Heräsin jo kukonlaulun aikaan, vaikka naapurin kukko olikin vaiti. Elämänkumppani katsoi yhä iltayöstä alkanutta Jukolan viestiä, jossa joensuulainen Kalevan Rasti näytti olevan tukevasti johdossa. Hyvä niin. Seurasin itsekin edellisenä iltana Venlojen suunnistusmenoa, jossa pitkänhuiskeat tanskalaiset juoksivat suomalaismetsissä itsensä kilpailun voittoon.
Keittelin puuron ja kahvin. Päätin hakea lehden, jonka viikonloppuisin jättävät pikitien varteen. Tuuli heräili kävellessäni pihalle heleään kesäaamuun. Huuhkaja oli äänessä jossain aivan lähellä viime kesän tavoin. Olinkin jo sitä kaipailut.
Pyöränkumit kaipasivat lisää ilmaa. Sitten vain soratie rapisten menoksi. Ensin tie sukelsi kuusikujalle. Poljin ohi pellonreunassa tönöttävän sinisen traktorin. Vielä loiva ylämäki, joka kaartui loivaksi laskuksi pikitielle. Päätin ajaa yksintein pitemmän lenkin. Katselin risteyksessä mahdollisesti lähestyviä autoja oikealta ja vasemmalta. Samassa pyörä horjahti, ja hetken näytti siltä, että putoan päälleni raviojaan. Sain onnekseni jalkani eteen, ja lentää kajahdin vain selälleni. Jysähti luut ja pyörä. Kapusin takaisin tielle ja matka jatkui. Tein tavanomaisen kierokseni ihaillen kyläteiden pientareilla kukoistavaa kukkien lajikirjoa. Liikenne oli olematonta. Yksi traktori teki virtasta, kuten tähän vuodenaikaan on maalla tapana. Tekevät yötä päivää.
Paluumatkalla otin lehteni ja keräsin kesäisen kimpun niittykukkia kotini pöydälle. Nyt naapurin kukkokin oli jo hereillä. Karhealla äänellään lauloi kukkokiekuu useaan kertaan. Järvi näytti väreilevän ja rantakoivu oli kuin suomalaisesta iskelmästä.
Lehden selattuani avasin tietsikkani. Ruudulla avautuivat minulle lähetetyt, meidän entisen Taika- koiran suloiset lapsenlapset. Ajokoiran elämää ensimmäisenä kesänään pennut katsoivat juuri avautuneilla silmillään. Kuivailin silmäkulmiani.
Maija- Liisa
”Pyhäaamun rauhaa, hiljaa huokuu maa”,
kuin myös tämä Maija-Liisan kiireettömän
sunnuntaiaamun kuvaus.
*
Ilman muuta oletan, että Maija-Liisalla oli
pyöräilykypärä käytössä. Itselleni on vuosien
varrella sattunut niin monta läheltä piti -tapausta
että siinä on ehtinyt ajatella että ”onneksi on kypärä
päässä!”
*
Ja vielä noista koirista. Erämessuilla rapsuttelimme
pirteää, punaturkkista pystykorvaa. Kyselin omistajalta
että mistä kennelistä koira on kotoisin. Omistaja
mainitsi kennelin nimen. Tiedustelin että missä päin sellainen
sijaitsee? Vastaus kuului: ”Onko sellainen paikka tuttu
kuin Öllölä?”
Miksi tiemme johti juuri tuolle osastolle?
No siksi, että meilläkin oli kerran pikinokka pystykorva…
Ensin luulin, että siinä Tellen ”pyöränkumit kaipasivat lisää ilmaa”. Mutta sitten maisema alkoi tuntua oudolta. Maija-Liisasta se näyttää tuntuneen niin ihanalta, että meinasi oikein kuperkeikalla ojaan ajaa.
Pojan perheen Tira-koira ei viikonloppuna hyväksynyt minua vieraakseen, vaan murahteli, kun yritin sitä mennä rapsuttamaan. Kerran kävi shampanjalasin jalkaa nuolaisemasssa. Mutta junassa kotimatkalla mennessäni ravintolavaunuun tapasin kaksi rapsutuksen ikävässä makaavaa nelijalkaista. Sain tullen mennen niitä rapsutella, ja ihan näyttivät siitä tykkäävän. Emännälle vain hymyilin kiitokseni.
Mutta nyt Ellinooraa pitäisi lähteä noutamaan. Kun vain ne Pielisen aallot ensin rauhoittuisivat, että uskaltaa veneeseen astua. On niin vietävän ikävä, ei ehkä niinkään hänellä, kun on saanut olla hyvässä hoidossa.
Ierikka
Maija- Liisa on ollut aamulenkillä aikaisemmin kuin minä aamukahvinkeitossa. Sunnuntaiaamun tehtäväjärjestys oli normaali. Kahvi tippumaan, sanomalehti laatikosta ja leden pikainen selaaminen. Kahvistelu ja odotus, etä se elämänsulostuttaja heräisi jalkeille. Aamutoimien jälkeen menimme Pyhäselänkirkkoon Purolantilan isäntäperheen tyttären konfirmaatiotilaisuuteen ja sieltä juhlistamaan Elisan merkkipäivää. Muuta erityisempää ei viime sunnuntaina tapahtunutkaan.
Seurasin mökillä, Kaustajärven rannalla Jukolan viestiä. Olen osallistunut Jukolan viestiin itse n. 30 kertaa, mutta tällä kertaa tein matkan kiikkutuolissa istuen, televisiota katsellen, aina sunnuntai aamuun puoli seitsemään saakka. Suunnistus on aina kiinnostanut minua ja kiinnostaa edelleen. Onnea omalle seuralle Kalevan Rastille!
Onnittelut näin jälkikäteen Kalevan Rastille, kun ovat täällä
karhuihin törmäillen rastejaan harjoitelleet. Toisin kuin
Jukolan veljekset aikoinaan, ovat Kalevan Rastin suunnistajat
kansainvälistä joukkoa. Mukavaa, että viihtyvät Impivaarallamme!
Täytyy Tellervolle tunnustaa, että kypäräni jäi hattuhyllylle,
olinhan vain lehdenhakumatkalla käväisemässä. Täytyy ottaa
opikseni, koska en vielä joutunut ojasta allikkoon.
Artturi Ilmari Virtanen oli suomalainen kemisti, jolle myönnettiin Nobelin kemianpalkinto tutkimuksistaan ja keksinnöistään maatalous- ja ravintokemian alalla. (oliko 1945)
Sitä ”Virtasta” nyt valmistetaan pelloilla.”
Tuttujen koirarotujen edesottamuksia tulee seurattua. Olin
kerran pystykorvakokeissa maasto- oppaana, jolloin jopa yksi
metso löytyi. Olisi tarvittu toinen kanalintu parhaaseen tulokseen pääsemiseksi.
Tuollainen vaaleanpunainen pennun kuono hakee vasta emonmaitoa,
eikä tiedä vielä tulevasta tehtävästään yhtään mitään.
Muutaman kuukauden kuluttua pentu viedään hakemaan jäniksenjäljille, joita sen tulisi oppia seuraamaan sitkeästi.
Sen tulee oppia ajamaan, eikä saa haukkua takajälkeen, mutta
paluuperät tulee selvittää. Täytyy selvittää tiehukat ja muut
jäniksen lymypaikat. Ajo kaukana käy. Isäntä seuraa nykytekniikalla varustetusta vastaanottolaitteestaan koiran
liikkeitä aina suorituksen aikana. Niissä on haukunilmaisimet
ja kaikki.
Mutta voi niitä koiranpennun silmiä, ne ovat kuin viattomuuden
kirkkaat lähteet. Terveisiä Ellinooralle ja muillekin!
Onkohan Kaustajärven pojista muita kuin veli Veikko jukolassa. Juoksi toisen osuuden Mellunkylän Kontion joukkueessa. Ensio jätti tänävuonna ensikerran viestin viennin nuoremmille. Suunnistus on hieno harrastus ja sitä pystyy tekemään hyvinkin iäkkääksi. Ainoa edellytys on sen verran kuntoa, että voi hyvin kävellä maastossa. Kävellen ei tule ylimääräisiä askeleita matkaan.
Kun itse nuorempana kokeilin suunnistusta niin ensin menein täysillä eteen päin ja sitten joutuikin kysymään missäs sitä nyt ollaan.
Jarno Sarjanen – Sunnuntaiaamu
http://www.youtube.com/watch?v=u4tH6HVBb5M
KUIN TANSSIIN KUTSU
I
Kuin tanssiin kutsu
valon viettelevä leikki
herättää unesta
salaisuuksia tutkimaan.
Tuulen hyminään
ja lintujen viserrykseen
tunkeutuu lempeä
kellojen soitto
ristin alta.
II
On pyhä aamu,
viikon ensimmäinen päivä,
sunnuntai,
uskon ja toivon ja rakkauden
ruokatunti,
leivän ja viinin
juhlapöytä.
(Seppeleen aika, s.62-63)
Hyvässä runossa sanotaan usein enemmän kuin siihen on
kirjoitettu, niin tässäkin Erkin erinomaisessa runossa.
Varsinkin runon alkuosa sopii mainiosti tähän kesän
juhlan aikaan. ”Viettelyksen vaunujen” jälkeen muistamme
kukin oman ristimme, joka meillä on kannettavana.
Muistan Lassi Nummen runojen olleen minulle vaikeasti
avautuvia. Sitten menin kerran kuuntelemaan Anna- Liisa
Alangon esitelmää Lassi Nummen runoista, jossa sain sen
ahaa- elämyksen.
Luen mielelläni runoja, joten toivon Erkin jatkavan myös
uusien runojen kirjoittamista.
Hyvää juhannusta kaikille!
Sunnuntaiaamuna ”On kesän kirkas huomen”
Marja-Liisan seuraavalle sunnuntain lehdenhaku matkalle, sekä kaikille muille.
http://www.youtube.com/watch?v=Px4VGr0lRyM
Kiitos hyvien musiikkilinkkien laittajille!
Olipa tosiaan suojelusenkelini aikaisella lehdenhakumatkallani
töissä, ei hän ole pelkästään pätkätöissä silloin tällöin.