Kuukausi: huhtikuu 2012

Naisten töiden historiaa

Kansannaisen työt ja oikeudet Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt, Karisto 2012 Pitkiä päiviä, arkisia askareita Ranta on kansantieteestä väitellyt tohtori, joka on tehnyt kymmenkunta teosta. Muistissa on Rannan kirja Hellettä ja heinäpoutaa ( SKS 2006), joka kertoo heinänteon kulttuurihistoriasta. Tämä kirja…

Hyytyminen

Pompannapin matkaa Alkutalven tuiskut vaihtuivat paukkupakkasiksi. Lämpimästä Italiasta kotoisin oleva pieni autoni oli hätää kärsimässä. Hankin lämmittimen. Johtoa tarvittiin reippaanlaisesti, että ylti pihan poikki talliin. 60-luvulla, kun oli vielä 6-päiväinen työviikko, oli kouluissa kerran kuukaudessa maanantaina lomapäivä. Silloin ajoin toisinaan…

Kauneusmessut Värtsilässä

Tohmajärven yrittäjät kokosivat voimansa ja suuntasivat esittelemään kauneuteen ja hyvinvointiin liittyviä tuotteita ja palveluja Värtsilän kylätalolle. Kokonaisvaltaista palvelua olikin tarjolla, ihan päästä varpaisiin. Mm. ihoa analysoitiin, hoitavia ja kaunistavia rasvoja kokeiltiin ja värejä viritettiin sopivaksi värianalyysissä.        …

Lämpenevää

Keväisiä ajatuksia Sään lämpenemistähän tässä odotellaan. Pääsiäisen aikoihin oli vielä oikein ihana talvisää, ja hiihtokeli oli mainio. Suuremmat maantiet olivat kyllä jo sulana, mutta vähemmän liikennöidyillä pikkuteillä oli ihan täysi talvi. Kesä on lähestymässä ja kokemuksen mukaan pian alkaa olla…

Pompannappi

Ajoreitti Hämeenlinna – Värtsilä oli jo tuttu. Matka taittui mukavasti. Jatkokin sujui. Koko syksyn ajelimme hyvässä yhteisymmärryksessä, Pompannappi ja minä. Mutta sitten tulivat talven ensimmäiset lumituiskut. Menimme Luukkaisen Elinan kanssa konserttiin Joensuuhun. Kotiin päin ajellessa alkoi sataa lunta ja tuulla,…

Saunakulttuuria Vanhassa Värtsilässä

Taitaa meille suomalaisille paras paikka maailmassa olla sauna. Sen lämpö, nautittuna saunavastan kanssa tai ilman, ainakin meidän vanhemman väen mielestä talvipakkasella tai kesähelteellä. Vanhassa Värtsilässä ennen sotia oli tehtaan ympäristössä laajalti työväestön asuma-alueita: Berliinit, Rämpsät, Pihkalinnat, Joentaustuvat, Onnelat ja pieniä…

Karvilan Ekke

Olen kirjoitellut monet muistelukset Värtsiin, jotka liittyvät lapsuuteni 1950-lukuun ja Patsolan mummolaani eli Karviseen. Siellä on tullut askarreltua enojeni, milloin Maken, milloin Ollin  kanssa, sillä he olivat talon asukkeja ja myös paimensivat minua päivän touhuissa. Äitini sisaruksia oli useita muitakin,…

Autoilumuistoja Värtsilän ajoilta

  Joskus 60-luvun alkupuolella isäni osti meille auton, vanhan Skodan. Sillä sitten kesä ajaa körryyteltiin. Talviajaksi se otettiin pois rekisteristä. Ajaminen alkoi minuakin kiinnostaa. Taisi olla kesä –65, kun sain kortin. Melko pian sen jälkeen lähdimme Lapin-matkalle. Kieli keskellä suuta…

Tietä piisaa.

Värtsissä on ollut juttuja vanhoista ja uudemmistakin Jänisjoen silloista. Jonkin verran lie kajottu tieasioihinkin joita jäin jossakin vaiheessa miettimään tässä Patsolan rinteessä asujana. Värtsilän tiethän ovat perusteellisesti uudistuneet sodan jälkeen.  Vanhoja teitä toki on, mutta ei kovin monta.  Mieleen tässä…

Balettitanssijan painajaiset

Valkoinen ja musta joutsen Oscar-trilleri Black Swan, DVD, draama, trilleri, ohjaus: Darren Aronofsky, pääosissa Natalie Portman, Mila Kunis, Vincent Cassel, Barbara Hershey, Wiona Ryder, levitys FS Film Oy 2011 Nuori New York City Ballet´n tanssijatar Nina ( Porman) taistelee itselleen…

Ruokavieras

Vähän ennen pääsiäistä pihassamme pistäysi vähän harvinaisempi vieras, monille varmaankin tuttu, mutta ei meillä jokapäiväinen kävijä. Lintukirja kertoo sen elinympäristöksi sembramäntyjä kasvavat havumetsät ja pähkinälehdot. Eihän meidän tontilta semmoisia löydy, niin että katsoi paremmaksi vain pikaisen vierailun. Liekö lentänyt tänne…

Hiihtolenkki Pyhäsaareen

Maanantaina 2. pääsiäispäivänä Aamu valkeni aurinkoisena. Yölliset pakkaset lauhtuivat keväisen päivän alkaessa. Tälle keväälle sattuikin erinomaisia hiihtokelejä. Hiihtolenkki tuntui hyvältä vaihtoehdolta pääsiäispäivää viettäessäni. Ensin aamupala kahveineen. Siihen päälle muutama puraisu suolakurkusta estämään edellisen päivän kaltaista uupumista ladulla. Naulakosta löytyi jo…

Arki-illan viihdettä

Vaihtamalla paranee, DVD, romanttinen komedia, ohjaus: Josh Gordon, Will Speck, pääosissa Jennifer Aniston, Jason Bateman, Jeff Goldblum, levitys SF Filmi Oy. Harmittomassa romanttisessa kome-diassa nähdään näyttelijöinä tukku tuttuja nimiä, kuten Jennifer Aniston, joka esiintyi mm.Frendit – sarjassa, Jason Bateman, joka…

Kanamainen elämä

Pääsiäisaikaan tyhjenivät kauppojen munahyllyt lopulta niin, että suklaamunia lukuun ottamatta kaikissa kaupoissa ei ollut enää kennon kennoa, eikä munan munaa. Syyttävä sormi osoittaa taas Euroopan Unioniin. Siellä ne hääräävät direktiivejä kanojen parhaaksi ja ihmisten kiusaksi. Onhan se toki sanottava, että…

Emmauksessa

2. pääsiäispäivä jää usein 1. pääsiäispäivän varjoon. Se on ikään kuin lisuke, jatke, jäähdyttelypäivä. Jos tai kun näin on, se on vahinko, sillä 2. pääsiäispäivän evankeliumin kertomus siirtää historiaan jääneen kärsimyksen ja ylösnousemuksen pääsiäisen kirkon aikaan, kirkkovuoteen, juuri nyt elettävään…

Kevättuuletuksia

Lähdettiin joutsenia kuvaamaan. Siinä ajeltiin tutulle järvenpoterolle, jossa oli jo rannat sulana ja pari joutsenta kuherteli siellä. Mitäs muuta kuin kuvauspuuhiin. Joutsenilla oli kevättuuletuksen aika. Niinpä kameraan tarttui enemmän tai vähemmän hyviä ”tuuletuskuvia”. Muistui mieleen se juttu, kun Yrjö Kokko…

Aamun ajatus

    Kauneutta on se, mikä viehättää sieluasi, ja kauneudelle on tärkeämpää antaa kuin ottaa. Kohdatessasi kauneuden tunnet, kuinka kädet syvällä sisimmässäsi ojentuvat vastaanottamaan ja saattamaan sen sydämesi valtaistuimelle. Kahlil Gibran

Pääsiäisterveiset!

Värtsin sähköpostiin on tullut muutamia pääsiäistervehdyksiä ja -terveisiä. Ne julkaistaan näin kootusti. Jos joku innostuu omia terveisiään lähettämään, niin sähöpostin kautta se onnistuu. Ympärivuorokautista päivystystä ei ole luvassa, joten ei kannata hermostua, jos omat terveiset eivät sivulle aivan heti ilmestykään.…

Emma ja Hermanni

Kaksi kuvakirjaa Miettimistä   Pirkko Harainen/Leena Lumme: Tekemistä riittää, Emma, WSOY 2012  Stian Hole: Hermannin salaisuus, Karisto 2012 Emma on oikeastaan iloinen siitä, että isä on nyt kotona. Isä haluaisi kyllä takaisin tutkijan töihin, mutta työntekijöitä oli liikaa ja isä…

Pilkkikisoissa Sääperillä

Sääperinjärvellä järjestettiin perinteiset joukkuepilkkikisat pitkäperjantaina 6.4. Paikalle saapuikin 110 pilkkijää joka on uusi ennätys Sääperin kisojen historiassa. Joukkueita oli yhteensä 40. Suurimman kalan palkinnon vei Asko Myller Tuupovaarasta. Voiton toi hauki joka painoi 655 grammaa. Pienimmän kalan palkinto meni Eija…

Good Friday

Ystäväni ”Iita” oli kotiutettu sairaalasta kuolemaan. Kävin häntä katsomassa lähdön aattona. Silloin en tiennyt, että kuolema oli niinkin lähellä. ”Iita” kertoili edellisillan tapahtumista. Uskovainen naapuri oli käynyt katsomassa. ”Iita” kertoili keskustelun naapurin kanssa edenneen ”taivasosuuksiin”. Hänen kasvoiltaan näkyi, että tuskia…

Menneen ja tulevaisuuden muistelua

Värtsiläsiten Seuran huhtikuisen kokouksen noin kolmenkymmenen värtsiläisen joukko Wanhassa Jokelassa sai heti kokouksen alkuun iloisen uutisen, kun seuran puheenjohtaja Aulis Kosonen ilmoitti, että hankkeilla ollut kirja on nyt valmis. Alunperin tätä Värtsiläisten Seuran toista julkaisua suunniteltiin kuvateokseksi. mutta hankkeen edistyessä…

Ikkuna taivaaseen

Olen kuullut sanottavan, että ikoni on ikkuna taivaaseen. Ikonien kauneus puhuttelee minua voimakkaasti. En tiedä niistä ja niiden symboliikasta mitään. En ole myöskään perehtynyt ortodoksisuuteen. Jotain salaperäistä viehtymystä kuitenkin tunnen sitä kohtaan. Joskus 1980-luvun alkupuolella olin perheeni kanssa Kangaslammilla pääsiäisenä.…

Värtsilän papista tuli lättähattu

Hyvillä keväthangilla hiihdellessäni tuli mieleen tapaus vuosien takaa. Värtsilässäkin oli sinä keväänä kovat hankiaiset. Taisi olla Pääsiäisviikko meneillään. Kirkkoherra Leino Hassisellekin oli tullut mieleen poikamaiset kujeet ja piti päästä kokeilemaan keväthankien kestävyyttä. Hän oli innokas liikkumaan tavalliset ajot polkupyörällä. Niinpä…

Lintulan nunna opettaa

Nunna Kristoduli: Hiljaisuuden kosketus, julkaisija Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari, 2012 Nunna Kristoduli (Anna-Leena Lampi)on filosofian maisteri, kirjailija ja nunna, joka asuu ja tekee työtään Heinävedellä, Lintulan luostarissa. Häneltä on ilmestynyt useita uskonnollisia kirjoja, joissa hän puhuu mm. rukouksesta, ja ihmisen…

Hiljaisen viikon piinaavia kärsimysmietteitä

Kärsimysviikko, piinaviikko, hiljainen viikko – pääsiäisenalusviikolla on monta nimeä. Kaikki ovat ihan oikeita.  Istun Sääperinjärven jäällä pilkkiavannon äärellä. Siima katoaa neljän tuuman kairan rei’ästä tummaan veteen. Aurinko lämmittää selkää, raukaisee… tekee mieli pistää silmät kiinni. Annankin niiden painua kiinni ja…

Pysäyttävää pääsiäistaidetta

Etelän turistipaikoissa tarjotaan turisteille jos jonkinlaista ostettavaa. Joskus myös jotain ilmaistakin. Gran Canarian hiekkarannoilla on hiekasta muotoiltuja taideteoksia. Ne voivat olla uskomattoman upeita luomuksia. Hiekka kuivuu hetkessä auringon paahtaessa suoraan ylhäältä, joten taiteilijan täytyy kostuttaa niitä jatkuvasti. Pääsiäisen lähestyessä Kristus-hahmot…