18 comments for “Viikon puheenaiheet vko 45/2012

  1. Hyvää miesten viikkoa, lajitoverit !

    Meniköhän se teema ulkomuistista jotenkin tähän tapaan:
    ”Mens sana in corpoore sano” -sano

  2. Alkanut viikko on Miestenviikko,
    jonka aikana pidettävissä eri tilaisuuksissa
    kiinnitetään tänä vuonna erityisesti huomiota
    miesten terveyteen.

    Viikko huipentuu sunnuntaiseen isänpäivään.
    *
    Värtsin kirjoitajissa ja lukijoissa on ilahduttavan
    paljon miehiä. Pitäkääpä hyvää huolta
    itsestänne!

  3. Taisi tulla hiljainen viikko etuajassa.. eikös sen pitäisi olla vasta kevätpuolella. Sittenpä tähän mahtuu jotain palstan täytteeksi.

    Pitkin päivää on radiosta tullut miehille tarkoitettuja syönti- ja liikkumisohjeita. Sellaisenkin asian kuulin, että roskapussin vienti ja parkkipaikalta supermarkettiin kävely lasketaan hyötyliikunnaksi! Voi pyhä jyssäys!

    Ravintoympyröistäkin on riittänyt juttua. Onhan ne ihan komeita jossain seinällä koristeena.

    Minulla olisi ehdotus todelliseksi ravintoympyräksi:
    Piirretään ympyrä ja laitetaan siihen ne tavallisimmat ruoka- ja juoma-ainekset mitä itsekukin käyttää.

    Minulla siinä saattaisi olla: Lenkkimakkaraa, kahvia, Potaattia, puuroa, leipää, Kalaa, pikkelsiä, marjoja, porkkanaa. Eipä tule muuta mieleen.

    Sitten keksitään joku systeemi mikä kuvaa nautitun annoksen määrää. Sitten vetäistään kynällä pötkä joka kahvimukillisesta ja lenkkimakkaran pätkästä.

    Uudeen ympyrän voisi tehdä vaikka joka päivä. Onhan tätä paperia. Yhdistäisi sitten jossain vaiheessa päivittäiset kiekot yhdeksi koosteeksi. Sitten sitä voisi verrata siihen ”viralliseen” ympyrään.
    Havainnollisuuden vuoksi sen voisi piirtää. Miltähän näyttäisi: puolet lenkkimakkaraa, neljännes kahvia, leipää melkein loput ja hyvin ohut siivu jotain minkä nimestä ei saa selvää.

  4. Joensuussa oli menneenä viikonloppuna tapahtuma ”Pyhä jyssäys”. Siellä oli kaikkea mahdollista maan ja antennin väliltä. Näkyvää ja näkymätöntä. Joidenkin mielestä myös huuhaata. Mielenkiintoinen tapahtuma kuitenkin.

    Tuli ostettua Pakurikääpää

  5. Monet supermarketit ovat nykyisin sellaisia hehtaarihalleja,
    että hyötyliikuntaa saa hyllyjen välissä jopa kilometrikaupalla.

  6. Ja kun menee tuntemattomaan markettiin, niin sitten sitä liikuntaa vasta saakin, varsinkin jos etsii hyödykettä, jota ei ole mainittu ylhäisissä opastauluissa!

  7. Ajattelin herätellä kirjoittelijoita. Eräällä reissulla ajauduttiin Sammelin kanssa kiilopään majoille. Oli ruska aikaa ihmisiä oli paljon,joku oli keksinyt järjestää vitsin kerronta kilpailun johon tarvittiin kolme kilpailijaa Valituksi tuli Sammeli minä ja etelästä joku mies.Palkinnoksi oli luvassa 1000 markkaa. Aihe oli mikä on nopenta maailmassa ja perustella miksi. Minä aloitin. Minun mielestä salama on nopein.Perusteluna oli,että sitä ei pysty ennakoimaan kun se välähtää. Etelän mies oli sitämieltä että ajatus on nopeinta.Perustelu oli että kun hän sulkee silmänsä ja ajattee etelän hiekkarantoja niin heti tulee palmut mieleen.Tässävälissä Katon Sammelia Joka ol rauhallisesti piippua poltellu se kopautti piipun tyhjäks ja alotti. Kyllä se on Ripuli paska.Perustelu ol. Kun ol Lemmenjoen kämpällä kerran saanu pilaantunutta kalakeittoo illalla ni ol sängyssä ollessa mahassa möyrähtäny hiä ol rynnänny salamana ulos ei ollu ehtiny ies ajatella kun jo ol rysähtäny Housuun Lopputulos ol jotta Sammeli voitti yl voimasesti. Se Lahjotti rahat Agrikola Säätiön nuorille joita ol silä retkellä ja sano myö ei näitä tarvita pera

  8. ! äätsikriv ulethiaV .ellammesav atlaekio aj söly atlaahla
    attum ,älleleik nemouS niän neellede ajuttuj aattiojrik .mise äleiv emmisiliekok soj äpätim ätte ,neeleim naav iluT .äilyyt atsialnenom navattutsameir naatsarous no assijattiojrik nisträV

  9. Jussia suomeksi: – Vaihtelu virkistää! Tuli vaan mieleen, että mitäpä jos kokeilisimme vielä esim. kirjoittaa juttuja edelleen näin Suomen kielellä, mutta alhaalta ylös ja oikealta vasemmalle. Värtsin kirjoittajissa on suorastaan riemastuttavan monenlaista tyyliä.

    Mens sana in corpore sano, terve sielu terveessä ruumiissa. Mutta mikä japanilaisen kengän merkki on väännös tästä lentävästä lauseesta? Kertokaa, blease !

    Ierikka

  10. Kalevi, itku pitkästä ilosta, pieru kauan naurannasta! Kaikkihan sen tietää, pitää… Ierikka

  11. On Vain Niin Että Meitä Ihmisiä On Monenlaisia Niitä Vain Tulisi Ymmärtää Varmaankin Kannattaisi yrittää Vinkkinä Vaan Kannattaa Tutustua Teemu Laajasalon Ajatuksiin

  12. Japanilainen suutarin liike: Hajosiko mono?

  13. Kyllä se Kiilopään vitsipalkinto meni ihan oikeaan osoitteeseen.

    Vai että supermarketeissa hyöriminen on myös hyötyliikuntaa ! Aina vain paranee. Minusta se on kyllä kaikkein hyödyttömintä liikuntaa mitä tiedän. Siellä menee hermot, väsyy ja kaiken kukkuraksi siellä menee rahaa. Aina vielä tarttuu mukaan sellaista mitä ei ollut mennyt ostamaan.

  14. Oikeassa olet Alpo! Hermot vain menee noissa hehtaarihalleissa, eivät ole ihmisen kokoisia.Maitolitran hakemiseen saattaa hyvinkin luiskahtaa kolme varttia. Ensin se kuntoliikunta ja sitten vielä kunnon koetus kassajonossa.

  15. Ratkesi viimeinkin tuo Ameriikan kyläpäällikön virka. Kuinkahan paljon maksoi ennenkuin asia selvisi.

    Kumma, ettei siellä voi suorittaa suoraa presidentin vaalia, vaan käytetään valitsijamiehiä.

    Vaikka Suomi on pieni, syrjäinen ja luultavasti hidas kansa oppimaan mitään uutta niin täälläkin on saatu jo muutama presidentti valittua suoraan kansalaisten äänin

  16. USA on globaali demokratian esitaistelija – omasta mielestään. Oma systeemi kuitenkin ontuu: valitaan uudestaan presidentti, jonka ajamat uudistukset torppaa edelleen toisen puolueen valtaama kongressi. Niin teekutsut jatkuvat ja leidit hymyilevät, eivätkä fudamentalistit fundeeraa tämän ajan ongelmia. Suuri osa kansasta ei tiedä, missä ja millainen on Eurooppa, EU:sta puhumattakaan. Mutta pidetään peukkuja Obamalle. Voi myös panna kädet ristiin, ihan oikeasti eikä rinnan päälle.

    Jotain siellä on kuienkin tapahtunut: – Entisten orjien väriset ihmiset hymyilevät presidentin olan takana TV-ruudussa. Martin Luther King ei turhaan elänyt ja taistellut. Kuoli vain turhan aikaisin.

    Tässä mietiskelyä amarikkalaisen miesten viikon johdosta – vaihtoehdoksi toimintaelokuville, erityisesti James Bondille, tyhmälle paukkeelle ja räiskinälle. Jäädään odottamaan äitienpäivää ja kesäistä naistenviikkoa.

    Ierikka

  17. USA:n taludellinen kehitys kääntyi 1970 luvulla velkavetoiseksi. Maailman suurimmasta luotonantajasta on tullut 2010 luvulle mennessä suurin velan ottaja. USA:n ulkomaan velka on kuin aikapommi, joka kyllä räjähtää mutta emme tiedä koska ja mistä syystä. Luotonantajien etu ei ole talousjärjestelmän sortuminen joten jäljelle jää ekokatastrofin aiheuttama Kiinan ja Aasian talouksien romahtaminen. Siis dominoilmiö jota EU:n aluella yritetään nyt estää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *