Päivä: 10.3.2013

Kauppareissu

Työväen ja Pienviljelijäin Osuusliike oli rakennuttanut uuden liiketalon Notkolle vähän ennen talvisodan syttymistä. Muutaman kerran ehdin asioida uudessa kaupassa. Siellä myytiin muistaakseni eri osastoilla maitoa, lihaa, kankaita ja siirtomaatavaroita. Se oli silloin Värtsilän uudenaikaisin kauppaliike. Kerran kotona äitipuoleni aikoi valmistaa aladoopia. Liivatelehdet olivat päässeet…

Share

Vanhenemisesta

Maija Paavilaisen oivalluksia Kaikki hyvä paranee vanhetessaan Hymyllä kasvojen kohotusta Maija Paavilainen: Ryppylogiaa, Kirjapaja 2013 Maija Paavilaisen mietteet antavat usein ajattelemisen aihetta ja aukeavat joskus kuin yllättäen, jonkin ajan kuluttua lukemisesta. Paavilaisen tyyliin kuuluu kuvittaa mietteensä itse humoristisin siveltimen vedoin. Joskus on ollut…

Share