Wanhat kunnon Akut

Vuoden 1971 Aku-pläjäyksiä
Kaunistuskoneesta konnien vuosikokoukseen

Walt Disney: Aku Ankka, näköispainos vuosikerrasta 1971, Osat 1 ja 2, Sanoma Magazines Finland Oy 2013

akuankka_nakoispainos_1971

Muistin entiset ajat. Kannoimme kaupungista velipojille uusimmat aku-lehdet tuliaisiksi viikonloppuna. Veimme sitten maanantaina lättähattu-junassa kaikenlaista ruokatavaraa viikon tarpeiksi. Siihen aikaan uuden lehden kansikuvaa sai ihailla jo keskiviikon tietämissä sanomalehti Karjalaisesta. Nämä 70-luvun akut ovat vielä vanhoja kunnon mestariteoksia, joissa on käsin tehdyt piirrokset. Tietokoneita ei käytelty. Nykyisin näkee piirrettyjä lastenelokuvia, jotka ovat yhtä tietokonepuuroa.

Vuoden 1971 lehdissä on piirtäjinä joukko sen ajan huippukykyjä aina Carl Barksista Tony Strobliin ja Jack Bradburyyn. Näköispainoksista voi kerätä kokoelman lapsuuden ajan muistoja. Seikkailuissa esiintyvät Akun ja veljenpoikien lisäksi mm. Iso Paha Susi ja Pikkuhukka. Hyvä ja paha kulminoituvat kivaksi keitokseksi. Pikku Hukka, lämminsydäminen sankari, pelastaa kerta toisensa jälkeen porsaat isänsä ilkeiltä juonilta. Mutta jutut opettavat myös sen, että pahoille teille joutunut isukki on lapselleen oma rakas isä.

Roopen teemana on usein ahneus, mitä nyt vanha kitupiikki joskus heltyy esim. joulun tienoissa. Roopella on myös omat vastuksensa, toiset raharikkaat ja Karhu-kopla, joista tulee stressiä. Elämä suurten rahojen kanssa ei ole aina helppoa. Pelle Peloton, keksijä, on taas verrattavissa vaikka nykyajan nörtteihin, joilla on mielikuvitusta. Pelle on selkeästi hyvis, vaikka ei aina onnistu keksinnöissään. Muita hyviksiä ovat Mummo ankka, Hansu hanhi, Mikki hiiri, Pluto, jne… Pahisten joukkoon kuuluvat Milla Magia, Musta Pekka, Kulta-Into Pii, jne… . Siis Akuja kannattelee seikkailukirjojen perinteinen hyvä-paha asetelma.

5 comments for “Wanhat kunnon Akut

  1. Minä olen myös aina viihtynyt hyvin Ankkalinnassa.Joukon analyysi
    lehden päähenkilöistä on osuva.Hansun kohdalla kuitenkin olen hivenen erimieltä.Tämä hanhi on niin patalaiska että hänen laiskuutensa hipoo perisyntiä.

    Toinen ristiriitainen henkilö on Iines Ankka,jota Jouko ei herrasmiehenä käsitellyt lainkaan.Onko hän juonitteleva ja manipuloiva naikkonen joka hermostuu hillittömästi jos ei saa tahtoaan läpi.Vai onko hän herttainen lähimmäisistään välittävä
    lämminsydäminen ihminen?
    Eihän sarjakuvissa oikeasti pohdita tälläisiä kysymyksiä,eihän?

  2. Mie tuota Iinestä ajattelen semmosena tyypillisenä naisena, joita
    miehen tulee kestää, vaikka olisivat vähän juonittelevia ja joskus
    vaikka pahiksen ominaisuuksia omaavia. Katos, kun nainen se Akunkin päätä kääntää, niin kuin yleensäkin. Ja Iineksellä on tietysti myös tapana vilkuilla sivuilleen, niin kuin naisilla. 🙂

  3. Meillä poikien kohdalla järjestys meni siten, että ensin oli Nalle Puh joka oli isän luettava ja hieman myöhemmin sitten Akut. Kun lukutaito saavutettiin ei isää tarvittu lukemaan, Sitten se meni niin kuin vahassa Aku Ankka mainoksessa ” isät tilaavat sen lapsilleen, mutta lukevat itse sen ensin”.

  4. Tämä juttu on mukavasti ajan hermolla, sillä Aku Ankan numerossa 9/2013 on suomalaisen Aku-piirtäjä Kari Korhosen tarina nimeltä Lakeuden laki. Ko. numero ilmestyi 27.2.2013. Tarinassa Roope-setä, Aku ja ankanpojat ovat saapuneet Suomeen hoitamaan afäärejä:) Näitä suomeen liittyviä Kari Korhosen piirtämiä tarinoita on luvassa vielä myöhemmin lisää.
    Meidän jälkikasvun ”akkarikätköistä” bongasin myös murreliitteen, joka on tullut lehden 22/2011 mukana. Pohjois-karjalaisia lähin siinä oleva murre on Pohjois-Savo.
    Meidän sangen espoolainen junnu voisi sanoa tuohon, että ”vitsin läppä juttu”.
    Aku Ankkaa saa mielestäni myös kiittää jo Suomen kieleen vakiintuneesta ruotsalaisia naapureitamme koskevasta termistä ”Hannu Hanhet”. Niin ja tässä viittaan tietenkin jääkiekon MM-kilpailuihin sekä ruotsalaisten uskomattomaan tuuriin niissä peleissä.

  5. Minulle tuli tilattuna Aku Ankka Kaustajärvelle ollessani lapsi. Pelle Pelottomia olimme me pojat silloin. Tilanteista selvittiin aina vippaskonstein. Ei jääty tienpäälle kulkupelin rikkoonnuttua. Samoilla opeilla nerokkailla keksinnöillä elämä vienyt aina eteenpäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *