Menestystä piirustuskilpailussa

Värtsilän koulun oppilaat osallistuivat innokkaasti joka keväiseen Osuuspankin järjestämään piirustuskilpailuun. Tämän vuoden aihe oli monelle läheinen; Luonto ja sen kuvaaminen.

Seuraavassa Osuuspankin sivuilta ohjeita kilpailuun:

Osuuspankin kuvataidekilpailu 2013

Osuuspankki järjestää kuvataidekilpailun alakoululaisille. Kilpailu järjestetään yhteistyössä kuvataideopettajien ja koulujen kanssa ja sen aihe on ”Löydä luonnon monimuotoisuus ja luo taidetta luonnosta!”.

Kuvataidekilpailu järjestetään yhteistyössä muiden eurooppalaisten pankkien kanssa. Se järjestetään kansainvälisellä tasolla jo 43. kerran ja Suomessa 37. kerran. Kilpailu on Guinnesin ennätyskirjan mukaan maailman suurin lapsille ja nuorille järjestettävä taidekilpailu ja siihen osallistuu vuosittain yli miljoona lasta ja nuorta Euroopassa.

Sarjojen 1 – 2 kilpailutehtävä: Löydä eläinten ja kasvien maailma!
6 – 8-vuotiaat ja 9 – 10-vuotiaat

Sarjan 3 kilpailutehtävä: Tunnista luonnon monimuotoisuus!
11 – 13-vuotiaat

Maalaa tai piirrä, kaikki maalaustekniikat ovat sallittuja. Kilpailutyöt voivat olla tekniikaltaan mm. lyijy- tai värikynäpiirroksia, hiilipiirroksia, vahaliitupiirroksia, akvarelleja, öljyväritöitä jne. Kilpailutyön koko on A3 (42 x 30 cm). Kilpailutyöt arvostellaan ottaen huomioon seuraavat kriteerit: kokonaisvaikutelma, omaperäisyys, aitous, fantasia ja ilmaisuvoima.

Kukin kilpailun järjestävä Osuuspankki palkitsee alueensa parhaat työt. Kunkin sarjan voittajatyö lähetetään toukokuussa järjestettävään valtakunnalliseen kilpailuun. Valtakunnallisessa kilpailussa kunkin sarjan voittaja palkitaan 500 euron lahjashekillä. Valtakunnalliset voittajatyöt edustavat maatamme kesäkuussa Italiassa järjestettävässä kansainvälisessä loppukilpailussa. Kansainväliseen kuvataidekilpailuun osallistuu lapsia ja nuoria Italiasta, Itävallasta, Luxemburgista, Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä ja Suomesta.

Koulumme oppilaat ovat sijoittuneet aikaisempinakin vuosina palkinnoille paikallisessa kilpailussa. Tänä vuonna kolme Värtsilän koulun oppilasta palkittiin Kiteellä onnistuneista kuvallisista töistä.

9-10 vuotiaitten sarjassa kolmannen sijan nappasi kolmasluokkalainen Miska Jormanainen työllään ”Joutsenet kesäauringossa”. Arvosteluraati korosti joutsenten liikkeen mainiota kuvausta.

Miskan joutsenet 3.sija

 

Sarjassa 11–13 vuotiaat koulullemme tuli kaksoisvoitto! Henna Koljosen mainiot ”Karhut” voitti ja Maura Moisasen ”Susi” sijoittui toiseksi. Kiikareilla palkitun Hennan työssä korostettiin taiteellisuutta ja hellyttävästi tehtyjä, herttaisia karhuja. Mauran työstä arvosteluraati löysi ajankohtaisuutta ja hillityn värityksen sopivuutta aiheeseen.

Hennan karhut 1.sija

Mauran susi 2. sija

Onnittelut vielä kerran kaikille kilpailussa menestyneille ja tsemppiä Hennan karhuille valtakunnalliseen kilpailuun!

Vuokko Väänänen

7 comments for “Menestystä piirustuskilpailussa

  1. Hienoja taideteoksia !
    Paljon onnea voittajille ja muille kilpailuun osallistuneille myös.

  2. Oiskohan karhun käpälä sohaissut ampiaispesää 😉
    Susi irvistää ilkeästi (kameramieskö häiritsee)
    Joutsenet oikovat siipiään sirosti.

    Onnea kaikille, erikoisesti Hennalle valtakunnalliseen kisaan!!

  3. Hienot työt! On todella aihetta iloita Värtsilän menestyksestä, kun yhdeksästä jaetusta palkinnosta kolme osuu meidän pienelle koulullemme, vaikka mukana ovat kaikki Kiteen ja Tohmajärven koulut. Taitavia oppilaita, jotka ovat mitä ilmeisimmin saaneet opettajiltaan inspiroivaa ohjausta.

  4. Upeita luontokuvia. Jokaisessa kuvassa on taiteilija osannut kuvata hienosti kohteeseen liittyvän ominaispiirteen ja tunnelman; joutsenparin siipien liikkeen, karhujen kiipeämisleikin ja suden yksinäisyyden.
    Isosti onnea palkituille ja taideharrastuksen intoa kaikille.

  5. Nämä taiteilijat osaavat hahmottaa ja kerta katsomisella aistii ikään kuin sen tilanteen jossa eläin on. Erityisesti suden asento on sellainen jossa se empii hyökkäänkö vai pakenen. Hyvin piirrettyjä kuvia.

  6. Ilokseenhan näitä piirustuksia katselee,
    niissä on kaikissa väriä, luonnetta ja
    kuvakulmaa!
    *
    Viisikymmentäluvulla osallistuin Valion
    järjestämään piirustuskilpailuun. Sen ajan taiteilijan-
    tarvikkeet olivat mitä olivat, valkoinen kaupan
    käärepaperi eli makulatuuri ja koulusta saatu lyijykynä.

    Sain piirustuksestani palautettakin ja siinä kehoitettiin
    että kannattaisi käyttää koko arkin pinta-ala hyväkseen.
    Mukana seurasi lahjakortti jolla olisi saanut lunastaa
    litran jäätelöpakkauksen lähimmästä Meijerin baarista.
    Se oli tuolloin helpommin sanottu kuin tehty, joten palkinto
    on vieläkin lunastamatta.
    *
    Kun ajattelen asiaa jälkikäteen niin töherrykseni oli todellakin
    pieni raapustus paperin oikeassa alanurkassa, taisin kuvata siinä
    Join kaupungin torin kulmalla ollutta jäätelökioskia.
    *
    Sama ”vaatimattomuus” vaivaa minua vieläkin, aloitan aina
    kuvaristikot oikeasta alakulmasta.

  7. Onnittelut Värtsilän koulun nuorille taiteilijoille.
    Taiteilijat oli kuvattuna Alasin lehdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *