Kuukausi: tammikuu 2013

Huopikkaat, huopikkaat

Oli aika, jolloin huopatossujen valmistajia oli useitakin. Huopikkailla oli menekkiä. Sitten viisikymmentä- ja kuusikymmentä- luvun, on huopatossutehtaissa tainnut olla hiljaista aivan viime vuosiin asti. Nyt on alalle tullut kuitenkin uusia yrittäjiä. Oma heräämiseni uusiin huopatossumallistoihin lähti liikkeelle viime talven  paukkupakkasilla.…

Härkäviikot

Härkäviikot ovat edessä. Kotimaisen kielen tutkimuskeskuksen mukaan näitä arkipyhättömiä viikkoja loppiaisesta pääsiäiseen kutsutaan myös selkäviikoiksi. Härkäviikkojen sanonta tulee alueilta missä härkiä käytettiin vetojuhtina työnteossa. Selkäviikoilla taas kuvataan tätä talvenselkään ajoittuvaa aikaa. Ajanjakso tarkoittaa yleensä pitkää puurtamista töissä. Nyt ei kannata…

Ensimmäinen suojasää

Kansan suussa on vuosisatojen kuluessa syntynyt runsaasti erilaisia ennustuksia ja uskomuksia sään vaikutuksesta kevään tuloon ja vuoden satoon. Kansanperinteen tutkija, Kustaa Vilkuna, on teokseensa ”Vuotuinen ajantieto” koonnut useita mielenkiintoisia uskomuksia vuoden ensimmäisen suojasään merkityksestä. Alkaneena vuotena tuo ensimmäinen suoja osui…

Oomi ja ilves

Vuosia sitten meillä oli nuori mäyräkoira, Oomi. Luolakoirana se piti erityisesti onkaloiden, kantokasojen ja rakennusten alla tonkimisesta. Olihan se luolakokeissakin käynyt. En aina ollut ihastunut koiran taipumuksiin, koska se toi usein käpälissään ja karvoissaan likaa ja multaa sisälle. Mutta voi…

Maakuntaviesti

Loppiainen oli ennen vanhaan se maakuntaviestin päivä ja kyseinen kilpailu taas suurin Pohjois-Karjalainen hiihtotapahtuma joka toistui vuosittain. Omat muistikuva maakuntaviestistä alkavat siitä, kun veljeni Erkki siellä hiihti ja myöhemmin myös veli Tarmo. Silloin 1950 luvulla kilpailtiin isojen ja pienien kuntien…

Ideoita on hoidettava kuin kalanpoikasia

Niitä on heitettävä tuhansittain veteen, ainoastaan jokunen jää eloon, mutta se riittää. Älä ole saita ideoittesi suhteen! Ideat, jotka itsekkäästi pidämme omanamme kuihtuvat usein käyttättöminä. Ideat jotka anteliaasti lahjoitamme itävät kenties jossain, ne ovat sijoituksia yhteistilillemme, jossa kaikki olemme osallisia…

Pieni talvinen kuvakertomus

Rekiajelumuisteloiden innostamana aloin etsiä jotakin rekeen liittyvää ja löytyi kuin löytyikin jokunen kuva. Ei löytynyt kuitenkaan mitään kirkkorekikuvia vaan polle olikin pistetty valjaisiin parireen eteen ja lähdetty kuskaamaan rakennustarpeita, kakkosnelostako lienee. Tämän jutun synty ja kuvien haku kävi vähän takaperoisesti,…