Viikkoa ennen juhannusta pohjoiskarjalaiset rynnivät joukolla pääkaupunkiin ja pystyttivät telttansa Senaatintorille kolmeksi päiväksi. Toivat mukanaan piirakkauunit, pontikankeittovehkeet ja iloisen mielen. Pääkaupunki otti tulijat vastaan aurinkoisen kesäsään vallitessa.
Siinä sitä kiteeläistä korpirojua tippuu
Maakuntajuhlaperinne alkoi Senaatintorilla vuonna 1988. ”Ilolla Pohjois-Karjalaan” teemalla maakunnan yritykset esittelivät nyt tarjoamiaan mahdollisuuksia työhön, yrittämiseen, asumiseen ja elämästä nauttimiseen. Edellisestä vierailusta Senaatintorilla oli kulunut viisi vuotta. Vaikutti siltä kuin olisi tapahtunut jonkinlainen nuorennusleikkaus – ainakin musiikin osalta – edelliseen kertaan verrattuna. Käsitöitäkin oli tällä kertaa esillä minimaalisen vähän.
Puusta syntyy osaavissa käsissä vaikka mitä
Vaan missä olivat värtsiläläiset ja tohmajärveläiset yritykset? Heitä ei Senaatintorilla näkynyt ei kuulunut. Vain vaakunan kuva infotaulun alalaidassa kertoi paikkakunnan olemassaolosta.
Karelia a la carte-annos irtosi kahdeksalla eurolla
Ruoka näytteli tapahtumassa suurta osaa. Myyntitiskit olivat kukkuroillaan leipiä, kukkoja, vatruskoita ja vesirinkeleitä. Suurimmaksi osaksi niitä samoja joita saa kerran kuussa Hakaniemen markkinoilta. Piirakoita oli varattu kolmeksi päiväksi peräti 50 000 kpl. En tiedä liekö riittäneet koko ajaksi. Torstaina ainakin oli jatkuva jono piirakanpaistopisteiden edessä. Letut, lohet, siiat, muikut ja villisikamakkarat kärysivät suurilla pannuilla ja grilleissä. Lokit vaanivat valppaina ruokailijoita ja nappasivat osansa varomattomien muikkuropeista.
Rattoisasti siinä muutama tunti vierähti torin tapahtumia seuraillessa ja kohdalle osuneiden ystävien ja tuttujen kanssa rupatellessa. Kaukolasipartion aloitettua osuutensa esiintymislavalla, desibelit kohosivat sellaisiin lukemiin, että katsoin viisaammaksi siinä kohtaa heittää hyvästit pohjoiskarjalaisille. Iltalukemiseksi nappasin mukaani Kägösen ja Pogostan sanomat.
Radio Suomen suoran iltapäivälähetyksen yleisöä Senaatintorilla
Täältä taitaa olla liia suuri vaiva lähteä kauaksi myyntiretkelle ja varsinkin kun on kuumat ilmat
Omiakin messuja on ollut lähempänä.
MirjaSisko
Lissu kaipaili Helsinkiin kotiseudun taitajia esittelemään töitään. Tuolla -90 luvun puolella keskustelin koskenlaskuyrittäjä Rauni Hietasen kanssa tuosta tapahtumasta. Mieleeni jäi käsitys , että yrittäjien kädet olivat varsin sidotut ketä ja mitä ja millä tavalla siellä Senaatintorilla ollaan.
Rauni sanoi silloin, ettei niillä ”eväillä” sinne kannata mennä.
Katsoitko Lissu olivatko karjalanpiirakat käsin rypytettyjä vai konaalla tehtyjä. Olen ymmärtänyt siten, jotta piirakkamummot ( käsin tekijät ) ovat katoava ellei jo kadonnut luonnon vara.
Arvaan, että Hesan kirjeenvaihtajamme Lissu
olisi napannut kuvan Värtsilän kulmakunnan edustajasta
jos sellaisen olisi tavannut.
*
Esillä olleet puutyöt näyttävät kovin tutuilta, itsellänikin
on niitä muutamia, sillä vierailimme joskus erään tuttavani kanssa
jouluostoksilla naispuolisen tekijän työpajassa Outokummun
liepeillä.
*
Kalevi kyselee, olivatko piirakat käsintehtyjä. Ilomantsin
Parppeinpirtistä näitä käsintehtyjä saa aivan kohtuuhintaan,
vaan tekijät eivät myy suuria määriä kerrallaan. Rohkenen
tässä mainostaa, koska ne maksettiin eri kassaan kuin Parppeinpirtissä ruokailu.
*
Vaan aikoihin on eletty kun pontikankeittäjäkin voi
istua reilusti keskellä toria, ei tarvitse hiiviskellä
”siellä Mannakorven mailla”.
Karjalan piirakan perinteen vaalijaksi tarvitaan nimenomaan Pohjois-Karjalaa. Asuin jonkin aikaa Etelä-Karjalassa piirakkatehtaan naapurissa. Menin eräänä aamuna ostamaan sieltä Karjalan piirakkaa. Mutta sainkin kakkaralle levitettyä aamupuuroa. Se ei näyttänyt eikä maistunut oikealta Karjalan piirakalta, johon olin mieltynyt Pohjois-Karjalan Värtsilässä.
En ole mikään EU-intoilija. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että Karjalan piirakasta olisi saatava direktiivi. Samaan tapaan kuin ranskalaiset ovat omineet shampanjan. Tässä olisi Soinillekin sopiva tehtävä. Ja onhan hänen vaimonsa tohmajärveläisiä!
Äitini neuvoi siskojani seuraavasti: Kun kuori on hierretty pualikalla, on leikattava kynnet lyhyiksi. Sitten ryppyjä 13.
Mitäpä jos seuraaviin senaatintorin kekkereihin lähdettäisiin Värtsilästä piirakkatalkoiden jälkeen! Pidettäisiin ensin palaveri ja päätettäisiin, miten eri keittiöiden piirakkaperinteet sovitetaan yhteen. Karjalan piirakka made in Wärtsilä. Harashoo!!! Siinä Lissullekin kassiin kotiin vietäväksi.
Ierikka
Parppeinpirtiltä saa myös gluteenittomia piirakoita, vatruskoita, pyörösiä, jos on hyvä tuuri.
MirjaSisko
Kiitokset Lissulle Senaatintorin terveisistä. Tulipa noista sinun mainitsemista desibeleistä mieleen, että minäkin sain olla mukana eräänä kesänä ”Ilo elää Karjalassa” – tapahtumassa Senaatintorilla.
Pielisensuun pastori Tapani Nuutinen oli suunnitellut ja säveltänyt Jumalanpalveluksen jonka Kontiolahtelainen mieskuoro esitti. Se oli upea. Voi kun se olisi älytty taltioida.
Meidän kuoro esitti osia Tukkijoki näytelmästä, joka meni mielestämme ihan mukavasti. Olin pyytänyt miksaajaa äänittämään esityksen meille. Äänitys oli aivan hirveä. Kertakuuntelun jälkeen kasetti joutui armotta roskikseen. En tiedä miksaajan koulutuksesta mitään, mutta ainakin tällä henkilöllä ei näyttänyt olleen mitään käsitystä siitä mikä on säestystä ja mikä ”oikeaa” esitystä. Kaikki oli äänitetty periaatteella ”nupit kaakkoon” (eli tasapaksusti, mutta täysillä).
Kyllä niitä karjalanpiirakoita syntyy omassa leipomossa,leipuri on
tuttu 50 vuoden takaa.Kysyin silloin osaatko sinä tehdä Karjalanpiirakoita,myöntävän vastauksen saatuani siirryttiin yhteistalouteen.Ryppyjä en ole laskenut mutta hyviä ovat,voita päälle
ja pari haukkausta A`Vot sano joku!!!!!
Pentti, varsinkin jos se ”leipomo” on täällä Pohjois-Karjalassa. Täällä osaavat Sinikat, Salmet, Liisat, Kirstit ja monet muut, vain nämä nyt tässä kanssasi mainitakseni ja mainostaakseni.
Meillä värtsiläisillä on piirakanmakuinen tulevaisuus edessämme! Pitää vain unohtaa turha vaatimattomuus! Wärtsilän musta ja Karjalan piirakka made in Wärtsilä!
Ierikka
Ensinnäkin mitä tulee tuohon matkaan Värtsilästä Helsinkiin, niin se ei liene syy poisjääntiin. Olivat ne jaksaneet Nurmeksestakin asti tulla.
Senaatintorilla oli kaksi kotileipomoa piirakanpaistajina. Toisen piirakat olivat aivan selvästi käsin rypytettyjä. Toisella ilmeisesti koneella rypytettyjä, mutta erinomaisen hyviä molemmilla. Piirakan täytekin näytti ja maistui ihan siltä miltä sen kuuluukin. Hinnassa taisi olla vähän ”helsinkilisää”, piirakat maksoivat euron kipale. Isojen leipomoiden muovipusseihihin pakatut piirakat näyttivät kovin tehdastekoisilta, niiden hintaa en tullut katsoneeksi.
Nuo kuvan piirakat vaikuttivat ihan kotitekoisilta. Ja savumuikut niitten päällä veivät kielen mennessään. Sain annokseeni kaksi ylimääräistä muikkua, kun sanoin myyjälle, etten pane pahakseni, jos hän laittaa muutaman ylimääräisen muikun ikäänkuin eläkeläisalennuksena.
Alpoaatos; minäkin osallistuin ”Ilo elää Karjalssa”-tapahtumaan viisi vuotta sitten kaikkina kolmena päivänä. Siihen verraten tämän kesän tapahtuma oli vähän vaisu – ainakin tuon ensimmäisen päivän kokemuksen perusteella. Musiikkiesityksetkin olivat viisi vuotta sitten ihan ”miun maun mukaan”. Ja kädentaitajia oli paljon esittelemässä tuotteitaan.
Osallistuin viisi vuotta sitten myös tuohon Nuutisen säveltämään ja sanoittamaan Karjalaisen kansan messuun Tuomiokirkossa. Siellä se esitettiin hieman supistettuna versiona, kaikki messuun kuuluvat laulut eivät olleet päässeet mukaan.
Alpoaatokselle ja muillekin kiinnostuneille tiedoksi, että tämä kymmenisen vuotta sitten syntynyt messu on taltioitu myös cd:lle Tapani Nuutisen, Nardus-kuoron ja Pieksut-yhtyeen esittämänä. Paras messu mitä tiedän! Kun muutama vuosi sitten hankin levyn, soitin sitä ensimmäiset kaksi kuukautta joka päivä. Ja usein senkin jälkeen.
Mitä tulee tuohon pontikankeittäjään, niin juttelin hänen kanssaan, mutten tullut kysyneeksi hänen nimeään. Senaatintorin pontikankeittoesitys liittyi Kiteellä Potoskavaaran vanhalla myllyllä toista kesää pyörivään kesäteatteriesitykseen 60-luvun ajankuvaukseen Korpiroju.
Vielä tuosta Karjalaisen kansan messusta. Senaatintorilta keräämistäni esitteistä luin, että Joensuussa 2-3.8 pidettävien laulujuhlien yhtenä ”ohjelmanumerona” on perjantaina 2.8. klo 20 Pielisensuun kirkossa Karjalaisen kansan messu.
Viime viikonloppun Porissa pidettyjen Karjalanliiton kesäjuhlien ohjelmassakin messu on ollut.
Kun tässä nyt avasin sanaisen arkkuni noista messuista, niin tulkoon vielä mainituksi Tangomessu. Siihen osallistuin eräänä kesäkuisena lauantai-iltana 2006 Senaatintorilla, jossa silloin olivat vierailulla eteläkarjalaiset.
Tuomiokirkon portaat ja portaiden edessä olevat ”kirkonpenkit” olivat täpötäynnä messuvieraita. Esiintymislavalle oli rakennettu alttari, Matti Kuronen saarnasi, kaksi paria tanssi tangoa lavalla ja messuyleisö veisasi sydämensä kyllyydestä tangoja, joiden sanat olivat kuin rukouksia. Lempeän lämmin kesäilta ja lokit kaartelivat Senaatintorin yllä. Vaikuttava kokemus!
Täällä muutamat piirakkaleipurit ”ajelevat” kuoren pastakoneella.
Eräs tuttavani teki kotileipomoa pitävälle tyttärelleen ihan
oman piirakanajelukoneen. Ei se varmaan makua huononna, jos
riittävän ohuen kuoren niillä saa.
Tanssimusiikin säveliin kirjoitettuja hengellisiä sanoituksia saa
näillä nurkilla kuulla ainakin Suhmurassa pääpaikkaa pitävien
Herrankansalaisten tilaisuuksissa. (tamä ei ole mainos)
Totuin niihin jo lapsena, koska kotipaikkani sijaitsi siinä
lähellä. Esim. Satumaa tango menee näin: Oi jospa kerran Herran
kanssa pääsis taivaaseeseen… aluksi se vähän oudoksuttaa.
Tiukkapipoisten sarjassa messu tarkoittaa ehtoollisjumalanpalvelusta kirkossa tai sotilaiden tapaan kentällä.Näin ite ymmärrän.
Muut messut ovat sitten jotakin muuta ja joskus silkkaa pilkkaa.
Messu on läntisten kirkkojen käyttämä nimitys jumalanpalveluksesta, jossa on ehtoollinen. Messu tulee latinankielisestä sanasta ”missa”. Ennenkuin väki voi poistua messusta liturgi (selebrantti) lausuu: ”Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten”. Alkuaan: ”Ite, missa est”. Eli: ”Lähtekää tämä on nyt päättynyt”.
Minne lähetetään? Apostoli Paavalin mukaan meidät lähetetään arjen järjelliseen jumalanpalvelukseen (Room.12:1-2).
Luther, samoin kuin Agrigola, käyttivät ehtoollisjumalanpalveluksesta messu-nimitystä. 1800-luvulla nimi poistui kirkossamme muka katolisena (!) ilmaisuna. Kun aloitin papintyön lehdessä kutsuttiin seurakuntaa kirkkoon, jossa oli ”jumalanpalvelus ja HPE”. Tässä on liturgisen tietämuksen pohjakosketus. Vuonna 2001 messu-sana palautettiin käyttöön.
Sellainen jumalanpalvelus, joissa ei ole ehtoollista, on sanajumalanpalvelus. Nyt näyttää esimerkiksi Tohmajärven seurakunta välttävän tätä, vaan ilmoittaa lyhyemmin vain: jumalanpalvelus. Se ei ole oikein, koska jumalanpalveluksia meillä on kaksi: messu tai sanajumalanpalvelus.
Tämä ei ole saivartelua, vaan täsmällistä tiedottamista.
Ortodoksinen kirkko kokoontuu liturgiaan silloin, kun katetaan ehtoollinen. Nimen käyttö korostaa sitä, että ortodoksien jumalanpalveluksessa on pappien lisäksi muillakin palvelutehtäviä. Suomenkielinen nimi tulee kreikankielestä: leitourgia, julkinen virantoimitus, toimi,tehtävä, palvelu.
Jos saisin määrätä muutoksesta, ottaisin käyttöön myös meidän kirkossamme tämän ortodoksien jumalanpalvelusnimityksen. Siihen suuntaahan käytännössä olemmekin menossa, kun messussa on nykyisin pappien, kanttorin ja suntion lisäksi monia muitakin toimijoita. Niinkuin oli alkuajankin kirkossa. Muutos tapahtui silloin,kun kirkosta tuli valtionkirkko ja pappisvalta korostui.
Erikseen ovat sitten musiikkiteoksista käytetyt messu-nimitykset. Mutta niiden osien nimet onkin otettu messusta.
Ja vielä enemmän erikseen ovat kaupalliset messut, kuten esimerkiksi Erämessut. Ehkä tästäkin syystä olisi jumalanpalveluksemme nimeksi sopiva tuo sana liturgia.
Ierikka
Messulla, murteellisesti sanottuna ”mesuaa”, tarkoitetaan jonkilaista suuttumusta ja tunteen purkausta. Olen kuullut sanottavan, ”tuo kun tuas mesuaa.”
Nuutinen on saanut Karjalaisen kansan messulle kovan suosion. Sitä on esitetty monissa seurakunnissa paikallisten kuorojen avustamana. Uusia halukkaita seurakuntia on tulossa.
Ei tarvitse olla tiukkapipoinen, messu on juuri noin kuten Kalevi mainitsee. Kuitenkin messuja järjästetään monille eri ryhmille ja musiikkimaun mukaan. Miksi, tästä ollaan monta mieltä?
”Kansan kirkko, kaikki saavat tulla.”
Erkille omakohtaisesti kiitokset messun selvityksestä.
Kirjoitin pari vuotta sitten Hyötykasviyhdistyksen jäsenlehteen jutun perunoistan nimeltä Mukulamessu. Siispä messusanan väärinkäyttöä.
Voi kun saisi tuon Tapani Nuutisen täkäläiseen kirkkoon vaikka edes laulamaan miksei myös puhumaan?
Terv. Pusan Mirja Patsolasta
Juvosen Esko Korkeakankaalta näkyy keittelevän ponua hesalaisille !
Kiitos Evakko, kiva kun saatiin nimi pontikankeittäjälle.
Vaikka ollaankin pontikkapalstalla, pitää palata piirakoihin. Tosin kommenteissahan niistä jo on kirjoiteltu.
Sain yllättäen tietää Eiralta, että karjalanpiirakalla onkin jo EU-direktiivin suoja. Karjalanpiirakka on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi helmikuussa 2003. Niin että silleen. En ole aiemmin tiennyt. Mutta oppia ikä kaikki. Eipä ole toisaalta tainnut mennä tieto perille kaikille suomalaisillekaan, ei ainakaan piirakan tehtailijoille. Yhä vielä myydään kaupoissa karjalanpiirakkoina aamupuuroa kakkaraan puristettuna.
Karjalanpiirakan historia velvoittaa ainakin meitä pohjois-karjalaisia vaalimaan oikeiden karjalanpiirakoiden tekemistä. Onhan se alkuaan pohjois- ja rajakarjalainen herkku. Täällä se on valmistettu hapattamattomaan ruiskuoreen. Muualla Karjalassa ne tehtiin nostatetusta taikinasta.
Karjalanpiirakalle haettu Euroopan unionin tuotesuoja ja määritelmä: taikinasta pitää olla ainakin puolet ruista ja täyte saa olla vain puuroriisiä, ohraa tai perunaa.
Karjalanpiirakan perinteinen lisäke on munavoi.
Karjalanpiirakka tunnetaan myös Venäjän pohjoisosissa, missä sen nimenä on kalitka (kukkaropiirakka).
Oliskohan aihetta pyytää Värtsilään vieraisille Joensuun torin Marttakahvion ja/tai Ilomantsin Parppeinvaaran piirakkataiturit? Yhdessä heidän kanssaan Värtsilän mainiot piirakkamestarit saisivat julkisuutta ja sitä kautta kiinnostusta oikeiden karjalanpiirakoiden paistamiseen. Kysymys on myös perinteen siirtämisestä nuoremmille sukupolville. Mukaan tulisi varmaankin myös värtsiläisiä tyttöjä ja poikia.
Ierikka