Kevättuuletuksia

Lähdettiin joutsenia kuvaamaan. Siinä ajeltiin tutulle järvenpoterolle, jossa oli jo rannat sulana ja pari joutsenta kuherteli siellä. Mitäs muuta kuin kuvauspuuhiin.

Joutsenilla oli kevättuuletuksen aika. Niinpä kameraan tarttui enemmän tai vähemmän hyviä ”tuuletuskuvia”.

Muistui mieleen se juttu, kun Yrjö Kokko kuvaili joutsenia Lapin perukoilla ja kehitti itse filmit nuotiolla. Joskus kuulemma tuuli heitti tuhkat filmin päälle ja sehän ei ollut ollenkaan hauskaa.

Mutta Kokon joutsenkirjojen ansiosta lappalaiset lopettivat tekemästä joutsenten kuivatuista kauloista helistimiä lapsilleen ja muutenkin alettiin joutseniin suhtautua kunnioittavasti.

Niinpä joutsenia on nykyisin jo siinä määrin, että hätäisimmät puhuvat jo kannan vähentämisestä. Kas, kun joutsen vie Lapissa pesäpaikat hanhilta, jotka sentään ovat suosittuja riistalintuja.

Niin tai näin, joutsen on kaunis lintu ja sen ääni tuo jotenkin mieleen kevään tunnot. Joka kevät noita on tullut käytyä ihailemassa.

 

 

 

 

4 comments for “Kevättuuletuksia

  1. Olen nähnyt vasta muutaman lokin pilkkijöiden seurana jäällä,
    ehkä siellä joku sintti on niillekin joutanut.

    On niin kylmää,että muuttolinnutkin tulevat myöhemmin.

    Kauniita kuvia joutsenista!

  2. Olipa ihana herätä ja katsoa noin kauniita sinertäviä kuvia –
    kiitos Jouko ja hyvää pääsiäistä sinulle ja muillekin. toivottaa
    Pusan Mirja

  3. Kyllä siinä silmä lepää kun saa tuollaista näytelmää katsella. Vastaa parhaankin TV ohjelman. Kiitos Joukolle !

    Joku päivä sitten jäällä hiihdellessäni oli reitilläni edessä ”tien tukkona” joutsenpari. Toinen näytti väsyneemmältä, vain hiukan kurkisti minua ja laaittoi pään takaisin siiven alle. Toinen jäi kuitenkin vartioon. Minä selitin niille kaiken aikaa hiljaisella äänellä että minun pitäisi mennä tästä saarien välistä .. että haittaisiko jos minä tästä hissukseen hiihtäisin.. kiersin hijalleen hiukan kauenpaa ja höpisin jotain. Toinenkin joutsen laittoi pään siiven alle. Olivat varmaan matkasta hyvin väsyneitä.

    Eilen hiihdellessäni joutsenpari oli pesänsä lähellä ja minä höpisin taas omiani. Kun tunsivat minut niin molemmat laittoivat pään siiven alle.. Pesän päällä on vielä puoli metriä lunta. Pitäisiköhän mennä lapion kanssa auttelemaan.

    Kuva kyseisestä pesästä viimekeväältä on linkissä:
    https://www.vartsi.net/2011/04/15/pesa-odottaa/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *