Valkokorvasammakko

Äitienpäivän alusviikolla satuin oleilemaan päivänä muutamana Joensuun kaupungin Heinävaaran kylässä keväisellä mökkitontilla. Kiinnitin huomiota pienehköön tummanruskeaan sammakkoon, joka mennä mörni maassa editseni. Huomasin, että joku kellastunut pieni lehti oli tarttunut sen poskipäähän ja jäin ihmettelemään, kun ei se siitä putoa pois. Aikani seurattuani huomasin, että ei se tipu ollenkaan, vaan sammakko heiluttelee sitä ajoittain. Samanlainen muhkura oli toisellakin poskella, tosin perusvärinen tumman ruskea. Tein päätelmän, että sammakolla on valkoinen korva! Otin puhelimella muutaman valokuvan eli puhelimen kameralla muutaman digikuvan, jotta voin tutkia asiaa ja tunnistaa lajitietoja.

Kuva: Sakari H

Sitten myöhemmin virtuaaliverkkoihin perehtymään asioihin, jotka eivät ole lähelläkään omaa osaamisaluetta, josko sellaista lieneekään. Sammakko oli ilmiselvä rupikonna. Siis rupikonna, mutta se ei ole sammakko ollenkaan. On vain sammakon tapainen, mutta takajalat ovat sammakoihin verrattuna paljon lyhyemmät, eikä se käytä niitä loikkimiseen, vaan eräänlaiseen kävelyyn. Toinen uutinen oli, että sammakoilla, sen paremmin kuin rupikonnallakaan ei ole korvia. Tämä oli melkoisen yleinen asiatieto. Tosin sitten löytyi uskottavat selostukset siihen, että sammakoilla ja rupikonnilla on silmiensä takana tärykalvot, joilla ne aistivat ainakin töminöitä ja värinöitä. Mielestäni siis korvat, joskaan eivät ulkoiset.

Rupikonna vaikutti olevan tietojen mukaan sangen yleinen Euroopassa, samoin melko runsas Etelä- ja Keski-Suomessa. Lienee siis vähän harvinaisempi Joensuun ja Värtsilän korkeuksilla, vai kuinka?

Itse olen kovasti kiinnostunut Värtsilän rupiliskosta, josta olen saanut hyvää tietoa verkkolehti Värtsistä. Mutta mitä kuuluu Värtsilän rupiliskolle tänään. Tuskin valkokorvaliskoja kuitenkaan on ainakaan riesaksi asti. Käykääpä toiset vuorostanne ottamassa puhelimella valokuvia rupiliskosta. Minä laitan oheen pari kuvaa valkokorvasammakosta, jolla ei ole korvia ja joka ei ole sammakko.

Sakari H

Kuva: Sakari H

1 comment for “Valkokorvasammakko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *