Aamutuimaan ulapalla

Lapsuudessani ja nuoruudessani kuulin äitini lukuisia kertomuksia elämästä menetetyssä Pälkjärven pitäjässä ja Jänisjärven rannalla sijainneessa kotikylässä. Vuosikymmeniä myöhemmin edessäni avautui jo noista kertomuksista tutuksi tullut Jänisjärvi.

Eräänä elokuun päivänä Katariina- veneemme pohja solahti iloisesti tuon kotijärven aalloille. Moottori käynnistyi. Lähdimme liikkeelle Eeron kanssa jo aamutuimaan ja ajelimme pitkin kapeaa pienen puolen selkää. Takana vaahtosi vana. Edessä avautui mutkitteleva järvenselkä kumpuilevine rantamaisemineen. Muistini lokeroista nousivat esiin kertomukset toistaan seuraten, tapahtumien löytäessä helposti kartalta oikean paikkansa. Tunnistin Tyytisaaren, Nuottisaaren, Kontiosaaren ja Pitkäniemikin oli siinä lähes vastapäätä. Me kutsuimme paikkaa puussa roikkuvan sodanaikaisen pommin vuoksi Pommisaareksi. Niiltä paikkeilta kylän nuorten tanssimatkat Kuhilasvaaraan olivat taittuneet. Muistin vientiä olleen, kun oli tanssittu polkat ja masurkat. Suutari Jaatisen valmistamat supikkaat saattoivat mennä yhdessä illassa puhki.

Kontiosaaren jälkeen lähestyimme Luopaussalmea. Kapeassa ja matalassa salmessa kaikuluotain ”sähköistyi ”, ja näytöllä näkyi runsaasti tolppia ja puita pitkin poikin. Siellä pohjassa luultavasti lepäsi sodan aikana tuhoutunutta siltaakin. Äitini kertoi olleensa muonittamassa aikanaan sillanrakentajia.

Vene lipui hiljalleen ohi Lekkisaaren suuren selän puolelle, jossa suuntasimme keulan kohti Varposaarta. Rantauduimme pikkupoukamaan. Luonnontilainen, lähes mantereessa kiinni oleva saari näytti nukahtaneen ikiuneen. Söimme eväitämme. Olin ensimmäistä kertaa suvulleni kuuluneessa saaressa. Kerroin Eerolle, kuinka äitini oli paljaskinttuisena tyttönä hakenut saareen vilvoittelemaan hakeutuneita lehmiä. Jos järven pinta oli riittävän alhaalla, pääsi saareen hyvin kahlaamalla. Mantereen puolella sijaitsivat sileät rantakalliot, jotka olivat olleet myös kylän nuorten kohtaamispaikkoja.

Kömmimme takaisin veneeseen ja siirryimme lyhyen vesimatkan Varpalahteen, jälleen rantautuen matalan hiekkalahden rantakalliolle. Polku pusikoituneesta rannasta johti kotitilan entiselle, ensimmäisen evakkomatkan jälkeen rakennetulle pihapiirille. Löytyi talon kivijalka, josta yhä puski sitkeästi joku peräänantamaton juhannusruusun oksa. Ehkä mummoni istuttamat. Liuskekivinen uuni taisteli uhmakkaasti vielä pystyssä kuluttavia vuosikymmeniä vastaan. Näkyi järeäksi kasvanut koivu, jota karjasuojan rauniot reunustivat. Hiljaiset rannat ja pihat. Poissa olivat ihmisten ja työn äänet. Tunne oli outo.

Kuva: Lissu.

Vanha virveli

Jättäessämme rannan taaksemme, oli vielä aamupäivä. Järvellä ei näkynyt muita veneitä. Tähystelimme sopivan syvänteen reunan, jossa” putskuttelimme” eteenpäin hitaalla uistelunoudella. Lähin syvänne löytyi juuri Varposaaren läheisyydestä. Vettä oli veneen alla lähes 20 metriä. Järven pinta näytti väreilevän tyyneltä. Eero ohjasi venettä ja minä roikotin vanhaa virveliä reunan yli. Äkkiä vapa notkahti. Se taipui lisää, kaartui luokiksi. Eero hapuili haavia, otti vihdoin painavan vavan kädestäni ja kelasi. Kyllä jännitti. Kala kiskoi koukku kiinni kitusissaan siimaa syvyyteen päin. Kala täytyi kelata kuin kaivosta. Veneeseen nousi kuin nousikin kimaltavakylkinen kuha. Painoa sillä oli 4.400 kg. Johan oli vonkale. Siitä paikasta tuli vielä jokunen kuha lisää.

Eero Varosen kalasaalis. Kuva: Maija Varonen

Jatkoimme matkaa suuren selän yli, lähestyimme Selkäsaaria. Näytöllä näkyi vedenalaista liikettä silloin tällöin. Ja taas vapa taipui. Kala oli kiinni vanhassa virvelissä, vaikka tarjolla oli uudenkarhea uisteluvapakin. Uistimen värillä oli väliä. Seurasi tuskaista kelaamista. Minä kelasin ja Eero kelasi. Nostin kaksin käsin hauen haavilla veneeseen. Eero otti käteensä kalikan ja tainnutti kalan. Painoa sillä oli 7.700 kg.

Kalasaalista oli riittävästi. Palasimme Lomakylän rantaan. Kalat käärittiin muoviin ja pakastettiin Lomakylän pakastimessa. Seuraavana päivänä kotimatkalle kaloille lisättiin runsaasti käärepaperia, vieläpä tuulitakitkin saivat toimia kalan kääreenä. Suurikokoiset kalat oli saatava kotiin nähtäväksi. Ne kävivät pyydykseen äitini syntymäpäivän aattona hänen entiseltä kotijärveltään.

Maija-Liisa