Lapsuusvuosinani kerrottiin tarinoita Ukko- Rohvista, oletan hänen nimensä olleen – Romanof ja syntyperältään venäläinen.
Rohvi, kuten häntä oli ktsuttu, oli tummahipiäinen, suurikokoinen parrakas mies. Käytökseltään hän oli ollut varautunut ja jotenkin pelottavia tunteita herättävä henkilö. Kukaan ei tiennyt mistä hään oli paikkakunnalle tullut, ja asettunut tuhat kahdeksansataa luvun loppupuolella, Värtsilän Patsolaan. Työkseen hän oli muun muassa tehnyt luonnonkivisiä huoneuuneja. Niinpä jos tuli puheeksi jokin vanha leivinuuni, sanottiin – on sillä ikää, kaise on vielä Ukko Rohvin tekemä.
Rohvista ei aikalaiset saaneet selvää, oliko hän noita vai etevä veijari, hänen uskottiin veljeilevän mustan henkimaailman kanssa, hän kutsui käärmeitä ja pelehti niiden kanssa. Kerrottiin että Ukko pitää käärmettä takkinsa sivutaskussa tupakkavehkeidensä kanssa, niin oli jotkut itse nähneetkin miten käärmeen pää pilkisteli taskun ulkopuolella.
Rohvilla ei kerrottu oleen vakituista asuntoa, hän asusteli ihmisten saunoissa. Rohvista kierteli aikanaan kummallisia juttuja, osin runsaasti värittyneitä jopa keksittyjä. Kerrankin Rohvi oli yöpynyt erään talon saunassa ja kantanut lehdeksiä alustakseen. Talonväestä joku siivosi sitten jälkiä ja lehdeksien alta paljastui kuolleeksi litistynyt kyykäärme.
Sitten eräänä syksynä, syyspakkasten aikana Rohvi oli kadonnut, oli sanonut menevänsä Kukkolammen yli Lammasmäkeen ja siitä Jänisvaaraan. Kun miestä ei kuulunut, lähdettiin katselemaan. Ukko Rohvi löydettiin Kukkolammesta jäihin pudonneena läheltä rantaa. Rohvi oli rikkonut ryntäillään jäätä pitkän matkan, Puukko oli ollut tiukasti Rohvin kädessä vielä löydettäessä ja rinta vereslihalla. Se oli Ukko Rohvin loppu, mutta tarinat jäivät joksikin aikaa elämään, kuten tämäkin tarina, äitini kertomana.
Mitään merkkimiestä ei Ukko Rohvista tullut, olipahan yksi poikkeava aikalaisistaan, joka ei sopinut normaaleina pidettyjen ihmisten “jenkoihin”.
Yrjö Jormanainen
Teit juuri historiaa.
Jäihin putoamisesta on hukkumista vaille samantyyppiset kokemukset. Ei sieltä pääse ylös heikolle jäälle muuta kuin rannan kautta, pitää tosin olla riittävän lähellä.
Tosi hyvä juttu. Eipä muistu mieleen 49 syntyneelle Ukko Rohvi.
Sen sijaan oli Piippu Kaisa, joka kierteli talosta taloon ja sai aina uutisista vastineeksi kahvia ja ruokaa. Meille Kaisa tuli
kerran, kun äiti oli rannassa pyykkejä keittämässä. Me pojat saatiin Kaisalta lupaus, että se on 20 penniä jokaisesta ahvenesta. Ja pitihän niitä Kaisalle onkia. Kaisa teki jekkuakin. Kerran hän sanoi, että ”sannoo sujjauttelin seurat teille”. Mikäpä siinä isä- Topin auttoi muu kuin tuumia, että sopiihan meillä seuroja pitämään.
Toinen persoona oli kiertävä nahanostelija Onni Pesonen, joka
kävi matkoillaan aina Muoniossa ja kukaties Norjan maisemissa.
Meillekin Pesonen osautui ja sai yösijan, sekä nipun nahkoja,
joita isä oli kuivatellut aitassa. Onnin kädenpuristus jäi meille lapsille mieleen, Onni kun ei puristanut yhtään vaan
tarjosi sormet suorina käteen.
Oli myös Rilikku Nissinen kävi reissuillaan kylässä ja tietysti
meitä lapsia vähän harmitti, niin kuin äitiäkin, koska Nissisellä
oli jatkuva räkätauti eikä sylkemisestä auttanut huomauttaa. Me lapset kuittailimme Rilikulle tien vieressä jotenkin tähän tapaan: ”Rilikku Nissinen, viis tissinen, hyvä lypsynen, rasvamaitonen.”
Lapsuudessani kuulin kerrottavan tästä Ukko Rohvista. Kertoja saattoi olla isäni äiti Ida.
Rohvi oli kuulema joskus 1900 luvun alussa tai 1800 luvun lopussa ollut työssä heidän kotonaan Selkäkylällä. Ilmeisesti hän oli kulkumies, joka teki aina töitä taloissa kiireaikoina ja jatkoi matkaa. Näin kuulin kerrottavan: Oli kauran seivästysaika mahdollisesti Kyvön pellolla ja erästä naista pisti käärme. Sitä sitten kauhisteltiin, mutta Rohvi sanoi, että kyllä se käärme tulee myrkkynsä nuolemaan, kun kerran pisti. Hän vihelsi ja tuli käärme ei suinkaan mataen vaan luokkina ja meni ohitse, vihelsi uudestaan ja taas tuli käärme ja meni ohitse. Vielä ukko vihelsi ja tuli käärme, mikä meni ja nuoli myrkkynsä pistokohdasta, eikä siihen muuta tarvinnut tehdä, vaan pistokohta parani. Ukko oli myös heittänyt ison tuvan orrelle käärmeennahkan tai nahkoja. Ida-mummo oli törmännyt roikkuvaan käärmeennahkaan ja luuli sitä eläväksi. Hän odotti viimeisillään vauvaa ja oli kuulema saaada keskenmenon. Ukon kuolemasta olen kuullut sellaisen version, että hän kyllä hukkui Kukkolampeen, mutta tämän tarinan mukaan ruumista ei olisikaan löydetty, vaan ainoastaan lammelta oli kuultu ääni, että ”kyllä se piru on omansa korjannut”.
On niitä persoonallisuuksia ennen muinoin ollut! Minne lie nykyiset kadonneet? Jos on joku hiukan erikoinen, sanotaan, että hän on sairas. Haetaan lääkäriltä pillerit ja niin on tapaus hoidettu tavan tallaajaksi. Köyhtynyt on persoonallisuuksien kirjo!
Sattuuko kukaan muistamaan Piippu-Kaisan oikeaa sukunimeä? Piippu-Kaisa sai nimensä siitä, että naisihmisenä röyhytteli piipussa tupakkaa. Naiset eivät tuohon aikaan polttaneet tupakkaa.
Jostakin tulee mieleen, että sukunimi olisi ollut Mertanen, olisiko näin?
Tietääkseni ei ole ollut Mertanen
Piippukaisan sukunimi oli Mertanen !
Mikä se semmonen piippukaisa oli? Missä asui? Ei meidän suvussa ole Kaisa nimistä. Vielä vähemmän piipunpolttajaa
Vaikka olisikin piippukaisa sukunimeltään Mertanen, – niin ei ne kaikki Mertaset ole sukua keskenään. Onhan niitä Mertasia, Virtasia, Lahtisia, Järvisiä, Lampisia, Jokisia j.n.e.
Ne on samoja Pulkkisia kuin Tervavaaran Alakankaat:-) Hyvää Juhannusta!!!
Muuten, muistu mieleen, että Kalle Päätalon äiti Riitta-Stiina Päätalo ”Riitu” poltti piippua.
Olen muuten lukenut kaikki Kalle Päätalon kirjoittamat kirjat, osan kahteen jopa kolmeenkin kertaan. Olen myös katsonut Kalle Päätalo aiheiset elokuvat.
HYVÄÄ JUHANNUSTA! KESKIKESÄN JUHLAA!