Kirjanpitoa ja kyyneleitä

Sain virikkeen tähän muisteluun tuosta toisen Mirjan kirjoittelusta.

Minulla on ollut hyviä ja vähemmän hyviä työpaikkoja elämäni aikana ja joskus vaikeuksiakin niiden hoitamisessa.  Tässä juttua Värtsilään tulosta.

Olin tullut Tohmajärven kunnan arkistonhoitajan/konekirjoittajan virkaan 1960-luvulla.  Seppo kävi töissä Värtsilässä Kenraalinkylän koulussa.  Tohmajärven kunnassa olin töissä kuusi vuotta.   Kun Kenraalinkylän koulu oli lakkautettu Seppo oli siirtynyt  työhön Patsolan kouluun syksyllä 1973,  mutta asuimme edelleen Tohmajärvellä.

Eräänä päivänä tuli sitten kunnallisneuvos Uuno Matikainen jonkun toisen kanssa kysymään olisinko kiinnostunut tulemaan töihin Värtsilään, houkutellen muun muassa sillä,  että Värtsilän kunta tarjoaisi hyvän asunnon ja kun Seppokin oli Värtsilässä työssä.

Värtsilässä oli kunnan kirjanpitäjä sanoutunut irti. Olivat olleet ilman virkailijaa jo vuoden ja kirjanpito oli noin vuoden jäljessä. Eiväthän herrat,  jotka minua houkuttelivat voineet tietää mitä minä osasin. Niinpä kuitenkin vaihdoin työpaikkani ja minusta tuli Värtsilän kunnan kirjanpitäjä.  Kunnansihteeri kävi ostamassa Kiteen kunnasta käytetyn kirjanpitokoneen  (mikä rumpsutti äänekkäästi ja laski vain summat yhteen, eipä paljon muuta.)  Konetta ei osannut kunnansihteerikään saati minä käyttää (ei ollut opetusta – en ollut siellä Kiteellä edes mukana.)

Alussa tehtävä tuntui tosi vaikealta ja alkoi häiritä yöuniakin, kun mietin ja mietin töitäni. Olin mielestäni kauppaopistossa aika tollo kirjanpidossa, enkä ollut tehnyt aiemmissa töissäni minkäänlaista tähän tehtävään valmentavaa työtä. Pidin enemmän muista toimistotöistä. Vielä puolustaakseni itseäni koulussa oli tämän aineen opettaja hyvin paljon tunneilta poissa.  Rehtorin työt velvoittivat?

No sehän oli pakko käydä töihin käsiksi, mutta kukapa neuvoisi ja varsinkaan maatilan asioista, elukoista ja metsistä minä kaupunkilaistyttö en ymmärtänyt pätkääkään. Kuuntelin vain tilanhoitajaa.

Joskus jouduin jatkamaan päivää iltaan asti ja kun lähdin autolla ajamaan itkussa silmin työpäivän jälkeen kotiin  oli usein laulettava virttä 548   -Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ. Tule illoin ja aamuin varhain, tule vielä kun joutuu yö.  Tilinpäätös ja tarkastukset jännittivät aina vuosittain. Kerran selvittyäni päivästä läksin happea haukkaamaan Savikon tielle – tuli vastaan mies taluttaen pyöräänsä kysyen omalla kivalla murteellaan  – Mihis sää flikka olet menossa ja kukas sää oot.  Ai kun se minua helpotti ja lohdutti, että noin kiva ukkeli ja kun kaikki tuntui niin kamalalta.   Seppokin joutui joskus kuuntelemaan valituksia (oli muuten houkutellut minua ottamaan viran vastaan).

Alkuvaikeuksien jälkeen työ alkoi kuitenkin sujua ja sain pätevöittää itseäni Tuusulassa kunnallisopiston kursseilla. Sieltä tultua kaikki tuntui aina niin kirkkaalta.   Ajan myötä kirjanpito alkoi tuntua suorastaan helpolta ja jokseenkin tylsältä työltä.  Kaipasin luovempia työtehtäviä.  Kuitenkin tuossa työssä vierähti 14 vuotta.

Toisinaan olen miettinyt  sitäkin,  että miksi menin kaupalliseen kouluun.  Syy oli varmaan se, että se oli Joensuussa,  kotoa muutaman kilometrin päässä ja halpaa koulutusta.  Olisin ehken paremmin sopinut jatkamaan tyttölyseossa ylioppilaaksi asti kuten olen monesti sanonut jälkeenpäin, mutta tapahtunut mikä tapahtunut.

Värtsilän työstä oli mielestäni  hyötyä, kun siirryin taas töihin Tohmajärvelle musiikkikoulun toimistoon.  Voin jopa neuvoa nuorta esimiestäni (ei uskois) asioissa,  joista hän ei taas ollut perillä. Eräs esimiehistäni Tohmajärvellä totesi heti alkuun, että sinähän näytät olevan perillä monista asioista. Ai kun se tuntui hyvältä.

Toimistotyötä tein eri tehtävissä yhteensä lähes 40 vuotta. Eniten olen työstä  nauttinut ollessani Joensuussa ammattikoulujen toimistoissa.  Henkilökuntaa oli paljon ja tietenkin koululaiset kivoja nuoria  ja  itsekin olin silloin nuori.

Työt on tehty, mutta kyllä on todettava, että monesti nuo edellä olevat asiat ovat olleet mielessä. Samoin ne mukavat kahvihetket Uunon tuomien pullien ja kerman kera – höysteenä Uunon nauru. Ne saivat aina minutkin  iloiselle mielelle  unohtamaan ns. keljut asiat. Kesä tulee joka tapauksessa ja  aurinko jo tänä aamuna näyttäytyi.

Pusan Mirja

6 comments for “Kirjanpitoa ja kyyneleitä

  1. Mukavaa, Mirja, että rohkaistuit kirjoittamaan
    oman tarinasi. Olet nimittäin monta kertaa epäröinyt
    ko asian suhteen.
    *
    Minäkin epäröin että laittaako kommenttia vai eikö laittaa,
    kun tulee oltua nokkineen melkein joka asiassa. Sitten ajattelin,
    että ehkä tämä sekaan mahtuu, koska tein palstatilaa Uusille
    Tuulille kuten kirjoituksestani I have a dream ilmenee.
    *
    Olin läsnä syksyn kokouksessa jossa oli puhetta että
    kommenttirivi vilisee niin nopeasti ettei kaikki ehdi
    sitä lukemaan. Sen jälkeen rivi saatiin pidemmäksi
    joten hyvin on kyytiin ehtinyt.
    *
    Juuri eilen juttelimme Johanneksen kanssa kuinka hienoa
    että Värtsi on heräämässä talvihorroksestaan. Sepolle
    ja Eiralle kiitokset että vedätte vankkureita!

  2. Hyvä Mirjat! On ollut mielenkiintoista lukea muistojanne työvuosiltanne! On se työelämä muuttunut, tiedä sitten parempaanko vai huonompaanko suuntaan.

  3. Hyvä Mirja kun raotit tuota tuntematonta sektoria hiukkasen. Sitä jutuntynkää saattaa palautua mieleesi lisää kun nyt olet muistojen arkun kantta raottanut. Seuraan kiinnostuksella tuleeko jatkoa lähitulevaisuudessa.

    Muistaakseni Väänäsen rouva oli johonkin aikaan kunnantoimistossa, olikohan ennen Sinua samassa virassa, en tiedä.

    Minäkin olin muutaman viikon siellä toimistohommissa kun oli Pykälävaaran tietyö meneillään. Laskin jotain tietyömaan tilejä sellaisella mustalla kammilla pyöritettävällä laskukoneella. Kerran oli tileissä 2 pennin heitto. Siinä vasta oli etsiminen. Virhe lienee tullut useammasta pennien pyöristyksistä yhteensä. Se ”tietokone” kun ei tuntenut markan sadasosaa pienempää yksikköä. En muista selvisikö virhe koskaan. Voihan olla, että jäin Värtsilän kunnalle 2 penniä velkaa.

  4. Hyvä kertomus koetusta. Nyt ovat nämä tietokoneohjelmat mukana
    tuossakin kirjanpitoasiassa, mutta eivät ne ilman ihmistä
    vielä tee mitään.

  5. Sanonta ”työ tekijäänsä neuvoo”, taisi korvata ennen vanhaan työhön perehdyttämisen.

    Jatka vaan Mirja muistojesi kirjoittamista. Mitä enemmän muistelet, sitä enemmän muistat. Lapsenlapsesi iloitsevat tulevaisuudessa jokaisesta muisteluksestasi minkä jälkeesi jätät. Ja Värtsin lukijat niistä, jotka annat julkaistavaksi Värtsin palstoilla.

  6. Olenkohan hullun rohkea? Luulen , että monikaan ei kirjoittele omista henk.kohtaisista vaikeuksistaan – Minä olen tällainen.
    Toiset kertovat vain hyvin menneistä jutuista. MP

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *