Seppo Saraspään elämänmakuisia
Pohjoisen poliisi kertoilee
Inarin Kenkäniemen isännän juttuja
Seppo Saraspää: Lintukoiran ikävä, erätarinoita, Karisto 2012
Saraspään (s.1946) jutuissa tuikkivat elämän ilot ja erämiehen hyvät hetket. Joskus on mukana elämän draamaa, mutta yleensä Saraspään jutuissa kuljetaan jängällä ja napsitaan veden viljaa. Tietön tunturi on muuttumassa mönkijäreittien pilkkomaksi, mutta vielä löytyy aitoja tunnelmia, kun tarpeeksi syrjään etsiydytään.
Saraspää meni keskikoulun jälkeen poliisin oppiin ja toimikin aikuisiällään Helsingissä poliisina ja pohjoisessa eräpoliisina, kunnes asettui asumaan Inarin Kenkäniemeen ja alkoi tehdä kirjailijan hommia. Särpimen lisää hän hankkii vaimolleen ja itselleen metsästys- ja kalastuselinkeinon parista, sekä kesämökkirakentajana.
”Kämppä” jutussa lähtevät kaverukset vaimoineen kairaan ja kunnostavat vanhaa autiotupaa, muuraten sinne uutta uunia. Tunnelma henkii tiettyä haikeutta, mutta myös koskemattoman erämaan tuntua ja kiireetöntä meininkiä, johon kuuluu myös kalastus.
”Saan miehen kyyneliin” – juttu on salavihkainen tarina miehestä, joka lähtee sorsajahtiin ja tekee suojaisessa vahtipaikassaan viiltäviäkin havaintoja, jotka riipaisevat miestä melkoisesti.
”Pieni luonnevika” – juttu jää mieleen, kun rajavartiomies saa putkaan pideltäväksi ison miehen, vankimielisairaalasta karanneen, mutta osaa kansanmiehen vaistolla vetää oikeasta narusta, että ei pääse sattumaan hirveitä. Sen sijaan poliisimiehet, jotka tulevat seuraavana päivänä hakemaan vankia, toimivat väärällä tavalla, turvautuvat väkivaltaan.
” Lintukoiran ikävä”-juttu kertoo muun muassa ikääntyvästä koirasta, jolla on tapana tuijotella ikävissään tielle, ikäänkuin odottaisi jotain tapahtuvaksi. Juttu henkii surumielistä nostalgiaa.