Lehtilainaamo kylätalolle

Minulle tulee kolme kertaa vuodessa erinomaisen tasokas lehti, jonka nimi on SUOLA. Lehti saapuu jokaiselle Kotimaa-lehden kestotilaajalle. Lueskelin juuri Suolaa ja sain idean, että toimitan ko. lehden tämän vuoden julkaistut  numerot Värtsilän kylätalolle luettavaksi ja  lainattaviksi. Lehdet ovat kalliita, mutta myös välttämättömiä.

Kun ne on luettu kotona, ne jäävät hyllylle makaamaan ja ennen pitkää monet niistä joutuvat paperikeräykseen. Kylätalolle toimitetut lehdet voisivat kulkea monen käden kautta ja tarjota ilmaista tietoa tai viihdettä, matkallaan sitten joskus vääjämättä paperinkeräykseen.

Kylätalon lähellä asuvat voisivat viedä kuntolenkillään myös päivän tai edellisen päivän sanomalehtiä ihmisten luettaviksi?

Mitä tuumaatte? Ryhdytäänkö talkoisiin? Riittääkö kuppeja kahvitukseen, jos tästä syntyy ryntäys kylätalolle?

6 comments for “Lehtilainaamo kylätalolle

  1. Lehtien kierrätys ja lainaustoiminta on ollut esillä kylätalolla. Siihen ei ole ainakaan vielä lähdetty, johtuen tilanahtaudesta.

    Suola -lehti on tervetullut kylätalolle!

    Raimo Tiittanen on tuonut kylätalolle päivän parin viiveellä ”tuoreen” Karjalaisen Sinilinnusta. Kiitokset Ramille!

    Uutisalasin lehti kylätalolle tuleekin jo, pitäjäyhdistyksen toimesta tilattuna ja maksamana.

    Kylätalon kirjaston yhteyteen lehtien luku/lainaus sopisi hyvin, oikeiden kirjastojen tyyliin..

  2. Renkitalon kirpparitiloissa on lehtiä vinot pinot.. arvokkaita vuosikertojakin, ainakin lahjoittajien mielestä.. jäivät sinne kun eivät kylätalolle muutossa mahtuneet.

  3. Kyllä onn hyvä ajatus tuo lukusali. Eikö edes pienimuotoisena, siis vaikka viikon lehdet.

  4. Seppo on vienyt hiljattain kylätalolle Tekniikan maailmaa, Tiedelehtiä, Tee se itse. Vois vielä viedä Suomen kuvalehtiä.
    Annaa ja Eevaa. Laitan aina tyttöjen mukaan,kun käyvät meillä ja mielellään ottavatkin. Tytötkin ovat tilanneet mulle lehtiä lahjaksi.Kyllä kierrätys toimii!
    Mirja P

  5. Hei!
    Mahdottoman hyvä idea, kaikilla ei ole mahdollisuutta tilata lehtiä.Missä teidän kylätalo sijaitsee, kuljen Värtsilän ohi tänään torstaina niin voisin poiketa tuomaan lukemista sinne.

  6. Kylätalon käyntiosoite on Hopeakalliontie 1.
    Kyläkeskuksessa Jänisjoen sillan kupeessa. Parhaalla paikalla! =)

    Pihapiirin ja liittymän Hopeakalliontielle bongaa helposti Niiralasta tultaessa suuresta navettarakennuksesta jonka seinässä lukee kissankokoisin kirjaimin Värtsilän kesäteatteri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *