Mehtärahhoin aikaan, osa 2/4
Sarjan ensimmäisessä osassa laskeskelin, että pölliin oli tartuttava rukkaset kädessä kymmenisen kertaa, ennen kuin se oli saatu pystymetsästä tienvarteen. Malliksi otin Kymi-yhtiön kesäsavotan Konttivaarassa 50-luvulla.
Seuraavan vuoden kevätkesästä metsurit LATOIVAT pöllit pinosta varastointitaapeleihin, samoille paikoille, jossa pöllipinotkin olivat. Tämä oli kahden miehen työtä. Taapelit tehtiin 3-4 metriä korkeiksi ja taapeloinnin loppuvaiheessa toisen miehen oli noustava taapelin päälle ”ylämieheksi”. Tämä olikin varsinaista puun sylissä pyörittelyä!
Tien päällä
Vuoden tai kahden sisällä varastotaapelien viereen peruutti kuorma-auto, esimerkiksi Ension aikaisemmin mainitsema Säkkijärven Sisu. Nyt alkoi KUORMAUS, jonka kuljettaja teki yhteistyössä apumiehensä kanssa. Tässäkin vaiheessa puu sai ainakin kaksi halausta, jos ei enemmänkin.
Kun kuorma oli valmis, se vietiin Niiralaan tai jollekin muulle rautatieasemalle. Niiralassa KUORMAN PURKU vaunuun tapahtui miesvoimin halausten kera. Pöllien matka suuntautui useimmiten Kuusankosken paperitehtaille, harvemmin määränpää lienee ollut Neuvostoliiton puolella.
50-luvulla prosessin pituus kannolta tehtaalle saattoi olla 2-4 vuotta. Tällä aikamatkalla pölli on ollut 7-8 miehen voimaharjoittelun kohteena ja työjarruilla siihen on ehditty tarttua toistakymmentä kertaa.
Olen kirjoittanut puun eri pyöritys- ja halausvaiheet isoilla kirjaimilla, näin saa käsityksen kuinka paljon fyysistä voimaa on tarvittu ja kuinka monessa vaiheessa prosessi on edennyt pelkällä miesvoimalla. Onneksi puutavaramäärät olivat pieniä tähän päivään verrattuna.
Seuraavassa jaksossa tutkailen nykysavotointia.
Johannes
Ennen vanhaan halattiin näemmä irtosuhteita.
Nykyhalaajat ovat enempi pystymetsästä.
Ja mikä ihmeen luonnon laki oli siinä, että ne paksuimmat, yli 10 tuumaiset pöllit piti nostaa korkeammalle. Mr Murpfyn laki kai.
Niiralassa halattiin nuo pöllit venäläisiin peltireunaisiin vaunuihin. Vaunun reuna oli aika korkealla ja sen yli piti jokainen pölli keinotetella.
Joskus sattui samaan aikaan Sallisen Saku kuormaa purkamaan. Silloin kuului hirveitä karjaisuja kun Saku heitti pöllin vaunun reunan yli. Jostain toiselta lastauspaikallta kuului että ”huuto ei auta , voimaa tarvitaan” .. Saku huusi vastaan ”Mutta siellä missä on ääntä, on myös voimaa” Nähtävästi se piti paikkansa
Pitkähkö lisäkommentti Puun halaajiin.
Viisikymmentäluvulla eivät kaivinkoneet tasailleet
eivätkä murskekautot täyttäneet tienvarsien
puuvarastojen pohjia.
Raviojan ylityksetkin oli automiesten itse
”teloitettava”.
Kymillä oli omiakin autoja puutavaran ajossa.
Kymin auto oli yrittämässä laanilta tielle,
mutta pöllit siirtyvät kuorman yläosassa.
Apumies esitti huolensa kuorman kunnosta,
mutta kuljettaja totesi yks’kantaan ettei
tätä näyttelyyn olla viemässä! Samalla kuljettaja
painoi lisää kaasua. Volvo kallistui, ja pöllikuorma
levisi kuin Jokisen eväät pitkin tienvarsia.
Apumies otti riskin todetessaan: ”Nyt tätä ei
ainakaan viedä näyttelyyn!”