt kommentinomaisesti tätä aihetta on seuraava:
    Kyseisen eläimen esiintyminen täällä Värtsilässä on saavuttanut 20 vuoden iän. Itse tein ensimmäisen havainnon nimenomaan marraskuussa 1995. Minulle se oli yleensäkin koskaan ensimmäinen tuttavuus mainitun lajin kanssa. Olin kyllä tietoinen, että sinä vuonna täällä oli nähty kauris ainakin jonkin metsästystapahtuman yhteydessä.

    Muutama sana vielä tuosta marraskuun kohtaamisesta:
    Ajoimme nyt jo edesmenneen naapurini kanssa iltamyöhäisellä täysikuun valaisemassa maisemassa Värtsilän kirkonkylästä Niiralan suuntaan. Huomiomme kiintyi vasemmalla puolella tietä olevalla pellolla n. 100 metrin päässä käyskentelevään kahteen pienehköön hahmoon. Mitähän eläimiä nuo oikein ovat? Hiljensimme vauhtia ja seisautimme auton. Hahmot nostivat päätään, jolloin tunnistimme ne kauriiksi; olihan niiden kuvia kuitenkin tullut aiemminkin katseltua kirjoista ja luonto-ohjelmista. Eläimet olivat tosi arkoja, muutaman sekunnin kuluttua auton pysähtymisestä ne jo painelivat pitkillä hypyillä piiloon tiheään kuusikkoon. Olipa hieno kokemus!
    Nyttemminhän mm. kannan runsastumisen myötä pelko ihmistä ja asutusta kohtaan on Värtsilän kauriiltakin erittäin huomattavasti vähentynyt. Tappioiltakaan ei ole vältytty, tarkasti kontrolloidun pienimuotoisen metsästyksen lisäksi oman uhrinsa ovat vaatineet sairaudet, liikenne ja pedot. Sudet suorittanevat tänä talvena melkoisella varmuudella huomattavan harvennuksen!

  18. erkki lintunen
    27.11.2015 at 16:23

    Olen monta kertaa viime päivinä pohdiskellut, miten ne Värtsilän kauriit selviävät erityisesti susien kynsistä. Mutta asiasta toiseen. Jussin jutussa vilahti nimi ”Värtsilän kirkonkylä”. Ei ole montakaan päivää kun eräs toinen värtsiläinen puhui Värtsilän kirkonkylästä. Nythän on niin, ettei Uusikylä-nimi ole lainkaan puhekielessä, vain jossain maarekistereissä. Sen osa Niirala on. Mutta on myös kirkko. Mikä ettei alettaisi puhua Värtsilän kirkonkylästä, kun kauriitkin siellä juoksevat. Näin saisivat olla edelleen muutkin Värtsilän kylät – Kaustajärvi, Kenraalinkylä, Tervavaara, Patsola, Pykälävaara ja Niirala – ne kaikki kauriin juoksupaikkoina Värtsilän pitäjässä. Arppen piha kuuluisi Värtsilän kirkonkylään, josta on matkaa Niiralaan noin 4 km.

    Ajatusta puoltavat myös monet tienvarsikyltit, joissa lukee VÄRTSILÄ, ajeltiinpa sitten 6/9 -tietä tai Koverosta Tuupovaaran kautta. Ne kaikki osoittavat Värtsilän kirkonkylään. Siitä huolimatta voi ja aivan hyvin Kemien mäelle antaa Tohmajärven kirkonkylän nimen, ainakin sitten kun seurakuntatalo saa kirkon aseman.

  19. Markus Kontiainen
    28.11.2015 at 0:15

    Kuuntelin radiota töistä ajellessani. Tuli liikennetiedotus liikenneonnettomuudesta välillä Turku-Värtsilä, jonka jälkeen juontaja tarkensi paikan Urjalaksi. Enkä kuullut väärin, sillä tämä toistettiin pariin otteseen. Jatkossa varmaan tulee liikennevaroituksia välille Helsinki-Utsjoki, tarkempi paikka vaikkapa Kuopio. Hivenen hassulta kuulostaa, mutta näinķin Värtsilä voi kuulua valtakunnan kanavilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *