Kertomuksen kirjoittaja Otto Asikainen syntyi Liperissä 1898 Ja osallistui sotatoimiin aluksi Pohjois-Karjalan alueella. Muistelmansa hän on kirjoittanut ilmeisesti 1970 luvun alkupuolella ja kirja on painettu 1976. Kirjan jakelu suvun piiriin, mutta ei kaikille. Hänen useita vuosia nuorempi veljensä Unto sanoi kirjasta, ”olisi saanut tehdä sen aikaisemmin, olisi muistanut paremmin”. Monet Värtsilän, Korpiselän ja Tohmajärven isännät ja metsätyömiehet muistavat Otto Asikaisen ensin Läskelän ja sitten Kymiyhtiön metsäteknikkona ja Tohmajärven Peijonniemessä piirimiehenä. Lainaan Oton sotakertomuksista vain Värtsilän osuuden.
”Kun iltamyöhällä oltiin jo rautatievaunuihin asettauduttu, niin vääpelimme tuli ja sanoi meille Joensuun pojille, että ruvetkaahan pojat nukkumaan, sillä Joensuussa ei laskeuduttukaan vielä vaunuista pois, vaan meille tulee lisäksi luutnatti Peltosen johdolla lisäjoukkoja ja aamulla klo 6 ollaan Värtsilän asemalla, jonne saapuu lisäjoukkoja Sortavalasta kapteeni Bell’in johdolla.
Yllätysvaaran takia meidän käskettiin olla aikanaan määräpaikassamme. Kun sitten olimme hyvissä ajoin Värtsilän asemalla vaunuissamme, niin eipä Sortavalan joukkoja sillä vielä ollutkaan eikä mitään tietoa Bell’in joukkojen viipymisestä. Johtajamme teki silloin omakohtaisen päätöksensä, että irrallinen junaveturi laitetaan meidän joukkoja kuljettavan junan edellä kulkemaan Värtsilän tehtaan raidetta ja joukkokuljetusjuna jälkeen aivan tehtaan raiteen pääteasemalle asti. Tästä oli aukean pellon yli esteetön näköala Työväentalolle ja tehtaan vartiotornista alkoi kuulua hälytyssireenin ulvonta. Meille tuli kiire päästä ulos rautatievaunusta ja johtajamme komennuksessa ketjuun ja kohti Työväentaloa, jolta suunnalta annettiin kiivasta kivääri- ja haulikkotäyteispanostulta. Oikealta saartava hyökkäysosastomme sai suuremman vastuksen ja joukoillemme suurimmat tappiomenetykset. Mutta vastustajamme päämaja vallattiin, ikkunoista ja ovista sisään rynnäten. Menetyksemme oli: kaatuneita 12 miestä, mutta haavoittuneiden määrää en muista.
Tässä vaiheessa vasta saapui kapteeni Bell’in joukot, jotka tulivat Värtsilän asemalta marssien maantietä pitkin ja lienevät saaneet vain vähäistä vastustusta vihollisemme irrallisten, pakenevien miesten taholta.
Kaksi päivää tehtiin taistelun tilanteen selvittelytöitä tämän jälkeen, mutta toisen päivän iltana johtajamme luutnatti Peltonen kokosi meidät Joensuun pojat puhutteluunsa ja ilmoitti, että Värtsilän taistelun jälkiselvittely jää kapteeni Bell’in tehtäväksi. Mutta hän jokatapauksessa lähtee pois Joensuuhun. Jos ette Joensuun miehet tahdo jäädä Bell’in komentoon, niin hän vie tuomansa Joensuun miehet takaisin joensuuhun. Yhdessä äänessä huusimme, että seuraamme johtajaamme Peltosta, mihin hän käskee. Bell’in komentoon emme jää. Niin sitä sitten lähdettiin ottaen mukaan pidätetyt vangit ja haavoittuneet. Värtsilän taistelu oli päättynyt”.
Kalevi Tikka
Olipa harvinaista luettavaa. Hyviä otoksia tällaisetkin mahdollisesti joskus tulevaan Värtsilän, kenties Värtsin historiaopukseen.
Täältä netistä löytyvät Suomen sotasurmat 1914- 1922, nimiluettelot, syntymäajat ja kirjoillaolokunnat.
Vastaavat tiedot löytyvät myös talvi- ja jatkosodassa
kaatuneista.
Olen etsinyt äitini tädin kahden pojan nimeä ja toisen pojan vaimon nimeä.Sotasurmista en ole heitä löytänyt. Voi olla, etten muista oikein etu tai sukunimeä. Yhden kirjaimen virhe tekee löytämisen mahdottomaksi. Tuolloin 1918 asuinpaikka heillä oli Forssa.
Voi olla niinkin, että osa vainajista on merkitty
”luonnollisen kuoleman” kokeneisiin, eli vain kirkonkirjoihin.
Katiha- tietokantaa voisi kokeilla, sieltä joskus löytyy hyvin
hankalia etsittäviä.
Aivan sinä talvena luonnollinen kuolema oli reikä päässä. Kuten näillä tädin pojilla.
Tarkistin tuon kalevin Kertomuksen setäti osuudesta Värtsilässä v.1918. Se pitää kyllä paikkansa. Haluaisin kuitenkin kertoa hänen osuudestaan noiden tapahtumien jälkeen. Otto Asikainnen valmistui metsäteknikoksi Nikkarilan metsänvartijakoulusta syksyllä 1922. Toimittuaan eri tehtävissä mm veroluokittajana. pääaiallisen työnsä hän teki metsäpiirimiehenä Läskelä oy:ssä ja sodan jälkeen Kymin oy:ssä . Hän asui Havuvaaran kylässä ja myöhemmin Korpiselän kirkonkylässä missä myös omat vanhempani asuivat. heidät evakuoitiin sodan jaloista. Setäni asui myöhemmin Peijonniemessä ja meidän perhe Tohmajärven asemalla.Sedällä oli melko suuri osuus oman ammatinvalinnan tullessa ajankohtaiseksi.
Tuohon Reinon kirjoitukseen minäkin lisäisin vielä Otto A:n
työvaiheista.
Olen ollut hänen ”käsikassaranaan” metsätaipaleeni alkuaikoina.
Erittäin myönteinen kuva on hänestä mielessäni.
Austimen kyydissä tuli oltua monet kerrat työn merkeissä.
Metsänleimaus tehtävät olivat merkittävä osa työhommista.
Niistä olenkin jotain kirjoitellut aikaisemmin kotisivuilleni.
Otto oli silloin porukan vetäjänä leimaustöissä salomailla.
Kurkistapas Värtsin lukija kotisivuani.
http://www.kotimusic.fi/29
Otto Asikainen kirjoittaa silloin yli 50 vuoden takaisia tapahtumia. Se on historiaa joka on tapahtunutta tosiasiaa. kyseltiin Värtsilän tapahtumia tuolta ajalta ja välitin yhden kertomuksen. Onko muita silminnäkijöiden kuvauksia tapahtumasta. Tuolloin ei pidetty sotapäiväkirjaa yksiköiden toiminnasta. Joten olettaa sopii muiden kertomusten paikkansa pitävyyttä. Ihmisillä kun on taipumusta kaunistella ja korjailla asioiden kulkua omaksi edukseen.
Kun kenraali Airolta kysyttiin miksi hän ei ole kirjoittanut muistelmia. Niin Airo vastasi, ”ettei hänellä ei ole tarvetta selitellä tekemisiään”. Monella muulla sen sijaan on ollut siihen tarvetta.
Kaustajärven asukkailla oli omat kertomuksensa tuolta ajalta ja jos mukana olleiden lapset ja lapsenlapset eivät halua niistä kertoa, niin se on kokonaan heidän omaa asiaa muistellako vai vaieta. Äitini isä joutui tekemään vartiopalvelusta Värtsilän valtauksen jälkeen, eikä äitini muuta siitä kertonutkaan. Mutta tätinsä lasten kohtaloa hän surkutteli.
Tässä on vielä täällä netissä oleva tietolähde:
Kansalaissodassa kuolleet salmilaiset
Salmiin haudatut
Aunuksen retken aikana 1919 kuolleet
Myös talvi- ja jatkosodan tietoja
Tämä ei liity Värtsilään, mutta jos jollakin on näissä läheisiä.
Wikipediassa on luettelo jääkäreistä ja luetteloa punakaartilaisista. ( nämä on hirveää luettavaa kaikkinensa)
Kun klikataan Google Earth ja siitä haetaan Kaustajärvi,niin nähdään valtakunnan rajalinjan kulkevan järven eteläpäässä ja jatkavan yli Jouhtenusjärven suoraan,sitten se tekee terävän mutkan,siinä on pieni suonsilmäke naapurin puolella. Huhupuheiden mukaan sinne olisi haudattu Värtsilässä teloitettujen punaisten ruumiita.Voi olla tottakin,paikka on ollut mitä sopivin siihen tarkoitukseen. Paikalla voisi viettää hiljaisen hetken teloitettujen muistoksi.
Jatkan vielä tätä kirjeenvaihtoa. Vuodelta 1918 ei hallussani ole kuvia. Mutta jo 1920 luvun puolelta niitä löytyy esim Korpiselän suojeluskunnan ja Salmin rajavartioston alueelta. Sekä tietenkin savottakuvia.Joitakin maisemakuviakin on Korpiselän kirkonkylää , Havuvaaraa ,Rajakonnun kylää ym.Harrastivathan molemmat A:n veljekset valokuvausta. Vasta nyt tulee nuo vanhat kuvat kaivettua ”naftaliinista”.Eihä tämä enää Värtsilään liity mutta luovutetulle alueelle kylläkin.
Vanhat kuvat kiinnostavat. Toivomusvinkkinä Reinolle ja muillekin.
Kiitos Kalevi Tikalle.
Tuntuu oudolta jatkaa viiden ja puolen vuoden takaista viestiketjua. Luettuani Pentti Tikan kommenttia huhuista, joiden mukaan Kaustajärvellä Venäjän puolella sijaitsevassa suonsilmäkkeessä saattaa olla haudattuna (lue:upotettuna) teloitettuja punaisia, en voinut välttyä ajatukselta, että siellä maatuu myös Värtsilän työväenyhdistyksen ja kaartin päälliköt Juho Muttonen ja Juho Koski. Ymmärtääkseni muita Värtsilässä ei teloitettukaan. Isäni kertoman, huhun tai totuuteen perustuvan tiedon, mukaan teloitusta edeltänyt käsittely ei kestä päivänvaloa. Edellä mainittu oli siis ukkini veli, samoissa kahinoissa olleen toisen veljen viimeiseksi sijoituspaikaksi sitten muodostuikin Joensuun Siilainen.
Edelliseen tarkennuksena mainittakoon, että isosetäni Juho Muttonen oli Patsolan kaartin päällikkö.