Tuliaisia

Matka Pohjois-Karjalasta Pohjanmaan lakeuksille on sen verran pitkä, ettei sinne kovin monta kertaa vuodessa ole tullut lähdettyä, ei edes silloin kun tyttärenpojat olivat pieniä.

Kun pojat olivat tietyn ikäisiä, ei tulopäiväämme voinut edes mainita, muuten ei poikue suostunut siirtymään ikkunan äärestä koko päivänä mihinkään. Yhtä paljon kuin tulomme, poikien mieltä jännitti sekin mitä laukuistamme löytyy. Mummin kännykkä saattoi soida puolen tunnin välein ja kysymys kuului: ”Mitä tulilaisia teillä on?”

Eihän niiden ”tulilaisten” tarvinnut olla rahallisesti arvokkaita, pieni pehmeä paketti – mutta ehdottomasti jokaiselle täsmälleen samanlainen – riitti.

Esivalmistelua

Olisipa ollut mukavaa jos joku olisi soittanut tänäänkin ja kysynyt mitä tuliaisia minulla on, olisin säästynyt seuraavanlaiselta soporalta.

Siippa oli vienyt minut aamulla Join kaupunkiin asioille mutta halusin ehdottomasti kävellä takaisin koska sääkin oli mitä aurinkoisin. Sovittiin, että kun lähden paluumatkalle soitan. Tietääpähän kotikokki aloittaa jo ruokien esivalmistelun.

Saman aamun sanomalehdessä mainittiin että ”Joensuun ilmanlaatu on katupölyn takia valtakunnan heikointa”. Olin mielissäni että kaikki käyntikohteeni sattuivat torin pohjoispuolelle, näin välttäisin kaikista pöllyävimmät paikat varsinkin jos palaisin kotikulmille Itä-sillan kautta.

Kahden viikon Kaustalla oleilun jälkeen asiointilistalle olikin kertynyt monen sorttista käyntiä ja kohdetta. Kävelykadulla tuli vielä mieleeni että pyörähdänpä erääseen sisusustusliikkeeseen tuliaisten ostoon. Kukathan olisivat aina varma valinta, mutta tiesin että tämän kertaisen kyläpaikkamme emäntä pruukaa pitää kukkaloistoa itsekin yllä, ehkäpä kyseisestä putiikista löytyisi jotain muuta keväisen kukikasta.

Kenraalinkylän kukkia.

Kenraalinkylän kukkia.

Puhelinlangat laulaa

Löytyihän sieltä. Tyytyväisin mielin poistuin paperikassi kourassani kadulle. Ai niin, siipalle piti soittaa! Piip, piip, numero oli varattu. No eipä hätää, vielähän tässä ehtii. Tein seuraavan pakkolaskun Ison-Myyn aulaan, lahjapussukka ja käsilaukku penkille ja kännykkä esiin. Kännykkä viserteli että piip, piip. Vielä samanlainen yritys aulan toiselta reunalta samoin tuloksin. Sitten askeleet katupölyä vältellen Sokoksen käytäviä pitkin ja ennen sieltä poistumista samat toimenpiteet. Siipan puhelin oli edelleen varattu. Vielä yksi turha soittoyritys Ilosaaren kohdalla ja vihon viimeinen rautatieaseman mutkassa. Näin päätin, sillä stressipisteet olivat jo melkoiset.

Itseäni rauhoitellakseni pysähdyin sillan kupeeseen katselemaan että telkkäkö se on tuo mustavalkoinen lintu tuolla koskessa? Hei, mutta missäs on minun lahjapussukkani? Jäikö se Sokokselle, jäikö se Isoon Myyhyn vai peräti Pentikin oven pieleen?

Väärän takin keli

Eihän siinä auttanut muu kuin kääntyä jälkiänsä seuraamaan. Hiki virtasi, katu pölysi, pipo kiristi ja mieltä harmitti. Kaiken kukkuraksi kännykkä pirahti soimaan! Olin niin täynnä kiukkua että päätin että jos se on siippa niin en takuulla vastaa. Ei ollut, mutta en osannut keskittyä puheluun sillä ensimmäisen etsintäkohteeni liukuovi häämötti enää yksien punaisena palavien liikennevalojen takana.

Heti ovelta näin että siellähän se ruusuinen pussukkani nököttää aulan pakkauspöydän reunalla. Kauempaa katsottuna olisi voinut luulla että kukkienkäärimispaperirullan vieressä oleva kassi kuuluu samaan settiin. Ilmeisesti kukaan ei ollut kurkannut sen sisälle.

Olin niin helpottunut että harmituskin rupesi pikkuhiljaa haihtumaan. Viimeisiä Niinivaaran ylämäkiä noustessani hyreksin jo tyytyväisenä sillä olin saanut matkatoimistosta infoa siitä että Vanhan Värtsilän puolelle saattaisi kesällä olla kiinnostuneita lähtijöitä. Paino toistaiseksi vielä sanalla ”saattaisi”.

Kotona täytyi tietenkin paikata ensin töröturkkia ja pistää omatkin töppäilyt siipan syyksi. Mutta kun kaupungissa oli jo muutenkin se valtakunnan heikoin ilmanlaatu niin en ole vieläkään kysynyt että kenen kanssa sitä pidettiin linjoja varattuna tunti tolokulla.

Tellervo

10 comments for “Tuliaisia

  1. Kerrassaan ihastuttava ja elävästi kerrottu tarina arkipäivän sattumuksista. Oli helppo kulkea kintereilläsi ja samaistua tuntemuksiisi. Kiitos Tellervo!

    Mitä katupölyyn tulee, niin eilinen vesisade täällä pääkaupunkiseudulla oli kuin mannaa taivaasta.

  2. Minä olin myös muutama päivä sitten Joensuussa aivastelemassa.
    Jopa Ison Myyn aula ja liukuportaat pölysivät todella paljon.
    Viimepäivien sade auttaa varmasti paljon tilanteessa.
    Hyvä juttu!

  3. Tämä tarina hymyilytti! Harvemmin kuulee nykyisin töröturkin paikkuusta, vanhat, mukavat sanonnat meinaa unohtua.
    Olisin kiinnostunut vanhan Värtsilän matkasta kesällä. Onkohan sellaista porukkamatkaa suunnitteilla.

  4. Kun sattui tämä Tuliaisia tarinani sijoittelu
    sopivasti salskeitten ”Kaustan poikien” kuvan alle niin
    kerrottakoon seuraava Teuvo Eroselta kuulemani
    tapaus 1930-luvulta.

    Kaustajärveläinen mies palasi kauppareissulta Vanhasta Värtsilästä
    ja ostoksia repusta kaivaessaan iski ruskean paper’pussin
    reteesti pöytään todeten: ”Tuossa on emännälle tuomissii!”
    Sattui vaan niin somasti että käteen olikin tarttunut
    kananmunapussi omenapussukan sijasta. Seuraukset voitte arvata.
    *
    Vinkki Kipalle ja muillekin kiinnostuneille: Värtsilän reissuista
    kannattaa kysellä Matka Karjalasta.

  5. Voi vain arvailla missä Tellervon ajatukset on olleet, kun pussukka unohtui Sokokselle! Sellaista sattuu, mutta kun usein sattuu niin siihen tottuu.

    Minä tuskastuin myös perjantaina kaupunki reissullani, hikeä tuppasi. Vaikka pilvessä, niin +8astetta lämmintä. Alkaa olla aika kaivaa kevyempiä vaatteita.

  6. Värtsilä päivien aikana on tarkoitus järjestää päivän matka vanhaan Värtsilään.Tilausliikenne E.Karhu toimii vastuullisena matkanjärjestäjänä.Tarkemmin tiedotus aivan lähipäivinä.Seuraa Pitäjäyhdistyksen sivuja.

  7. Suurkiitos Matille infosta, olisi saattanut mennä
    silmien ohi vahingossa.Tästä innostuneena mainostankin
    Kylätalon kirpparia, olen löytänyt sieltä monesti
    ”tuliaisia” itselleni.

  8. Tuollaista sattuu meille muillekin – itselleni juuri Isossa Myyssä
    -unohdin pussukkani, mutta tyttäreni pelasti tilanteen.
    Pakko on kertoa tästä Kuopion Ikeasta, missä on paljon liikkeitä
    muitakin, huhhuh – tiesin jo mennessäni sinne tytön perheen kanssa,
    että siellä ei Mirja-mummo jaksa kävellä, mutta jaksoin kuitenkin
    ja tarttuihan sieltä minulle ja Kirstille samanlaiset kävelykengät
    Seppo tarjosi meille siellä syntymäpäiväkahvit
    Nimpparionnittelut jälkikäteen myös Tellervolle!
    MirjaSisko

  9. Siltä varalta, että menette hakemaan tuliaisia tai viemään viemisiä – junalla – kerron seuraavan mielestäni oikein opettavaisen tarinan.

    Olin noin vuosi sitten jäänyt lähtevän Lahdessa junan kyydistä, kun ovi ei auennut. Olin ollut menossa vaunu numero yhteen. Luulin – niinkuin omalla järjellään kirkkaasti ajattelevat luulevat – että numero yksi on heti veturin perässä, siis ensimmäinen vaunu menosuunnassa. Mutta Lahdessa Helsingistä lähtevän ja Joensuuhun jatkavan junan ensimmäinen vaunu olikin – ja on – viimeisenä.

    Tietämättä aluksi tätä suurta totuutta aloin saapastella kohti junan peräpäätä etsien vaunujen numeroita – jotka muuten ovat erittäin epäselvästi esillä, mistä syystä asteleminen kävi hitaasti. Nerokkaalla tavalla ajattelinkin, että hyppäänpä junaan jo sen puolivälissä ja kävelen sitten sisällä, etten vain jää laiturille – jos vaikka sulkevat ovet. Niin yritin avata ensimmäistä kohdalle osunutta ovea, vaan ei se auennut. Ja kohta juna alkoikin lipua kohti Joensuuta. Olin yksin laiturilla, ja konduktööri varmasti näki höperön hortoilijan, vaan tunnollisena aikataulujen lukijana ei välittänyt, vaan antoi junan mennä itse ensin siihen hypättyään.

    Minä poika poloinen menin lippuluukulle ja kerroin tapahtuneesta. Ystävällinen rouvasihminen – saattoi olla ihan vapaakin, oli nuori ja nätti – hän antoi minulle rautatieliikenteen oppitunnin. Junan vaunu numero yksi on aina Helsingin suunnassa. ”Ai, niinkö”! tuumasin minä maalainen.
    Rouva – vai oliko sittenkin neiti – lohdutti minua sanomalla, ettei tarvitse ostaa uutta lippua. Ja sitten hän ojensi muutaman euron arvoisen kupungin, jolla voisin kahvitella viereisessä kuppilassa.

    Kiitin ystävällisyydestä, mulkoilin Joensuun suuntaan ja hörpin kahvia. Nousin seuraavaan junaan ja saavuin Joensuuhun. Ja olihan minulla sitä kallista aikaa jäljellä.

    Sitten olen monta kertaan kertonut tapauksesta jatkaakseni lippurouvan/neidin oppituntia. Muistakaa Helsinki ja muistakaa numero yksi.

    Mutta miten kävikään eilen Lappeenrannan asemalla!
    Lipussani luki numero viisi, paikka 33. Nousin junaan ovesta, jonka vieressä luki kuusi – jos nyt sitten näin oikein. Lähdin vaeltamaan kohti numero viittä. Niin luulin. Mutta lähdin väärään suuntaan – eli veturia kohti. Kun näin lopulta veturin perän, olivat vaunujen numerot kasvaneet. Sitten muistin sen viehättävän rouvan/neidin oppitunnin. Olisi pitänyt mennä kuutosesta kohti Helsinkiä. Seuraava vaunu olisi ollut se vitonen.

    Onneksi mukana ei ollut pussukkaa, ja olkalaukku pysyi lujasti kyydissä. Istuuduin tuoliin ja hetken päästä menin ravintolavaunuun, jonka läpi olin vähän aikaisemmin kulkenut. Tiskillä sanoin: ”Haluaisin herätyskahvit!” – ”Iso vai pieni?” – ”Iso!”

    Ierikka

  10. Mitä tarkoittaa ’paikata töröturkkia’ ja mistä sanonta tulee. Äitini sanoi usein minulle, että paikkaan töröturkkiä.Ymmärtäisin, että se tarkoitti hiljaa olemista eli murjottamista. Tai mielenosoitusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *