Arki-illan viihdettä

Vaihtamalla paranee, DVD, romanttinen komedia, ohjaus: Josh Gordon, Will Speck, pääosissa Jennifer Aniston, Jason Bateman, Jeff Goldblum, levitys SF Filmi Oy.

Alkuperäinen nimi on ytimekkäästi Vaihto. Onko suomennos osunut kohdalleen, voi jokainen päätellä itse.

Harmittomassa romanttisessa kome-diassa nähdään näyttelijöinä tukku tuttuja nimiä, kuten Jennifer Aniston, joka esiintyi mm.Frendit – sarjassa, Jason Bateman, joka on näytteli mm. Pieni talo preerialla-sarjassa ja tv-sarjassa Suku-vika, josta hän sai Golden Globen vuonna 2005. Lisäksi sivuosassa nähdään myös Jeff Goldblum, joka valloitti roolissaan Jurassic Park – elokuvassa.

 Elokuvan juoni on taattua viihdyttävää kamaa. Kassie (Aniston) on neli-kymppinen uranainen, jolle ei ole siunaan-tunut kuitenkaan varteenotettavaa sul-haskandidaattia ja biologinen kello tikittää vääjäämät-tömästi. Niinpä hän päättää turvautua siemenenluovuttajaan. Hommassa on mukana Jenniferin ex-kaveri Wally (Bateman), joka kuitenkin tuntee syvästi myös Kassieta kohtaan ja haluaisi vielä lämmittää suhteet.

Juonenkulku johtaakin lopulta siihen, että Kassien poika, joka on ehtinyt kuuden vuoden ikään on syvästi kiintynyt Wallyyn ja muistuttaakin häntä. Kassien nykyinen mielitietty, josta poika ei pidä yhtään, on kuitenkin eri mieltä ja järjestää kihlajaisjuhlat,joihin Wallykin osallistuu.

Elokuvan juonenkulku on jossakin mielessä erilainen kuin yleensä, mutta luottonäyttelijöiden suoritukset tekevät siitä kuitenkin kivan ja viihteellisen makupalan, jos ei pyydä elokuvalta liikoja, vaan lähinnä ajankulua ja hyvää mieltä.

 Loppuratkaisuista tai elokuvan juonenkulusta ei voi kertoa enempää, ettei pilaisi elokuvailtaa. Wallyn uskottua näyttelevälle Goldblumille olisi suonut vähän jykevämmän roolin, sillä hän on tosi persoonallinen näyttelijä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *