Värtsiläisten Seuran toimintaa

 

Pinjassa istuttiin ja kuunneltiin kuinka tärkeätä nivelille on liike. Siis liikettä niveliin!

Istuttiin Pinjassa ja kuunneltiin kuinka tärkeätä nivelille on liike. Siis liikettä niveliin!

Lounasravintola Pinja täytyi keskiviikkona 6.2. Värtsiläisten Seuran väestä. Kun Vanhassa Jokelassa kokoontuminen kävi mahdottomaksi seura joutui etsimään uuden kokouspaikan kuukausittaisille jäsentapaamisilleen ja nyt ainakin toistaiseksi kokoontumispaikkana on Pinja.

Seuran väki oli runsasluisena mukana kuulemassa Nivelyhdistyksen vertaisohjaaja Aino Lehtosen kerrontaa nivelvaivoista, niiden hoidoista ja Nivelyhdistyksen toiminnasta, Esillä oli myös Nivelyhdistyksen julkaisemaa, osittain maksullista materiaalia, jota oli mahdollisuus saada mukaan.

Nivelyhdistyksen vertaisohjaaja Aino Lehtonen kertoo yhdityksen toiminnasta.

Nivelyhdistyksen vertaisohjaaja Aino Lehtonen kertoo yhdistyksen toiminnasta.

 

Seuran puheenjohtaja Aulis Kosonen herätteli ajatusta värtsiläisten evakkotarinoiden kokoamisesta kirjan muotoon ja kehotti kokousväkeä valmistautumaan seuraavaan kuukausitapaamiseen, jonka erityisaiheena on evakkokokemukset. Kun aiheeseen liittyviä muistoja saadaan kirjalliseen muotoon voitaisiin ne koota yhteen ”Värtsiläiseksi evakkokirjaksi”.

Tässä valmistellaan arpajaisia.  Kelle Onnetar mahtaa olla suosiollinen?

Tässä valmistellaan arpajaisia. Kelle Onnetar mahtaa olla suosiollinen?

Seuraavan kuukausitapaamisen yhteydessä 6.3. 2013 pidetään sääntöjen mukainen vuosikokous Lounasravintola Pinjassa. Johtokunta lupasi tiedottaa siitä ja kevään muustakin ohjelmasta jäsenkirjeellä helmikuun aikana. Tulevia tapahtumia voi seurata myös seuran nettisivulta.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *