Tämän viikon aamuhartauksissa – radiossa – puhuu pastori, teologian tohtori Pauliina Kainulainen. Ensimmäinen kuultiin juuri äsken.
KIITOS, Pauliina!!!
Miten paljon radion aamuhartaudet ja jumalanpalvelukset merkitsevätkään monille, meille kaikille, jotka alamme aamuja ja päätämme päiviä ja menemme messuun vaikka emme kirkkoon pääsisikään.
Radio ja televisio ovat Jumalan lahja. Ne voivat olla vanha puu, jota syleilemään voi päästä myös metsän laidalla. Niin tapahtui tänä aamuna, hiljaisen viikon ensimmäisen aamuhartauden aikana.
Ierikka
Niinpä! Jumalan lahjaa oli sekin, että me täällä Värtsilässä aikoinaan saimme Pauliinan tänne ja saimme oppia tuntemaan hänet.
Tämän aamun sanat puhuttelivat varmasti monia kuulijoita. On ilo odottaa jatkoa muina tämän viikon arkiaamuina.
Hyvin muistan, kun Pauliina ja Jari istuivat Värtsilän kirkon penkissä käydessään etukäteen tutustumassa tulevaan palvelupaikkaansa. On ollut suuri etuoikeus pitää heitä Värtsilän viimeisinä kirkkoherroina.
Ierikka
Elämme hiljaista viikkoa ja palmusunnuntai oli eilen. Ei käynyt virpojia sillä nyt on sellainen tilanne, jotta viiden kerrostalon yhteisössä on muutama lapsi sen ikäinen kuin virpojat tavallisesti ovat. Tässä talossa 16 asunnossa ei ole yhtään pikkulasta.
Virpomisen perinne on meille tullut ortodoksinen perinne ja siinä muistetaan Raamatun kertomusta Jeesuksen ratsastamisesta Jerusalemiin. ” ja ihmiset taittoivat palmun oksia tielle ja –”. Perinne on siis uskonnollinen, mutta mistä nämä pikkutrullit ovat tulleet. Sillä trullien perintö on pakanallinen ilkivallan ja taikojen tekijöiden perintö. Trullit olivat pahansuopia henkilöitä ”karjaonnen varkaita”ja taikauskon ilmentymiä.
Minusta olisi hyvä asia pysyä palmusunnuntain perinnössä ja unohtaa nuo Trullit eikä sotkea sitä virpomiseen.
Lapsista ja nuorista aikuista on kova pula. Kuulin taas erään työikäisen pariskunnan valuvan etelään. Kohta näillä leveysasteilla ei liiku kuin keppi-ukkoja ja rollaattori-mummoja.
Varmasti lapsista on hauskaa pukeutua noidiksi tai jäniksiksi, enkä usko heidän mielessään liikkuvan mitään ilkeyksiä. Annettaisko heidän pitää leikkinsä?
Kun Värtilässä aloitettiin virpomavitsojen tekotapahtuma ja siunaaminen kirkossa, minua hiukan harmitti palmusunnuntaina pikku noitien kulkeminen tiellä. Sitten ajattelin asiaa tarkemmin ja tulin samanlaisiin ajatuksiin kuin Irene e.m. kommentissaan.
Jotain kuitenkin on tehtävä, ettei noitakulttuuri vyöry Pohjanmaalta tänne Karjalan kunnaille. Ehkä on paikallaan vahvistaa oikeaa virpomiskulttuuria ja selittää sen alkujuurta eli Jeesuksen ratsastusta Jerusalemiin. Palmujen tilalle sopivat pajut koristeineen, mutta noita-asuun pukeutumista voisi katsoa ”läpi sormien”. Uskon, että alkuperäinen virpominen saa uutta sisältöä, jos vitsat aina siunataan. Lapset opetetaan viemään hyvää mieltä eteenpäin. Ehkä sillä tavalla noitien puvut jäävät vähitellen kaappiin. Päiväkerhotyöllä voi olla merkitystä.
Yksi keino on opettaa lapsille ja heidän kodeilleen, että virpominen ja karjalainen eikä pohjalainen tapa. Maakunta- ja heimohenki eivät ole kiellettyä. Päinvastoin. Palmusunnuntaina emme tahdo olla pohojalaasia, olkaamme siis karjalaisia.
Minusta tuntuu, että ortodoksinen kirkko voisi auttaa meitä luterilaisia luomaan siunaamiseen hengellistä syvyyttä. Värtsilän koululla tapahtui jotain sellaista, mitä pidän hyvänä.
Eläkeliiton järjestämät keväiset toukosiunaamiset ovat hyvä merkki siitä, että luterilaiset ja ortodoksit papit sopivat hyvin samaan tilaisuuteen. Toukosiunaukset ovat ekumeenisia, mikseivät myös virpomavitsojen siunaamiset, ainakin osa niistä!
pater F.
Irenen ja Erkin vastine on sitä jota hain kysymykseeni eli perinteiden sekoittamisen vaarat. Kyllä lapset saavat pikkunoitia olla, mutta se virpominen ja noitakulttuuri ei ”natsaa”.
Täällä Suomen kultuurien ja perinteiden sekoitusuunissa Helsingissä asuessani olen nähnyt tämän itä-suomalaisen virpomiskulttuurin ja länsi-suomalaisen trulliperinteen sekoituksen.Vielä 30 vuotta sitten virpojat tulivat virpomaan Palmusunnuntaina normaalivaatteissa.Trullit olivat ja ovat edelleenkin liikkeellä lankalauantaina.Jenkkiläiseen Halloween tyyliin ”karkki tai kepponen”.Ilman virpomisloruja.
Viimevuosina nämä kaksi asiaa ovat sekoittuneet.Virpojia kulkee Sekä Palmusunnuntaina että lankalauantaina.Aina pääsiäisaiheeseen naamiaisasuun pukeutuneina.On Pupuja,tipuja,noitia.Lapsilla on jännää ja aikuisilla hauskaa.
Näin se maailma muuttu.Perinteet ja kulttuurit sekoittuvat.Isommassakin mittakaavassa.
Siksi on tärkeää että alkuperäisiä vanhoja perinteitä ja kulttuureja kunnioitetaan ja vaalitaan kaikin mahdollisin keinoin.Ne ovat rikkaus ja perintö jälkipolville.
Olen Irenen kanssa samaa mieltä. Antaa lasten leikkiä. Tosin
karjalaiseen virpomisperinteeseen on sekoittunut vieraitakin
aineksia. Kun minä olin virpomisiässä, ei noitia eikä pupuja
näkynyt palmusunnuntaisin liikkeellä. Virpomavitsojen
valmistamiseen käytettiin aikaa ja vaivoja. Ne olivat tekijänsä
näköisiä,joskus jopa oikeita ”taideteoksia”.Perusrunko oli aina
kolmihaarainen pajunoksa.(Pyhä Kolminaisuus)Virvottavista
tärkeimmät olivat kummit. Ennen munoin palkoille mentiin vasta
pääsiäisenä, mikäli muistan oikein.
Toivotaan, että aurinko tanssii pääsiäisaamuna!
Hyvää pääsiäistä!
Mummuni oli pohjalainen sukujuuriltaan, joten noidista ja trulleista kertovat tarinat värittivät lapsuuttani. Tarinat olivat jännittäviä. Mummuni kertoi hyvistä noidista, jotka tomivat parantajina ja pahoista noidista jotka aiheuttivat sairauksia. Kun pienenä tyttönä itse kiertelin joskus noidaksi pukeutuneena taloja ajattelin meneväni parantamaan ihmisiä koreaksi koristellun vitsani kanssa, enkä suinkaan kiroamaan.
Lasten leikkiä ei pidä ottaa turhan vakavasti, sillä ajatus on kaunis. 🙂
Kulttuurivaikutteita on iänkaiken saatu milloin mistäkin. Mielenkiintoista ja ehkä tarpeellistakin on tietää, minne jonkin tavan juuret johtavat. Kun ihmiset nykyään matkustelevat paljon, emme mitään sille voi, että ”tartuntoja” tulee milloin mistäkin.Karjalaisina pidettyjä revinnäiskäsitöitä löytyi yllättäen Kreikasta.Kumminkohan päin tartunta lie tullut?
En minä nipottele, kun kirjoitan karjalaisen virpomakulttuuri puolesta. Tarkoitukseni on painottaa tätä kulttuuria, ei hätistellä trulleja.
Olen samaa mieltä kuin karjalan piirakoista. Eivät kaikki kakkaralle puurolla peitetyt paistokset ole oikeita karjalan piirakoita. Syön mielelläni pohojaista rieskaa, ja sitä tuodaan iso pino pakkaseen jokaiselta Pohjanmaan matkalta. Mutta en osta Joutsenon piirakkatehtaan piirakoita, vaan Värtsilässä leivottuja ja paistettuja. Vaikka Joutseno onkin Etelä-Karjalassa.
Shampanja on suojeltu Ranskaan. Kuohuviiniä saavat suomaisetkin valmistaa. Molemmat kelpaavat.
Trullien päivä on lankalauantaina. Silloin he ajavat lehmien luota pahoja henkiä. Ihan hyvä. Tekisivät niin myös EU:n rouvat.
Olen tutkinut leikin teorioita ja leikin teologiaa. Eräs havainto on se, että leikki on aina vakava asia. Silloinkin kun nauretaan ja kikatetaan. Siinä on ero leikin ja leikittelyn välillä. Ei ole oikein, että kaikki on samaa hössötystä, niinkuin on esimerkiksi televisiossa nykyisin. Sellaisen pääasiallinen tuottaja on amerikkalainen viihdeteollisuus. Ja me suomalaiset – ja karjalaiset – emme enää osaa erottaa oikeaa väärästä – hyvää pahasta – tyylikästä tyylittömästä.
Annetaan kulttuurien sekoittua. Mutta vaalitaan samalla perinteitä, jos ne ovat sen arvoisia. Virpomakulttuuri on arvokas perinne. Niin myös trullien vaeltelu teillä, pihoilla ja navetan vierustoilla. Mutta olisi kovin hyvä, jos tiedettäisiin, miksi ja miten toimitaan. Täällä Karjalassa ja siellä Pohjanmaalla. Jos täällä trullit, niin sopisiko se lankalauantaiksi. Jos siellä Seinäjoella tai Ilmajoella tai Lapualla virpovat, niin palmusunnuntaina. Pukeutuminen asian mukaista!
Tässä ”pelissä” pallo on kulttuurijärjstöillä, esimerkiksi Karjalan liitolla, seurakunnilla, kouluilla ja – kodeilla.
Lasten ja imeväisten suusta kuulee totuuden. Menkääpä lasten leikkejä sotkemaan! He suuttuvat. Sillä leikillä on aina säännöt. Niiden rikkomista lapset eivät hyväksy. Juuri siinä mielessä leikki on vakavaa. Juuri siitä syystä -lasten puolesta – olen tämän kirjoittanut. Suvaitsevaisuuden ja ekumenian hengessä.
pater F.
P.S. Edellä oleva teksti on kirjoitettu ennen Pauliinan aamuhartautta. Klikattu Värtsiin sen jälkeen, niinkuin elämän suuressa leikissä pitää menetellä.
Ierikka
Tässä pari päivää taaksepäin suomenruotsalainen toimittaja
kertoi telkkarissa, että heidän virpomispäivä on toinen
pääsiäispäivä, siis kolmaskin virpomispäivä on. Hän kertoi,
ettei hänen isänsä päästänyt kylille ”kerjuulle”, vaan maksoi
palkan itse.
Sähköpostiini oli tulla tupsahtanut ensimmäinen trullikuva
Hämeestä. Oli ajanut trulli luudallaan päin puuta.
Lapset rakastavat roolileikkejä. Ehkä trulli sopii samaan
sarjaan merirosvojen, tonttujen ja keijukaisten kanssa.
Tulimme juuri kiirastorstain messusta Kontiolahden kirkosta. Jari Kainulainen oli liturgina. Kynttilöitä sammuteltiin ja alttari verhoiltiin samalla tavalla kuin muinoin Värtsilän kirkossa.
Perinteemme siis säilyy, nyt vain pyhän kolmen päivän juhla – kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäinen – vietetään kolmessa eri kirkossa. Käyhän se niinkin, vaikka paremmin tämä kolmiosainen juhla istuu samaan kirkkoon.
Pyhä kolmen päivän juhla on kirkkovuoden keskus. Koko uskomme anteeksiantamukseen ja pelastukseen on koottu kolmeen erilaiseen jumalanpalvelukseen.
Saamme ottaa vastaan Jumalan Sanan kuulemalla, katsomalla ja maistamalla. Sana tulee lihaksi!
Hyvää pääsisäistä!
pater F.
Terveisiä pitkäperjantain sanajumalanpalveluksesta Värtsilän kirkossa! Tuntuipa kotoiselta, vaikka kirkkosalissa lämpötila oli aika alhaalla.
Suruverhoon puetulla alttarilla oli krusifiksi ja sen ympärillä viisi punaista ruusua. Pitkä liturginen perinne pienessä Värtsilän kirkossa! Kiitos!
Miksi viisi punaista ruusua, vaikkei yhtään kynttilää palamassa? Siksi että ne verenpunaiset ruusut kertovat Herramme viidestä haavasta Golgatan ristillä. Kaksi haavaa käsissä, kaksi haavaa jaloissa ja kyljessä sotilaan pistimen jälki.
Tuijotin ruusuja ja otin silmilläni vastaan sanoman: minunkin puolestani.
Pyhä kolmen päivän juhla on nyt puolessa välissä. Lankalauantain iltana klo 23 Tohmajärven kirkossa: ”Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti.”
Tämän viikon aamuhartauksissa – radiossa – puhuu pastori, teologian tohtori Pauliina Kainulainen. Ensimmäinen kuultiin juuri äsken.
KIITOS, Pauliina!!!
Miten paljon radion aamuhartaudet ja jumalanpalvelukset merkitsevätkään monille, meille kaikille, jotka alamme aamuja ja päätämme päiviä ja menemme messuun vaikka emme kirkkoon pääsisikään.
Radio ja televisio ovat Jumalan lahja. Ne voivat olla vanha puu, jota syleilemään voi päästä myös metsän laidalla. Niin tapahtui tänä aamuna, hiljaisen viikon ensimmäisen aamuhartauden aikana.
Ierikka
Niinpä! Jumalan lahjaa oli sekin, että me täällä Värtsilässä aikoinaan saimme Pauliinan tänne ja saimme oppia tuntemaan hänet.
Tämän aamun sanat puhuttelivat varmasti monia kuulijoita. On ilo odottaa jatkoa muina tämän viikon arkiaamuina.
Hyvin muistan, kun Pauliina ja Jari istuivat Värtsilän kirkon penkissä käydessään etukäteen tutustumassa tulevaan palvelupaikkaansa. On ollut suuri etuoikeus pitää heitä Värtsilän viimeisinä kirkkoherroina.
Ierikka
Elämme hiljaista viikkoa ja palmusunnuntai oli eilen. Ei käynyt virpojia sillä nyt on sellainen tilanne, jotta viiden kerrostalon yhteisössä on muutama lapsi sen ikäinen kuin virpojat tavallisesti ovat. Tässä talossa 16 asunnossa ei ole yhtään pikkulasta.
Virpomisen perinne on meille tullut ortodoksinen perinne ja siinä muistetaan Raamatun kertomusta Jeesuksen ratsastamisesta Jerusalemiin. ” ja ihmiset taittoivat palmun oksia tielle ja –”. Perinne on siis uskonnollinen, mutta mistä nämä pikkutrullit ovat tulleet. Sillä trullien perintö on pakanallinen ilkivallan ja taikojen tekijöiden perintö. Trullit olivat pahansuopia henkilöitä ”karjaonnen varkaita”ja taikauskon ilmentymiä.
Minusta olisi hyvä asia pysyä palmusunnuntain perinnössä ja unohtaa nuo Trullit eikä sotkea sitä virpomiseen.
Lapsista ja nuorista aikuista on kova pula. Kuulin taas erään työikäisen pariskunnan valuvan etelään. Kohta näillä leveysasteilla ei liiku kuin keppi-ukkoja ja rollaattori-mummoja.
Varmasti lapsista on hauskaa pukeutua noidiksi tai jäniksiksi, enkä usko heidän mielessään liikkuvan mitään ilkeyksiä. Annettaisko heidän pitää leikkinsä?
Kun Värtilässä aloitettiin virpomavitsojen tekotapahtuma ja siunaaminen kirkossa, minua hiukan harmitti palmusunnuntaina pikku noitien kulkeminen tiellä. Sitten ajattelin asiaa tarkemmin ja tulin samanlaisiin ajatuksiin kuin Irene e.m. kommentissaan.
Jotain kuitenkin on tehtävä, ettei noitakulttuuri vyöry Pohjanmaalta tänne Karjalan kunnaille. Ehkä on paikallaan vahvistaa oikeaa virpomiskulttuuria ja selittää sen alkujuurta eli Jeesuksen ratsastusta Jerusalemiin. Palmujen tilalle sopivat pajut koristeineen, mutta noita-asuun pukeutumista voisi katsoa ”läpi sormien”. Uskon, että alkuperäinen virpominen saa uutta sisältöä, jos vitsat aina siunataan. Lapset opetetaan viemään hyvää mieltä eteenpäin. Ehkä sillä tavalla noitien puvut jäävät vähitellen kaappiin. Päiväkerhotyöllä voi olla merkitystä.
Yksi keino on opettaa lapsille ja heidän kodeilleen, että virpominen ja karjalainen eikä pohjalainen tapa. Maakunta- ja heimohenki eivät ole kiellettyä. Päinvastoin. Palmusunnuntaina emme tahdo olla pohojalaasia, olkaamme siis karjalaisia.
Minusta tuntuu, että ortodoksinen kirkko voisi auttaa meitä luterilaisia luomaan siunaamiseen hengellistä syvyyttä. Värtsilän koululla tapahtui jotain sellaista, mitä pidän hyvänä.
Eläkeliiton järjestämät keväiset toukosiunaamiset ovat hyvä merkki siitä, että luterilaiset ja ortodoksit papit sopivat hyvin samaan tilaisuuteen. Toukosiunaukset ovat ekumeenisia, mikseivät myös virpomavitsojen siunaamiset, ainakin osa niistä!
pater F.
Irenen ja Erkin vastine on sitä jota hain kysymykseeni eli perinteiden sekoittamisen vaarat. Kyllä lapset saavat pikkunoitia olla, mutta se virpominen ja noitakulttuuri ei ”natsaa”.
Täällä Suomen kultuurien ja perinteiden sekoitusuunissa Helsingissä asuessani olen nähnyt tämän itä-suomalaisen virpomiskulttuurin ja länsi-suomalaisen trulliperinteen sekoituksen.Vielä 30 vuotta sitten virpojat tulivat virpomaan Palmusunnuntaina normaalivaatteissa.Trullit olivat ja ovat edelleenkin liikkeellä lankalauantaina.Jenkkiläiseen Halloween tyyliin ”karkki tai kepponen”.Ilman virpomisloruja.
Viimevuosina nämä kaksi asiaa ovat sekoittuneet.Virpojia kulkee Sekä Palmusunnuntaina että lankalauantaina.Aina pääsiäisaiheeseen naamiaisasuun pukeutuneina.On Pupuja,tipuja,noitia.Lapsilla on jännää ja aikuisilla hauskaa.
Näin se maailma muuttu.Perinteet ja kulttuurit sekoittuvat.Isommassakin mittakaavassa.
Siksi on tärkeää että alkuperäisiä vanhoja perinteitä ja kulttuureja kunnioitetaan ja vaalitaan kaikin mahdollisin keinoin.Ne ovat rikkaus ja perintö jälkipolville.
Olen Irenen kanssa samaa mieltä. Antaa lasten leikkiä. Tosin
karjalaiseen virpomisperinteeseen on sekoittunut vieraitakin
aineksia. Kun minä olin virpomisiässä, ei noitia eikä pupuja
näkynyt palmusunnuntaisin liikkeellä. Virpomavitsojen
valmistamiseen käytettiin aikaa ja vaivoja. Ne olivat tekijänsä
näköisiä,joskus jopa oikeita ”taideteoksia”.Perusrunko oli aina
kolmihaarainen pajunoksa.(Pyhä Kolminaisuus)Virvottavista
tärkeimmät olivat kummit. Ennen munoin palkoille mentiin vasta
pääsiäisenä, mikäli muistan oikein.
Toivotaan, että aurinko tanssii pääsiäisaamuna!
Hyvää pääsiäistä!
Mummuni oli pohjalainen sukujuuriltaan, joten noidista ja trulleista kertovat tarinat värittivät lapsuuttani. Tarinat olivat jännittäviä. Mummuni kertoi hyvistä noidista, jotka tomivat parantajina ja pahoista noidista jotka aiheuttivat sairauksia. Kun pienenä tyttönä itse kiertelin joskus noidaksi pukeutuneena taloja ajattelin meneväni parantamaan ihmisiä koreaksi koristellun vitsani kanssa, enkä suinkaan kiroamaan.
Lasten leikkiä ei pidä ottaa turhan vakavasti, sillä ajatus on kaunis. 🙂
Kulttuurivaikutteita on iänkaiken saatu milloin mistäkin. Mielenkiintoista ja ehkä tarpeellistakin on tietää, minne jonkin tavan juuret johtavat. Kun ihmiset nykyään matkustelevat paljon, emme mitään sille voi, että ”tartuntoja” tulee milloin mistäkin.Karjalaisina pidettyjä revinnäiskäsitöitä löytyi yllättäen Kreikasta.Kumminkohan päin tartunta lie tullut?
En minä nipottele, kun kirjoitan karjalaisen virpomakulttuuri puolesta. Tarkoitukseni on painottaa tätä kulttuuria, ei hätistellä trulleja.
Olen samaa mieltä kuin karjalan piirakoista. Eivät kaikki kakkaralle puurolla peitetyt paistokset ole oikeita karjalan piirakoita. Syön mielelläni pohojaista rieskaa, ja sitä tuodaan iso pino pakkaseen jokaiselta Pohjanmaan matkalta. Mutta en osta Joutsenon piirakkatehtaan piirakoita, vaan Värtsilässä leivottuja ja paistettuja. Vaikka Joutseno onkin Etelä-Karjalassa.
Shampanja on suojeltu Ranskaan. Kuohuviiniä saavat suomaisetkin valmistaa. Molemmat kelpaavat.
Trullien päivä on lankalauantaina. Silloin he ajavat lehmien luota pahoja henkiä. Ihan hyvä. Tekisivät niin myös EU:n rouvat.
Olen tutkinut leikin teorioita ja leikin teologiaa. Eräs havainto on se, että leikki on aina vakava asia. Silloinkin kun nauretaan ja kikatetaan. Siinä on ero leikin ja leikittelyn välillä. Ei ole oikein, että kaikki on samaa hössötystä, niinkuin on esimerkiksi televisiossa nykyisin. Sellaisen pääasiallinen tuottaja on amerikkalainen viihdeteollisuus. Ja me suomalaiset – ja karjalaiset – emme enää osaa erottaa oikeaa väärästä – hyvää pahasta – tyylikästä tyylittömästä.
Annetaan kulttuurien sekoittua. Mutta vaalitaan samalla perinteitä, jos ne ovat sen arvoisia. Virpomakulttuuri on arvokas perinne. Niin myös trullien vaeltelu teillä, pihoilla ja navetan vierustoilla. Mutta olisi kovin hyvä, jos tiedettäisiin, miksi ja miten toimitaan. Täällä Karjalassa ja siellä Pohjanmaalla. Jos täällä trullit, niin sopisiko se lankalauantaiksi. Jos siellä Seinäjoella tai Ilmajoella tai Lapualla virpovat, niin palmusunnuntaina. Pukeutuminen asian mukaista!
Tässä ”pelissä” pallo on kulttuurijärjstöillä, esimerkiksi Karjalan liitolla, seurakunnilla, kouluilla ja – kodeilla.
Lasten ja imeväisten suusta kuulee totuuden. Menkääpä lasten leikkejä sotkemaan! He suuttuvat. Sillä leikillä on aina säännöt. Niiden rikkomista lapset eivät hyväksy. Juuri siinä mielessä leikki on vakavaa. Juuri siitä syystä -lasten puolesta – olen tämän kirjoittanut. Suvaitsevaisuuden ja ekumenian hengessä.
pater F.
P.S. Edellä oleva teksti on kirjoitettu ennen Pauliinan aamuhartautta. Klikattu Värtsiin sen jälkeen, niinkuin elämän suuressa leikissä pitää menetellä.
Ierikka
Tässä pari päivää taaksepäin suomenruotsalainen toimittaja
kertoi telkkarissa, että heidän virpomispäivä on toinen
pääsiäispäivä, siis kolmaskin virpomispäivä on. Hän kertoi,
ettei hänen isänsä päästänyt kylille ”kerjuulle”, vaan maksoi
palkan itse.
Sähköpostiini oli tulla tupsahtanut ensimmäinen trullikuva
Hämeestä. Oli ajanut trulli luudallaan päin puuta.
Lapset rakastavat roolileikkejä. Ehkä trulli sopii samaan
sarjaan merirosvojen, tonttujen ja keijukaisten kanssa.
Tulimme juuri kiirastorstain messusta Kontiolahden kirkosta. Jari Kainulainen oli liturgina. Kynttilöitä sammuteltiin ja alttari verhoiltiin samalla tavalla kuin muinoin Värtsilän kirkossa.
Huomenna menemme kotikirkkoon Värtsilässä pitkäperjantain sanajumalanpalvelukseen. Pääsisäisyön messuun aiomme ajella Tohmajärven kirkkoon.
Perinteemme siis säilyy, nyt vain pyhän kolmen päivän juhla – kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäinen – vietetään kolmessa eri kirkossa. Käyhän se niinkin, vaikka paremmin tämä kolmiosainen juhla istuu samaan kirkkoon.
Pyhä kolmen päivän juhla on kirkkovuoden keskus. Koko uskomme anteeksiantamukseen ja pelastukseen on koottu kolmeen erilaiseen jumalanpalvelukseen.
Saamme ottaa vastaan Jumalan Sanan kuulemalla, katsomalla ja maistamalla. Sana tulee lihaksi!
Hyvää pääsisäistä!
pater F.
Terveisiä pitkäperjantain sanajumalanpalveluksesta Värtsilän kirkossa! Tuntuipa kotoiselta, vaikka kirkkosalissa lämpötila oli aika alhaalla.
Suruverhoon puetulla alttarilla oli krusifiksi ja sen ympärillä viisi punaista ruusua. Pitkä liturginen perinne pienessä Värtsilän kirkossa! Kiitos!
Miksi viisi punaista ruusua, vaikkei yhtään kynttilää palamassa? Siksi että ne verenpunaiset ruusut kertovat Herramme viidestä haavasta Golgatan ristillä. Kaksi haavaa käsissä, kaksi haavaa jaloissa ja kyljessä sotilaan pistimen jälki.
Tuijotin ruusuja ja otin silmilläni vastaan sanoman: minunkin puolestani.
Pyhä kolmen päivän juhla on nyt puolessa välissä. Lankalauantain iltana klo 23 Tohmajärven kirkossa: ”Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti.”
Pater F.