”Sokii Kekäle”

Joku aika sitten kirjoitin Värtsiin entisajan pyykin pesusta ja että tärkein asia siinä hommassa oli saippua ja juuriharja.  Aasin siltaa koputellaan itse harjan tekijään värtsiläiseen iso enooni Sylvester Kekäläiseen, jota myös ”Sokiiksi Kekäleeksi” kutsuttiin.  Hän asui Värtsilän aseman lähellä vaimonsa kanssa. Pariskunta oli lapseton.

Isoenoni sokeutui  hänen ollessaan rakentamassa  1910 luvun alkupuolella voimalaitosta Vääräkosken Jänisjokeen.  Voimalaitos valmistui 1915.  Työhön tarvittiin paljon dynamiittia ja riuskoja nuoria miehiä. Kallioon tulevat turbiinihuoneet oli räjäytettävä dynamiitillä.  Eräänä työpäivänä sattui, että panostettu dynamiitti ei syttynytkään ja isoenoni läksi työkaverinsa kanssa juoksujalkaa katsomaan, mikä oli vikana.  Lähemmäksi päästyään panos kuitenkin syttyi ja isoenoni silmät tipahtivat sen voimasta poskelle. Hän oli vain tuumannut: ”Jopas män hiekkoo silimiin!”

Turvallisuusmääräykset lienevät siihen aikaan olleet kovin heppoiset samoin kuin, tapaturmasta maksettavat korvauksetkin. Enoni tie vei tietenkin sokeain kouluun ja harjanteon oppiin. Sieltä löytyi myös elämänkumppani Ida Mikkonen, jolla oli sen verran  näkökykyä jäljellä, että kun nosti kädet silmien tasalle, sormet näkyivät.  Ida  pystyi  hoitamaan perheen talouspuolen moitteettomasti  ja Sylvester,  hankittuaan hevosen kävi ”tienuulla”  ympäri  pitäjää.  Naapurin pikkupojat olivat  kuskina, olipa eräs varttuneempi ollut  vakituisena renkinäkin jonkun aikaa.  Kekäläisen rahan tuntemus oli ollut ällistyttävä. Kaupoissa häntä ei ollut petetty. Samoin liikkuessaan kauppamatkoilla myös suuntavaisto oli ollut erinomainen. Huumorin taju oli kaikesta huolimatta pariskunnalla ollut verraton ja se oli varmasti auttanut elämässä eteenpäin.

Valokuvassa on juuri vihitty nuoripari Ida ja Sylvester Kekäläinen istumassa rottinkikalustossa, jonka aviomies itse on tehnyt. Valokuvaaja on värtsiläläinen Matti Nevalainen. Kuva Hilkka Partasen kansiosta.

Ida-vaimon kuoleman jälkeen Sylvester avioitui uudelleen ja  sai vielä pikkutytönkin ikään kuin kaupan päällisiksi.

Tohmajärven kirkkomaalla lepäävät niin Ida kuin Sylvesterkin.

Hilkka Partanen.

7 comments for “”Sokii Kekäle”

  1. KIITOS, HILKKA, LÄMPIMÄSTI KERROTUSTA ELÄMÄNTARINASTA! Luultavasti on meilläkin ollut Sokiin Kekäleen harjoja, joilla Solehmaisen Helli on pyykkejä hangannut. Terveisiä Aarrelle! – Ierikka

    P.S. Lainassa olevat kuvat ovat mielen päällä lähdössä paluumatkalle.

  2. Kaurilassa vaikutti lapsuudessani sokkii Samuli, tais olla sukunimeltään Miinalainen.

  3. 30.3 -12
    Hilkka Partaselle.30.3.-12

    Sokiin Keköleen nimi kuulostaa jotenkin tutulta. Tiedätkö,oliko Värtsilässä joku toinenkin sokea mies? Apteekkari Helve kertoi vieneensä rikki menneen korituolinsa sokealle korjattavaksi, hän oli itse laskenut montako varpaa pitäisi laittaa. Sokea mies oli hetkisen näpelöinuýt tuolia ja sanonut:Tähän täytyy laittaa ainakin puolta enemmän. Liekkö kyseessä o0llut mainitsemasi -Kekäle?

    Yrjö J

  4. Nimimerkki Muistelijan mainitsema Samuli on ollut äitini eno, sukunimeltään Miinalainen. Hänet on haudattu Värtsilään Leminrinteen hautausmaalle. Samulin vaimo oli Jenny, hänet minäkin vielä muistan. Hän muutti vanhuuden päiviksi sisarensa luo Helsinkiin. Miinalaisten pieni talo, jonka nykyistä omistajaa en tiedä, sijaitsee Niiralasta Uusi-Värtsilään päin vasemmalla puolella tietä ennen Rutjan risteystä mäenkumpareen päällä.
    En tiedä tai en muista, oliko kyseinen Samuli ollut syntymästään asti sokea vai oliko hänenkin kohdallaan kyseessä tapaturma. Hän oli sittemmin vielä sairastunut syöpään ja ollut jossakin vaiheessa hyvin katkera sairautensa vuoksi. Pappani Antti Holopainen oli ollut silloin hänelle hyvin tärkeä kuuntelija ja henkilökohtaisen uskonratkaisun kautta hän oli vapautunut tästä katkeruudesta ja ollut valmis lähtemään tästä elämästä iäisiin asuntoihin.

  5. Olen joskus kauan sitten käynyt Samulin mökissä. Rakennus näyttää olevan vailla käyttöä. En ole ihan varmma, omistaako sen joku pappi, jonka nimi on nyt tipahtanut muistilaatikosta.

    Taisivat ne Solehmaisen Hellin käyttämät harjat olla sittenkin Samulin. Joka tapauksessa ajoimpa Niiralasta Rutjantien alkua kohti tai päinvastaiseen suuntaan, jokin kumma tuntematon tunne läikähtää mielessäni. En ole tavoittanut sen syytä. Luultavasti Samulin elämän alitajuinen tiedostus? Kaurilan lavalla ei kuitenkaan ole tähän tunteeseen mitään osuutta. Se olisi toinen juttu, ja siihen liittyisi romanttinen Rutjantie!

    Voi, niitä aikoja…! Ierikka

  6. Yrjölle ja Ierikalle!
    Empä tiedä toista sokeaa harjantekijää Värtsilästä. Uskompa hyvinkin, että Helven korituolin korjaaja on ollut enoni Sokii Kekäle.
    Samuli ja Jenny Miinalaisen muistan hyvin Kaurilan ajoilta. Kävivät usein osulassa ostoksilla. Miellyttäviä ihmisiä molemmat.
    Ierikalle lämmin kiitos kiittämästä. Muistilaatikkosi toimii sittenkin. Saamani tiedon mukaan Samuli Miinalaisen mökin omistaa todellakin ”jokin pappi”, jonka sukulaissuhteet vaimonsa kautta johtavat Ellilän Hoviin.

    Mämmikästä Pääsiäistä kaikille.

  7. 12.4. -12 Kommentti:Hilkalle

    ”Miinalaisen mökki”

    Mökin omistaa todella – Papin perh, puolis, on kotoisin -Ellilän mäeltä, Kusti Löppösen tytär, SEIJA.
    Sattui käymään niin, että Helmi sisareni on Seijan kiäly.
    Helmi sisareni oli aviossa Seijan veljen-Ilmarin kanssa. Helmi asuu leskenä Kemiessä-Lassintiellä.
    Muuten, lienen tavannut sinut ja Aarren Kaurilan -Osulass., Kutsun aikaa en juurikaan muista,muuta kuin -Ikolan suuren tuvan. Kaurila oli vilkas paikka,silloin 40-50 luvuilla. No, tietysti käytiin tanssimassakin, huppy jenkkaa ym, ai ai
    Terveisiä Vänttisen Auvon? tytölle.Isäni oli ennen sotia savotoilla ja kotonasi kortteeria. Yrjö J

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *