Siippa sai männäviikolla onnittelukortin jossa oli runo toukka tollerosta. Kortin lähettäjä – samoin kuin muukin lähipiiri – on kuullut kyseisen runon useinkin siippani esittämänä, se on hänen bravuurinsa. Runo on posoteltu ulkoa jo Kaustan kansakoulun lukukirjasta ja hyvin se on pysynyt muistissa vuosikymmenten ajan.
Jotta lukija pääsee kärryille, lienee hyvä riimitellä runon alkuosa tähän ensimmäiseksi: Oi sä toukka tollero, kaunis karvalollero / Vihreä on sulla paita, siinä moni täplä, raita / Varo sinä varpusta, tiaista ja tikkaa: toukka on makeampi tunkion rikkaa!
Diginative
Kylläpä tunsimme itsemme varsinaisiksi toukka tolleroiksi kun juutuimme netin sokkeloihin maksaessamme erästä ALV-laskua jonka detline oli samaisena nimpparipäivänä jonka merkeissä korttikin oli saatu. Toista tuntia siinä tahkottiin vaan kone sylkäisi aina loppuhyväksynnän ja avainluvun pois, mutta ei se myöskään suostunut peruuttamaan jo syötettyjä tietoja vaan vaati vain tätä hyväksyntää. Pitkin hampain olimme jo hyväksyneet ajatukseen että heti aamulla on tilattava pankkiaika ja mentävä sinne ”roikkuvan” laskun selvitykseen.
Vaan kun hätä on suurin on apukin (joskus) arvaamattoman lähellä. 14-vuotias hiihtolomavieraamme oli ollut koko hikisen jahkaamisemme ajan saunassa ja kun hän sieltä ilmestyi pyyhe lantioillaan, keksin kysäistä, että josko hän kuivateltuaan tulisi tuijottamaan ruutua. Kolmisen minuuttia siihen meni kun poika oli ajan tasalla. Hän sanoi että kokeileppa ruksia tuonne alareunan tyhjään ruutuun. Bingo, kone ilmoitti hyväksyneensä hyväksynnän!
Datapaketti
Heti seuraavana aamuna siippa oli leikannut ja alleviivannut sanomalehti Karjalaisesta artikkelin ”Datapaketti tulee osalle kuluttajia pakolliseksi”. Eilisten illanistujaisten jälkeen en edes halua vilakaista sitä, sillä sehän tiennee taas lisäsählinkiä tässä verkoistuneessa maailmassa.
Tasan kaksi kuukautta lojui joululahjaksi saamani ”mummokännykkäkin” kotelossaan ennen kuin se kuoriutui samaisen koulupojan ansiosta. Puheluihin osaan kyllä vastata vaan viestien kirjoittaminen on yhtä hepreaa.
Siispä siirränkin lehden datapaketin avaamisen vielä tuota tuonnemmaksi. Vaan sen kyllä allekirjoitan että näissä nykytekniikan asioissa muna on viisampi kuin kana – onneksi!
Perhosentoukka
Runo toukka tollerosta jatkuu näin: Kotelohon kotvaksi itsesi peitä / sitten se heitä / ja perhona liihota ilmojen teitä!
Ilmeisesti Kaustan työlukiossa (siipan sanonta) käytettiin vanhempia lukukirjoja kuin vaikkapa Joensuussa koska itse en muista kyseistä runoa lainkaan. Saadusta kortista ilmeni että loru on ilmestynyt Eric O.W. Ehströmin kirjassa ”Keken kesälauluja pikku eläimistä ” (1923), suom. Otto Manninen.
Kortti on Suomen Nuorisokirjallisuuden instituutin painattama ja mistäpä muualta lähettäjä olisikaan sen bongannut kuin Helsingin kirjamessuilta. ”Tämän runon olen oppinut Sinulta joskus vuosia sitten” lukee saatekirjeessä.
Eipä tässä voine muuta kuin todeta että oppia ikä kaikki. Datapaketti-artikkeliin on präntätty oikein isolla pukstaavilla että joka toisen taskussa on älypuhelin. Ilmeisesti ainakin joka toisella riittää myös älliä sellaisten käyttöön. Itse olen vielä koteloasteella.
Teksti: Tellervo
Kuva: Lissu Kaivolehto
Hauskasti kerrottu tositarina!
Ja minä kun haaveilin itselleni seuraavaksi älypuhelinta!
Eräs ikääntyvä sukulaiseni hankki sellaisen, mutta huomasi
tarvitsevansa todella usein nuorison tukipalveluita.
Hänen poikansa olikin tokaissut, että on edesvastuutonta
myydä vanhuksille älypuhelin ilman siihen liittyvää koulutusta.
Kiva runo, jota en myöskään muista omista koulukirjoistani.
Mieltymyksen runoihin sain aikanaan kotoa lastenloruista
ja myöhemmin koulukirjoista. Kirjastoa ei ollut mailla
eikä halmeilla siihen aikaan.
Olemme kohtalotovereita mitä tulee noihin sähköisiin tiedonsiirtolaitteisiin. Mitä matkapuhelimiin tulee niin monelle se viimeinen puhelinmalli on vain ”elvistelyä” varten, ei todelliseen käyttötarpeeseen.
Työurani aikana hämmästelin usein minne
ovat kadonneet kaikki koulun aapiset
ja lukukirjat, sillä hyvin usein asiakkaat kyselivät
iän karttuessa jonkin jo kansakoulussa opitun
runon tai kertomuksen perään.
*
Kun kirjoitin ”Toukka tollero” -tarinaa jätin tarkoitusella
katsomatta netistä olisiko sielläkin kyselty ko runosta.
Tänään sitten katsoin, ja olihan siellä! Netissä kaivattiin
vastausta 40-50 luvun lukukirjan runoon josta kysyjä
muisti vain alkuosan.
Helsingin kaupunginkirjasto oli avustanut kysyjää vastauksella
josta minäkin sain lisävalaistusta juttuuni.
”Toukka tollero on myös sävelletty. Sen on säveltänyt Lauri
Parviainen ja se sisältyy vuonna 1958 painettuun, Maija Karman
kuvittamaan Pienten lasten lauluja -kirjaan. Uudempia painoksia
siitä on lainattavissa esim. kaukolainana HelMet-kirjastosta.
Vaikka Ehström (1881-1934) oli tunnetumpi metallitöistään,
taidetaonnasta ja grafiikasta hän kuvitti myös lasten kirjallisuutta ja kirjoitti muutamia tarinoitakin.”
Imevä juttu Tellelta. Vetäisi lukijansa mukaan. Imevä, mutta ei imelä. Olemme melkoisessa kulttuurimurroksessa, kun lähes kaikki on siirtymässä kännyköihin, läppärihin ja, no mikä se onkaan, se läppäriä pienempi, joka on kohta kaikilla koululaisilla laukuissaan ja kouluautossa sylissään???
Minulla on ruotsalainen ”doro” taskussa tai kaulassa tai jossain muualla aina tilanteen mukaan. Mukana kuitenkin, esimerkiksi siksi, että joudun lankeemukseen. Doro on aika hyvä, kun sitä lopulta opin käyttämään. Siihen riittää meikäläisenkin äly, vaan ei varmaankaan älypuhelimeen. Sen äly on minun älyni yläpuolella. Toisaalta on kyllä älytöntä ostaa ruotsalainen senioripuhelin, kun olisi voinut kannattaa Nokiaa.
Mutta antaessaan doron minule Ulla oli sitä mieltä, että doroa osaisin kantaa paremmin kuin kannattaa Nokiaa.
Onneksi on niitä 14-vuotiaita ja nuorempiakin, jotka antavat apua tarvittaessa. Myöskin niiden älyttömien laitteiden käytössä. Varmasti myös meille ikäihmisille (joita ennen vanhaan vanhuksiksi nimiteltiin), jos haksahdamme mainosten houkuttamina sellaisiin investoimaan.
Minun nyky ongelmani on se, että vanhat asiat kiinnostavat yhä enemmän. Laatikossa on iso pino vanhoja valokuvia. Niistä voin vielä kertoa paljon. Mutta kun haluaisin jakaa niiden avulla muillekin menneitä, niin en ole oppinut niitä kuvia skannaamaan enkä lennättämään ilmoille esimerkiksi Värtsiin.
Laskujen maksamisen olen jo vuosia sitten delegoinut Ullalle. Mutta kyllä hänenkin kuulen joskus läppärinsä ääressä manailevan. Tätä Värtsiin sanojen muodossa lörpöttelyä en ole kenellekään delegoinut. Siihen tulee stoppi aikanaan jostain muusta syystä. Toivottavasti ei kuitenkaan siksi, että Värtsin lukijoihin eli Värtsin ”kuluttajiin” ei aleta soveltaa liberalistista talousteoriaa: kuluttajat ratkaisevat, mikä jatkuu ja mikä loppuu konkurssiin. Mutta onhan sitten vielä joko kehittyvä omaishoito, ulkoistettu hoitopalvelu tai ehkäpä myös vanhainkoti (vai miksi sitä nyt nimitetään, ennenhän se oli vaivaistentalo).
En minä tässä murheellisena murise. Kehitys kehittyy. Nuorissa on tulevaisuus, ja se on heidän tulevaisuutensa. Yhä enemmän rakastan Pyhän Paavalin sanomaa ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille (luku 13):
”Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista… nyt me näemme kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, NIINKUIN MINUT ITSENIKIN TÄYDELLISESTI TUNNETAAN.”
Siispä niinkuin virrestä lauletaan: ”Päivä vain ja hetki kerrallansa…”
Ierikka
kohtalotoverina toukkatollero on luonut nahkansa, saanut siivet selkäänsä ja lentänyt kauas pois. opin kirjoittamaan sodan jälkeen alkeellisissa oloissa. muodonmuutos tapahtui niinä vuosina kun hoidin vanhempiani ja lopullisesti vallanvaihtopäivänä 6.2.2000.
omaishoitoasia on ratkaisematta, verkkokirjoitustaito yhtä alkutekijöissään. tietoyhteiskunta kaikille ei ole toteutunut, palveluntarjoaja keksii uusia maksajia yhteyksien järjestämisestä.
kuinka sitä asioi verkossa, jos taloyhtiössä ei vielä oltu budjetoitukaan digiaikaan siirtymistä varten.
internetyhteys ei pelannut, ”tullaan katsomaan 55 €uron hinnalla”, vika on kaapeleissa. meillä kauan eläneillä harjoitellaan, turvapuhelimessa maksullisia tekstiviestejä, joita en tilannut.
visioni sukupolvenvaihdoksesta ja paluusta maalle ei toteutunut, lankapuhelinkaapelit on keritty pois, uutta yhteyttä ei ole rakennettu tilalle, visioni hankkia viimeiset versiot tietokoneista ei toteutunut, ”osta käytetty kone, se riittää sinulle” oli neuvo jatkaa kirjoittamista ja asiointia verkossa.
nyt on minun vuoroni vastata esitettyyn kysymykseen kysymyksellä: ”etkö sinä ymmärrä?” minä ymmärrän enemmän ”tunnen vanhan ja siihen on hyvä lisätä uutta ymmärrystä”. paikallaan pysyneille asukkaille palautteena:
on opittava uudestaan ja pysyttävä mukana. mitään vaihetta ei voi ohittaa hyppäämällä yliälykkyyteen, silloin ollaan jo seuraavassa elämässä telepaattisen yhteyden varassa. ei tarvita paikanvaihtoon kulkuneuvoja eikä yhteyksien pitämiseen maksullisia paketteja.
vauhtisokeudessa ei huomattu, että edessä on kuntauudistus ja sotepalvelujen järjestäminen. €urokriisiä emme tilanneet. on kyse järjenköyhyydestä ei rahanpuutteesta ulkolaisessa vertailussa.
Meillä on rivi vanhoja aapisia kirjahyllyssä, mutta ei sieltä
Toukka tolleroa löytynyt.Mihin aikaan viime vuosituhannella sitä Kaustassa mahdettiin lukea? Tätä hauskaa runoa en ole kuullut aikaisemmin.Siinähän on hieno ajatus.Andessenin sadussa rumasta ankanpoikaestakin kehittyi komea joutsen. Emme saisi aliarvioida
ketään, vaan toivoa jokaisen onnistuvan ja menestyvän elämässään.
Kyllähän näistä nykyajan vempaimista paljon apua ja hyötyäkin on,
mutta kyllä niillä voidaan saada paljon mielipahaa ja ikävääkin
aikaan.(internet, kännykkä ja televisiokin)
Tuumii Pussinpohjan Masa
Pussinpohjan Masalle vastaan: Siippa muistelee
oppineensa runon viisikymmentäluvun taitteessa,
hieman ennen tai jälkeen.
Liekö oppivelvollisuus edellyttänyt että kaikissa
kouluissa oli käytössä sama opetusmateriaali, vai
sattuiko niin, että heti sotien jälkeen aivan
rajan pinnassa käytettiin vielä jotain ”vanhempaa painosta”.
Varmaan muutkin kaustalaiset ovat lukeneet kyseistä kirjaa
ja saattavat muistaa vuosiluvun tarkemmin.
*
Kiitos mielenkiintoisista kommenteista ja Lissulle vielä
erikoiskiitokset että sain lainata ”kuvapankistasi” väriterapiaa
tarinan piristeeksi.
Kiitokset tiedoista,Telle ja Siippa!
Tekstissäsi on muuten hauskoja sanoja kuten männäviikolla,siippa
ja posottaa. Paljon tylsempiä ilmaisujahan olisivat kuluneella
viikolla,aviopuoliso tai lukea ulkoa.Laaja sanavarastohan se on
kirjoittajan aarreaitta.
Kevättä!!
Perhoset kuoriutuvat, kevät tulee!
Näin mainostaa Joensuun kasvitieteellinen
puutarha Botania toimintaansa.
Kokovuotista perhostarhausta voi tukea
ostamalla perhoslahjakortin. Sen tuotolla
hankitaan Botaniaan trooppisia perhosia.
Tämän mainoksen houkuttelemana pistäydyimme
tuossa puutarhassa. Joitakin perhosia kuulemma
jo on, vaan osasivat olla niin ovelasti piilossa
ettemme niitä nähneet. Sen sijaan kuoriutumattomia
kotiloita roikkui riveittäin orsilla lasivitriinissä.
Kasvistossa sen sijaan on ehtymätön tutustumismaailma,
puhumattakaan puhuvasta papukaija Juusosta.
Selasin tuossa juuri muutama vuosi hankkimaani näköispainosta Aarni Penttilän Aapiskukko (1.painos ilm. 1938). Toukka Tolleroa siitä ei löytynyt, mutta paljon muuta muistoja herättävää.
Mitä tähän tietotekniikkaan tulee, niin on se hieno juttu silloin kun se pelittää, mutta auta armias, jos se alkaa joskus jostain syystä takkuilemaan. Yleensä kyllä pelittää hyvin.
Kotimatkallani rupesi yhtäkkiä kummittelemaan mielessäni tuo ”toukka tollero”. Oli pakko katsoa, onko se niin hyvä, että löytyy nykyaikaisesta mediasta. Ja siellähän se olikin. Kivaa.
Vanha ope
Itse olen runon kuullut äidiltäni jo yli 50 vuotta sitten. He lukivat varmaan samaa Aaplsta. Hän aloitti koulunkäynnin 1947
Minä opin ”Toukka tolleron” äidiltäni, joka oli syntynyt v.1913