Ikäänkuin jouluostoksia ei voisi tehdä yhtään lähempää, ehdotin Pälkjärven pitäjäseuralaisille, että tekisimme oikein porukalla retken Savonmuan puolelle pykättyyn mammuttimaiseen ostoskeskukseen.
Kallavesj, Kallavesj, kaonis kalarantonesj
Ennen varsinaista kohdetta pyörähdimme Puijolla, jossa mikään paikka ei ollut auki ja näkymät järvellekin sumuisen usvan peitossa. Kiertoajelimme kuuluisan Kuopion torin, jossa ei näyttänyt olevan muuta nähtävää kuin maansiirtotöihin liittyvää kalustoa. Tietöihin olimme saaneet reilusti tuntumaa jo Kallan silloilla Kuopiota lähestyessämme. Mutta sitten löytyi maisemallisesti yksi paikka ylitse muiden. Se oli Kuopion uusi auntoalue, Saaristokaupunki, jossa on pidetty asuntomessutkin ja jonne on vihitty Martti Ahtisaaren nimeä kantava koulurakennus.
Siellä päevät puikkelehtii
Suurin osa naisvaltaisesta bussiporukasta oli menossa eka kertaa kyseiseen super-markettiin, ja niinpä kaksi etupenkissä istuvaa naista tarttui mikrofooniin ja kertoi kuinka kyseisessä liikkeessä käyttäydytään.
Meille oli varattuna reilut kolme tuntia myymälöissä shoppailuun, mutta kyseiset naiset kertoivat, että siellä voi vierähtää kuusikin tuntia aivan kevyesti. Takit oli kätevintä jättää autoon, ettei tule liian kuuma. Kynät ja paperit kannattaa kaivaa esille että voi tehdä esittelyosastolla koodimerkintöjä joiden perusteella sitten löytää haluamansa tavaran oikeasta paikasta ja että lattiaan merkittyjä nuoliviittoja kannattaa seurata tarkasti eri osastoille siirtyessään.
Sillä hetkellä erityisen edullisia tuntuivan olevat perunankuorintaveitset, pitsaleikkurit ja sukankuivaustelineet. Niitä kannattaisi metsästää! Niin, ja bussista poistuessa kannattaa painaa tarkasti mieleen mille parkkipaikalle auto on jätetty, muuten ei kuuna päivänä osaisi siihen takaisin.
Viisastelin isoon äöneen, että minuahan alkaa ihan pelottaa! Tähän kokenut kuljettajammekin tuntui tuumivan että häntäkin pelottaa. Ajattelin, että se oli vitsi, mutta vitsit alkoivat olla vähissä kun suunnistimme liikkeen aavalle parkkipaikalle ja kuljettaja totesi, ettei hänkään ole käynyt täällä aikaisemmin.
Kallavesj, Kallavesj, kallis kaeslarantonesj
Olimme sopineet ystäväni Maijan kanssa että kuljemme tuon kolmetuntisen yhdessä, ja työnnyimme urhoollisesti katiskaan, jonka kidasta ei ainakaan ekakertalaisella ollut pois pääsyä (osaamista) ennen kuin koko valtaisa labyrintti oli selvitetty alusta loppuun.
Kerroin Maijalle, että olin kahdeksankymmentäluvun alkupuolella luennolla, jossa eräs kauppatieteiden maisteri kertoi, että liikkeen tavarat on järjestettävä siten, että kääntyipä asiakas mihin suuntaan tahansa, niin aina jotakin tarttuu käteen. Silloin se tuntui utopialta, vaan ei tuntunut enää. Tämä mammuttiliike oli ilmeisesti suunniteltu juuri tuollaisella periaatteella.
Kokenut kävijä olisi ottanut tietenkin kärrit ja riippukassit heti sisään tultuaan, mutta siinä vaiheessa kun minulle ilmaantui niille käyttöä, ammottivat kaikki eri loosien kärripisteet tyhjyyttään. Tietämättömyyttäni olin ottanut jo alkumetreillä kainalooni ainakin kolme kiloa painavan, paksulasisen kerrosvadin, jota sitten raahasin väsymiseen asti, ennen kuin kaivatut kärrit löytyivät. Sama tuote olisi löytynyt paljon myöhäisemmässäkin vaiheessa taloustavara-osastolta.
Ja kun kärrriin ripustettu suurikokoinen kassi roikkui sopivasti kita ammollaan, niin sinnehän sujahtelikin sitten yhtä sun toista aivan kuin huomaamatta. Pariin otteeseen kysyin jossain mutkassa vilahtaneelta henkilökunnan edustajalta miten täältä päästään pois. Joka kerran sain saman vastauksen: nuolia seuraamalla. Niitä nuolia tuntui todella riittävän ”kilometrikaupalla”.
Jossain vaiheessa nuolet kuljettivat meidät ravintolan puolelle. Olimme jo etukäteen kuulleet, että lihapullat ovat paikan myyntivaltti. Tosin pari tuttua naista ei ollut niihin kovin ihastuneita, mutta kun kyselimme toisilta, jo pöydissä istuvilta tutuiltamme, vastaus kuului että ihan syötäviä.
Jos olivatkin syötäviä, niin ei helposti saatavia. Melkoisen kauan seisoimme aidatuissa jonotuskujosissa ennenkuin annos oli lautasellamme. Sittenhän sitä jaksoi taas rynnistää eteenpäin.
Tokko halunnen koskaan ennee kiertee myymälän tuon nennnee
Kun maaliviiva – siis kassakyltti – vihdoin häämötti, valitsin tietenkin taas väärän kaistan. Koska maksoin pankkikortilla oli minun osattava olla muutenkin omatoiminen. Tässä pisteessä ei ollut henkilökuntaa, vaan tavaroiden koodit ja maksuvälineet piti käsitellä itse. Ehdin jo huokaista helpotuksesta kun osasin kuin osasinkin kaiken tuon. Sitten huomasin että minultahan puuttuu kassi jonne koko tavaramäärän voisi laittaa. En halunnut aloittaa kaikkea alusta, onneksi reipas, keltapaitainen tyttö huomasi ahdinkoni ja sain maksaa kassin hänelle käteisellä.
Loppu hyvin, kaiki hyvin. Tässäkin tapauksessa. Ilta ehti jo pitkälle ennenkuin olimme takaisin Join kaupungissa. Koska otin autokyytiä Niinivaaralle saakka, seurasin huvittuneena bussin ikkunasta, kuinka rivi sinisiä, pullollaan olevia ostoskasseja vaelsi kantajiensa käsissä pitkin jouluvalaistua Siltakatua kaupungin keskustassa.
Ihme kyllä, sain kuin sainkin ostamani kerrosvadin koottua, vaikka sen runkoon kuului useita pikku-putkia, nippeleitä ja jopa ruuvi ja koukku. Olihan pakkauksessa ohjelappukin mukana, mutta siinä oli niin monta yliveto -ruksia väärin kokoamisen estämiseksi, että heitin ohjelistan heti kättelyssä roskakoriin.
Tellervo
Hauskasti kerrottu tositarina.
Tunnelma oli sama kuin itselläni pari vuotta sitten eksyttyämme Hampurissa. Sielläkin katosi parkkipaikka ja auto sen mukana.
Niinkin suuressa kaupungissa sain ostaa yhdestä kaupasta postikortin, mutta siinä ei myyty postimerkkejä. Löytyi lopulta
postimerkit, mutta eipä löytynyt postilaatikkoa. Oli niitäkin
itsepalvelukassoja. Kahvi oli siellä varsin suomalaiseen makuun
sopiva, samoin kahvileivät muhkean kokoisia. Mutta nyt kun voi
eksyä kotoisasti Kuopiossa, suotta sitä menee enää päiväkahville Hampuriin.
Miten läpäisitte kielitestin Ohtaan-salmensilla monelle se on tuottanut vaikeuksia päästä läpi Savonpuolelle.
Tässä sen Näkee omalta myös omalta osaltani pitää olla
Ohtaansalmen-sillalla.
Liisa antoi kertomuksellaan vieroitushoitoa noihin hehtaarihalleihin. Olen yleensä kiertänyt ne kaukaa ja ihmetellyt ihmisten halua työntäytyä niihin. Käymällä kerran vuoteen jossakin myyntimessussa saa sen tugoskokemuksen ja hortoilun kiintiön vuositasolla täyteen. Mutta olen huomannut monien ihmisten suorastaan rakastavan tuota vaeltelua ja tungosta jota asioiminen suurissa kauppakeskuksissa tuo mukanaan. Oma tavoite kaupassa viipymiselle on sellainen puolen tunnin juttu.
Etteivät ”Tellen töppäilyt” ostosparatiisissa
menisi vahingossa kenenkään oikean Liisan (Lissun,
Maija-Liisan) piikkiin, niin mainittakoon
selvyyden välttämiseksi että tarinan kirjoittaja
on nimimerkki Tellervo.
Ilmarin kysymykseen vastaan, että yritän sitä savvoo
viäntee ainakin noissa väliotsikoissa, jotka tosin
on kopsattu Kalle Väänäseltä.
*
Saas nyt nähdä minkälaiseksi ”Liisaksi” (vrt
Matti ja Liisa Juhani Ahon romaanissa Rautatie)
tunnen itsen tulevalla viikolla, jahka lähden
junalla kohti Pohjanmaata. Jo lippujen hankkiminenkin
oli varsinaista seikkailua, saati sitten vaihdot
Pieksämäellä ja Jyväskylässä.
*
Kun edellisen kerran tein vastaavan reilauksen, olivat
junat niin paljon myöhässä että en ehtinyt yhteenkään
jatkoyhteyteen. Loppujenlopuksi löysin itseni Riihimäeltä
ja Lahdesta.
”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa…”
Minäkin kyseiselle matkalle pääsin mukaan. Kiitos vaan Tellelle vinkkauksesta Värtsissä.
Ja enhän minä älynnyt toppatakkia jättää autoon. Ikeaan menin joukon mukana ensin ja ainoan ostokseni, jalkalampun, löysin jo varttitunnissa. Sitäpä laatikkoa sitten toppatakin kanssa kantelin koko matkan ajan.
Minä kyllä ajattelin mennä uudestaan, alennusmyyntiaikaan. Kevyesti pukeutuneena, mukavimmat kengät jalassa ja ensin Matkukseen. Viimeinen tunti riittää sitten Ikean puolelle. Matkuksessa oli niin ihmeellisiä liikkeitä etten tiennyt olevan olemassakaan.
Saaristokaupunki oli ihmetys minullekin. Kuopiossa on tullut käytyä vain teatterimatkoilla. Olisi siellä muutakin nähtävää.
Ja lihapullat oli ’ihan hyviä’ ja sillipurkit halpoja markettien hintoihin verrattuna.
Minulla ei käynyt edes mielessä, että olisin ollut joku
kertomuksen henkilöistä, Maija tai Liisa. Riittää minulla
huumorintajua vaikka olisin ollutkin. Monet tutut ovat jo siellä
ihmemaassa käyneet, joten täytynee minunkin jossain vaiheessa
mennä sinne kuin Matti ja Liisa rautatietä katsomaan.
Tellelle ja muillekin tiedoksi, että junan vaunujen numerointi alkaa aina Helsingin puoleisesta päästä, ei veturin perästä! Opin tämän äskettäin Lahden asemalla, kun menin väärään päähän ja aloin kulkea laiturilla oikeaan päähän. Mutta ovet menivät kiinni ja minä jouduin odottamaan seuraavaa junaa.
Lippuluukulla – kun ”itkin” kohtaloani – ystävällinen rouva (?) neuvottuaan ensin vaunujen järjestyssäännön antoi laupun, jolla sain R-kioskista kahvikupin. Ystävällisyys ja säälittelevä ilme silmissä olivat niin vahvoja, etten viitsinyt haukkua VR:ää, en mielessäni enkä ääneenkään.
Oppia ikä kaikki! Ja onhan sekin kivaa, että oppirahat on laskettu työeläkekortin taksalla.
Oikein hyvää adventtia ja tulevaa joulua! Olkaa kilttejä! Pukki kurkistaa ikkunan takana. Siis joulupukki!
Ierikka
P.S. Muistakaa ”Toisenlainen joululahja”, esim. vuohi, jonka voitte lahjoittaa ystävän/omaisen puolesta. Tai puun taimia. Hieno mahdollisuus Kirkon ulkomaanavun avulla.
Hirvittää tuollainen Kuopion kauppa! Meikämammalle jo Kiteen Kupiaisen muuttuminen suuremmaksi aiheutti vieroitusoireita. Käyn hoitamassa asiani Kiteellä ja sitten kiireesti takaisin Tohmajärven tuttuun kauppaan, josta tavarat yleensä löytyvät etsimättä. Joskus tekevät kiusaa ja siirtävät tuttujen tavaroitten paikkoja. No, sen verran voi huomiokykyään harjoittaa.
Noissa suurissa tavarataloissa minulle tulee pakokauhu: ulos ja äkkiä. Mieluummin shoppailen metsässä kuin hyllyjen välissä. Ainoa syy isoon kauppaan menemiseeni on 30 %:n lappu ruokatarvikkeiden hyllyissä. Yritän pelastaa ruokaa joutumasta kaatopaikalle. Joskus menen kirppikselle. Olen kierrätyksen suosija ja – suosittelija. Nykyisinkään ei ole kaikille tilaa (maja)taloissa. Tarvitaan menemistä seimen äärelle ja lähtemistä seimen ääreltä.
Ierikka
Olipa taas Tellervolta niin elävästi kirjoitettu tarina, että sen voi nähdä kuvina sielunsa silmin. Tarina sai hymyn huulille. Kiitos!
Matka oli siis ainakin Tellervolle, ehkä monelle muullekin, ”opintomatka.”
Meidän talon naiset(minä mukaanluettuna) käyttävät Ikean sinisiä kasseja pyykkikasseina. Paljon kätevämpi kuin kori, kun joutuu kulkemaan monista ovista.
Eipä auttaneet Ierikan neuvot kuinka oikea junanvaunu
löydetään. Pieksämäeltä Jyväskylään oli paikkalippu vaunuun
nro 1, kyseistä vaunua ei ollut junassa lainkaan. Ei myöskään
vaunua nro 2. Nähtäväksi jää miten paluumatka onnistuu.
Avarat on näkymät täällä Pohjanmaan lakeuksilla,
ja eiliset juhlat Uppalan kartanossa lämmittävät
vieläkin mieltäni.
Muistan kuinka olin viisivuotis syntymäpäivänäni myös Seinäjoella
”evakossa” kun äiti ja pikkusisko olivat kurkkumädän
vuoksi Hämeenlinnan sairaalassa. Seinäjoki oli silloin
pieni puutalo kauppala. Nyt tornitalon ikkunoista katsellessani näen tuhannet kaupungin valopisteet.
Kaupungin Aalto-keskus on erittäin hienosti valaistu, samoin
upouusi kirjastotalo ”Neliapila”.