Olinhan siellä minäkin!

Olinhan siellä minäkin! Ja olikin eräs urani huippukomennuksista, nimittäin kun mm. navetan vintillä oli rahankeruupiste. Heinäpaali istuimena ja mikähän lienee antiikkinen työhärveli pöytänä.

Mirja Varonen huutokaupan kasöörinä.

Kiertelin rahalippaani kanssa paikasta toiseen meklarin mukana ja toimitin rahastusta. Tungosta oli kuten kuvasta näkyy ja täysi työ pitää järjestystä huutolistan ja maksujen suhteen. Joskus piti kuitata maksu osuuskassan säästökirjasta, kas kun silloin ei tunnettu luottokortteja, mutta luottoa riitti silti!

Välillä tarttui tuuli seteleihin ja papereihin.

Tämä komennus oli – miten sitä kuvailisi – erikoinen ja mielenkiintoinen 😉

Rahaa kertyi lippaan täydeltä ja hiki päässä niitä illalla kunnantoimistossa laskeskelin. Helpotus oli suuri kun kaikki kuitenkin täsmäsi.

Aulikin kysellessä palkkaa, esitin kainon toivomuksen, että jos viikatteen saisin palkaksi.

Pyyntö hyväksyttiin ja vieläkin sillä viikatteella on käyttöä.

 

Muisteli huutokaupan kasööri Mirja Varonen

9 comments for “Olinhan siellä minäkin!

  1. Kiitoksia ”kasöörille”. Saattaa se todellakin olla mielenkiintoinen kokemus.. Olen usein miettinyt, mistä ihmeestä huutokaupan huudattaja keksiikin niille esineille mitä ihmeellisimpiä nimiä, kun ei tiedä mikä se oikeasti on. Varmaankin kasööri laittaa johonkin suttupaperin nurkkaan esineen nimen, mutta maksaja ei enää muista juuri sitä ”kauppanimeä”.. vaan tarjoa maksua ihan eri vempaimesta.

  2. Olin lapsena heinähuutokaupassa, jossa heinätysoikeus myytiin
    yhdeksi kesäksi tietylle alueelle.

  3. Olipa kiva kun tuokiokuvasta alkoi kertyä moniosainen kertomus maatilan huutokaupasta. Löytyisiköhän vielä joku ostaja kertomaan miten kauppa sujui ja oliko kovakin huutokisa.

  4. Löytyisiköhän sinulta, Mirja, muitakin muisteluksia, Värtsilän kanta-asukas kun olet. Mukavaa oli lukea tämäkin.

  5. Muistelmat pitäisikin kirjoittaa aikanaan,
    kun vielä muistaa

  6. Minäkin olin siellä!
    Muistan huutaneeni mittakepin, sellaisen jolla koulussa mitattiin oppilaita. Se oli sellainen ristikkojalka jossa oli pieni liikuteltava osa joka painettiin oppilaan päänpäälle. Minulle ei niitä senttejä tullut ja siksipä se muisto oli niin ikävä että kostin sille mittakepille ja kotiin tultuani sahasin sen pätkiksi.

    Asia oli niin kipeä kun koulussa aina mitattiin, eikä pituutta ollut tullut tarpeeksi

  7. Olenpa minäkin tänään muistellut tuota mittaus juttua. Painoin useampana vuonna aina vain 26 kiloa ja se tais olla vähän alakanttiin kun se niin harmitti. Eipä kyllä pituuttakaan paljon ollut, mutta ei se harmittanut niin paljon.

    Mukavat tunnelmat tuolla huutokaupassakuvan perusteella:)

  8. Mirjan pöytänä ollut sirkkeli on meillä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *