Laskeuduimme laivasta Spinalongan saaren laiturille. Siitä johti polku rautaportille, jonka päällä luki kyrillisin kirjaimin kuuluisa lause: ”Ken tästä portista käy, voi kaiken toivon heittää”. Meillä matkalaisilla oli vielä toivoa, joten lähdimme kapuamaan kivisiä portaita kohti kallioisen saaren huippua.
Saari oli karun kallioinen. Polku soluttautui vanhojen, harmaantuneiden rakennusten lomitse ylöspäin. Jo osittain luhistumassa olevia hökkeleitä kätki alleen niiden seinustoilla kukkivat pelargoniat. Ne kasvoivat suurina pensaina, jotka äärettömällä sitkeydellään ponnistelivat kasvuun ja kukkaan karun köyhässä maaperässä. Siellä sijaitsi entisiä venetsialaisia linnakkeita, joita vihollisen oli ollut miltei mahdoton valloittaa. Paikka oli pitänyt pintansa.
Saaresta tuli myöhemmin leprasiirtola, jonne tautiin sairastuneet ihmiset eristettiin heidän loppuelämänsä ajaksi. Paluuta ei ollut. Mutkittelevien polkujen varsilla oli aistittavissa vielä vuosikymmenten jälkeenkin järkyttäviä ihmiskohtaloita. Niihin oli lähes mahdoton samaistua
Saarella oli eletty. Siellä oli menty naimisiin ja saatu lapsiakin, jotka tosin oli siirretty heti synnyttyään mantereelle. Kuolema oli vieraillut usein. Saarelta poistuminen oli ollut ehdottomasti kiellettyä. Erityiset ruokaveneet olivat hoitaneet ruokatäydennyksen mantereelta saarelle. Muutamille saaren asukkaille oli myönnetty lupa kalastaa, jos pysyi tarkoin määrätyn alueen sisällä.
Joitakin saaren rakennuksia oli kunnostettu: kappeli, vanhoja venetsialaisia taloja, vankityrmä. Siellä oli ollut pikkuinen kylä varastoineen, myymälöineen, jopa tavernoineen. Saari oli tarjonnut niukan toimeentulon vaikean sairauden uhreille. Se oli suonut turvaa hauraille asukkailleen.
Meri hakkasi jyrkänteiden kylkiä, hioi hiomistaan, mutta ei murtanut. Se pilkotti sinisenä raunioituvien holvikaarien alitse. Näkymä lumosi. Surun sävyttämä häivähdys kauneudesta saarella synkästä menneisyydestään huolimatta oli.
Maija- Liisa
Anthony Quinn ja Alan Bates vuonna 1964 Alexis Zorban tanssi (jälkiväritetty)
http://www.youtube.com/watch?v=zkk6mFg90bE&feature=related
Suomessakin on luonnonkaunis, mutta
historialtaan eriskumallinen saari –
Seili.
Kiitos Sakarille Zorbaksesta! Minulla ei olekaan sitä levyllä.
Siellä Kreetalla on myös kirjailija Nikos Kazantzakisin hauta,
jossa on myös joku tunnettu lause, jota en nyt muista.
Hän kirjoitti sen kirjan ”Kerro minulle Zorbas”.
Seilissäkin näkyvät jotkut olevan ”Ouzot” juotuaan, mutta minä en. Kreikkalaisten kanssa on paljonkin yhteistä, on yhteiset velat nykyään!
Tellervolle vielä, että niin sitä tulee mentyä merta etemmäksi
kalaan, eli nähtävyyksiä katsomaan tässäkin tapauksessa.
50- luvulla spitaaliin taidettiin löytää parantava hoito.