Hermanni Hynninen.
Olen kirjoittamassa muistelmiani ja tiedustelen tietääkö ja muistaako joku Hynnisen Hermannia ja hänen mökkiään Sillankorvassa 1960 luvulla. Olen ollut tuolloin 4-5 vuotias poika ja haluan näin vahvistaa lapsen muistikuvat.
Muistan kun Hermanni korjaili haitariaan ulkorappusilla ja soittaa luritteli. Asuin vanhemipieni ja sisarusteni kanssa Hemannin mökin alakertaa. Oliko Jänisjoen ylitystä varten puinen silta jossain Lahukan tietämillä? Lähimmistä naapureista muistan Koffertit.
Juomavesi haettiin kaivosta, joka sijaitsi ”pellolla”. Kaivon vesi pilaantui ja hoidoksi isä heitti kaivoon leivänmurusia. Naapurin tyttö ihmetteli, kuka oli heittänyt leipää kaivoon. Isäni kertoi, että näin pilaantunutta vettä hoidetaan.
Enoni, äidin veli Veikko Ilvonen, vieraili kerran Sillankorvassa. Hän matkusti junalla Helsingistä Uusi-Värtsilän asemalle, josta hän käveli kuumana kesäpäivänä Sillankorvan mökille. Veikolla oli tuomisinaan puinen auto, jonka olivat vangit tehneet. Veikko eno oli työssä vanginvartiijana Helsingissä. Silmät suurina katselin isohkoa uutta kuorma-autoa. Laitoin narun auton keulaan ja juosten vedin autoa pihalla. Kolina vain kävi. Veikko eno ei tästä auton käyttötavasta tykännyt, vaan otti auton pois minulta. Itkuhan pojalta pääsi, olihan auto minun.
Ensimmäiset sukseni olivat väriltään ruskeat. Äitini osti ne Sisä-Karjalan osuuskaupasta joululahjaksi. Suksien kärki oli terävä ja melko suora. Lumihangessa tuollainen suksen kärki tahtoi alati sukeltaa lumeen. Kantalaput olivat kumia ja kiinnitetty pienillä nauloilla sukseen. Siteet olivat nahkaremmit, joihin kenkä sujautettiin. Hiihtäminen oli työlästä, kun sukset muikistelivat koko ajan jalassa, suksen kärki etsi tietä umpihankeen. Näillä suksilla hiihtelin kansakoulussa 1961-63 hiihtokilpailuissa. Opettajakin ihmetteli suksiani. Laittelin näitä suksia parempaan hiihtokuntoon taivuttamalla suksen kärkiä käyremmäksi prässissä yön aikana. Taisi suksissa olla jo metallisiteetkin. Suksen pohjat tervattiin, pitovoiteista en muista, mutta luistoa ainakin oli.
Löytyisiköhän Värtsin lukijoilta valokuvia ja muistelmia tuolta ajalta, jolloin asuin Hynnisen Hermannin mökillä?
Jorma Könönen
jormajuhani.kononen@pp.inet.fi
Jorma Könöselle: Hermanni Hynninen asusteli vuoteen 1952? poikansa Unton kanssa Värtsilän Niiralassa.Talo oli rajavyöhykkeellä Kassisen talon lähellä. Hermanni muutti täältä Uusi-Värtsilään paikkaan ,joka tunnettiin nimellä sillankorva.Paikka on tohmajoen sillankorva,jonne kuljettiin mm Koffertin ohitse Muskon tietä.Lähinaapureina oli Onni Häkkinen,poikia Raimo ja Unto,tyttären nimeä en muista.Hermmanni oli hyvätahtoinen pidetty hanuristi.Tiettävästi Pertti Koffert asuu Tohmajärvellä, joka Varmaankin muistaa Hermannin,ja kenties sinutkin.Olet todennäköisesti käynyt Peijoniemen koulua, jos muistat koulukavereiden nimiä se auttaa varmasti asiassa eteenpäin.Hermanni oli myös hyvä muurari,joka muurasi meille leivinuunin ja hellan.
Pertti Keräselle suuret kiitokset selventävästä vastauksesta. Missä kohtaa Onni Häkkinen asui? Entä Hermannin mökin kohdalla tien vastakkaisella puolella ollut mökki, ken lie siinä asunut?
Ennen kansakoulun alkua 1961 muutimme Kemieen, jossa kävin 4 luokkaa kansakoulua ja sitten ylioppilaaksi Tohmajärven lukiossa.
Koffertin pojat urheilivat ja osallistuivat paikallisiin painonnostokilpailuihin Kunnallistalolla, jossa vanhempani olivat talonmies-siivojan virassa.
Joskus 1944-46 vaiheilla istuin Uudenkylän kansakoulun alaluokalla Hynnisen Unton vieressä. Liekö samoja Hynnisiä?
Ierikka
Kun Tohmajärven terveyskeskus oli Risteessä, niin siellä verikokeisiin jonotettaessa useat kerrat sai kuunnella Hermanni Hynnisen tarinointia, kun hän poikkesi vanhainkodin puolelta asiakkaiden pariin. Mm. ” Oisittako työ isä hyvä ja tulisitta pois sieltä korttiringistä” – hän kertoi pyytäneensä isäänsä tulemaan kotiin pienenä poikana äidin lähettämänä sunnuntai-aamuna.
Tohmajoki lähtee Tohmajärvestä Myllylahdesta ja Varren saha oli ennen palamistaan siinä alkujuoksulla.
Ville ja Terho Koffert asuivat perheineen siellä, ja Pertti on heidän serkkunsa ja asuu Kemiessä. Hänellä on varmasti paljon muistitietoa niiltä ajoilta.
Häkkisen talo on Muskon tien alussa,ja lapsia oli vielä Hannu ja Anja.
Hyvin on tuttu tää Hermanni,hänen veli Tauno asu vähän Muskoon päin vasemmalla. Vastapäätä asu aikoinaan Piiroiset skä Halttuset. Hermanni tuli hyvin tutuksi minullekin,koska veljesä Tauno oli minun Mummon kanssa naimisissa ja he oli molemmat jääneet edellisistä avioliitoista leskeksi.Taunolla oli myös poika nimeltään Lauri, myös he molemmat soittivat aikoinaan paljon haitareilla jopa Puustisen latotansseissa. Olishan siltäalueelta niinkun koko Peijonniemi-Uusi-Värtsilä paljon kertomista, tässä nyt vähä näistä Hynnisistä. Kiitos Tuula-Riitalle facepook yhteyksistä. Oli mielenkiintoisia kertomuksia ja hyvä sivu!täytyy ruveta seuraamaan. Hyvää kevättä toivottaa Esa
Hermannin näin viimeisen kerran Tohmajärven vanhainkodilla, kun hän jo koukkuselkäinen pieni mies köpötteli ruokasalille. MInä olin silloin laboratoriohoitajana Tohmajärven terveyskeskuksessa.ja tk oli silloin Risteessä.
Minä jo ajattelin, että kävelymatka Jänisjoella Haapalan Aunen luokse pyhäkouluun olisi ollutkin pitkä, mutta Tohmajoella matka jo lyheni pienen lapsen käveltäväksi. Äitini Eeva Könönen. os. Ilvonen, piti pyhäkoulun käyntiä tärkeänä asiana.
Sen puusillan ja tohmajoen toisella puolella heti risteyksessä oli muuan talo. Kuka mahtoi silloin siinä asua?
Puustiset asuivat tuosta risteyksestä vähän matkan päässä. Kävin ainakin kerran Puustisilla ja tapasin silloin Kari Puustisen. Kari makoili uunin pankolla. Sittenmin Kari oli Tohmajärven keskikoulussa ja lukiossa luokkakaverini.
Jo pieni lapsi osaa painaa mieleensä teräviä havaintoja, sen nyt totean.
Hyvää Pääsiäistä
70 luvun aikaan uuswärtsilä oli miun koti jossa peijonniemen koulun kävin sen ja lähdin kuten muutkin
Lisätään vielä ”Revon Santun” juttuun tämä tarina:Hynnisen Hermanni asui hirsimökissään Malisen Annan (-75 kartassa kohta Suopelto) naapurissa noin 300 m Jussia päin ,kartassa Niirala, kohdalla keskellä metsää.Mukava pieni mies ja haitarin ääni kesäilloin metsästä on mukava muisto.Ehkä -60 luvun loppupuolella hävis mökki ja Hermanni.Hermanni oli rakentamassa meidänkin kotitorppaa -53.Sillankorvana meidän paikka tunnetaan,mutta kun puusilta purettiin on näköjään Sillankorva nimi poistunut uudemmasta kartasta.Malisen Annan pyhäkoulussa käytiin useammin kuin kerran kaikki Uudenkylän lapset -60 luvun alussa.