Kuva: Lissu Kaivolehto
Siivet
Sulka rehellisyydestä
sulka rohkeudesta,
sulka uskosta ja urheudesta
sata sulkaa suuresta surusta,
tuhat onnen tuntehista
sulka suurin sielun kipinästä.
Sulista kasvavat
suuret kantavat siivet
tuuleen, tuleen, varjoon, valoon
– päivään huomiseen.
Heli Pukki
Rehellisyydestä, rohkeudesta, uskosta ja urheudesta, surusta ja onnesta kasvavat kantavat siivet. Voisiko sen paremmin sanoa!
Valkoinen joutsen vai lokki Jonathan? Kypsymisen myötä: valitsen valkoisen jousenen. Niitä on jo lentänyt Kaustajärvenkin yllä.
Kiitos, Lissu!
Ierikka
On vain kaksi kestävää perintöä, jotka kannattaa toivoa pystyvänsä antamaan lapsilleen: juuret ja siivet. (Hodding Carter)
…”elämä on ihanaa
kun se oikein oivaltaa
ja kun lentää siivin valkein
niin kuin joutsen”…
Joutsen on myös uskollisuuden symboli:
”Kaks joutsenta virralla vierekkäin.”
Jokainen meistä kokeilee elämässään siipien kantavuutta.Useimmin ne kantavat, mutta joskus ne pettää kuin linnun poikasella.
Kun lapsi lähtee kodista, vanhemmat on huolissaan kantaako siivet?
”Kenellekkään ei anneta suurempaa taakkaa, mitä ei jaksa kantaa.”
Hyvin tätä kuvaa,”sata sulkaa suuresta surusta…..”
Tapsa Rautavaara lauloi Lieksan S-marketissa tuon laulun…
”elämä on ihanaa
kun se oikein oivaltaa
ja kun lentää siivin valkein
niin kuin joutsen”…
ja lisäsi loppuun karhealla äänellä
”minun siipeni eivät ole valkoiset”
Kiitos hienosta kuvasta Lissu.
Ei sitä väsy katselemaan.
Kestävästä perinnöstä arvostetaan nykyään vain siipiä. Juuret olisi mahtava voimavara, jos sitä osattaisiin hyödyntää. Kuinkahan moni Värtsilästä lähtenut palaisi, jos siihen olisi mahdollisuus.
Aikoinaan Venäjän puolella retkeillessä kiinnitin huomiota huonosti hoidettuun ympäristöön. Mutta sitten tajusin, että kaikki sikäläisessä Karjalassa olivat jättäneet juurensa jonnekin muualle. Karjala ei merkinnyt heille kenties muuta kuin ansaintamahdollisuutta. Toivottavasti ne , jotka Värtsilään muuttavat kotiutuvat tänne pian. Ottakaamme heidät mukaan kyläyhteisöön.
Irenen kirjoitus on suurta totuutta. Tehdään Värtsilästä oikein ”väärti” paikka.
Mitähän tuota ”väärti” tarkoittaa? Olisiko kysymys arvokkaasta? Värtsilässä kun on ruotsalaisuuden perinteitä. Niitä kansa oppi tehtaan herroilta ja rouvilta. Taltrikki, kahveli, porstupa, nästyyki, telefooni, fryökinä (oksooviidare).
Mutta kyrkoherde suomennettiin muualla kuin Värtsilässä, vaikka täälläkin vanha rovasti siunasi seurakuntaa: ”Härra siunatkoon täitä ja…!
Mutta ehkä jo lähitulevaisuudessa kirkolliskokous korjaa virheen. Herrasta tulee paimen eli pastori.
– Sopii minulle, kun herrakausi on takana!
Vitsi vitsinä. Opetellaan todellakin ottamaan uudet värtsiläiset empaattisesti vastaan. Huumori on yksi keino. Huumori eroaa ironiasta ja satiirista siten, ettei huumori tee kenellekään pahaa.
Ierikka