Tsuida duida osaat sä uida

Kyllä oli kolea ja sateinen sää niinä kesäkuun alkupäivinä kun kävimme uimakoulua Pataluodossa jota nykyisin Joensuun Rantakyläksi kutsutaan. Naapurin tytöt meidät sinne houkuttelivat kun olivat itsekkin menossa. Minä olin jo iso tyttö, melkein seitsemän, mutta siskoni oli vasta viiden, joten äiti tietenkin epäröi sinne päästämistämme. Sitäpaitsi matkaa yhteen suuntaan oli nelisen kilometriä joka jalkasin edestakaisin taivallettiin. Ehkä pahimmalla säällä matkasimme ”utralaisellakin”, eli tunnin välein kulkevalla linja-autolla, tosin ei montakaan kertaa.

Äkkisyvä

Ensimmäinen joka oppi uimaan oli porukan nuorin, eli tuo viisivuotias siskoni. Minua inhotti kun naama piti painaa vettä vasten, sillä liukuminen täytyi opetella aivan ensimmäisenä. Sen sijaan selkäuinti ja kelluminen oli niin helppoa että ”tykkään” niistä vieläkin. Pielisjoen ranta Pataluodossa oli hiekkapohjainen, mutta kovin kauas ei saanut kahlata sillä siellä oli äkkisyvä.

Lapsuuden uintipaikan maisema Utrassa on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Kuva vuodelta 2012.

Lapsuuden uintipaikan maisema Utrassa on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Kuva vuodelta 2012.

Syvää oli myös ”Kutsetin” pyykkilaiturin päässä, Utrankoskea vastapäätä. Sanottiin että syvyys oli seitsemän metriä, mutta kun olimme kerran uimaan oppineet niin mikään ei estänyt meitä juoksemasta alas jyrkkää rinnettä, siitä suoraan laiturille, nenästä kiinni ja jalat edellä veteen. Splash!

Pyykiä huuhtomassa olevat muijat huusivat kauhuissaan että nuo penskat hukuttaa vielä ihtesä! Kerran molskahdinkin hypätessäni niin syvälle että luulin etten enää ikinä pompsahda pintaan. Säikähdin niin pahoin, että sen jälkeen en enää hypännyt, vaan laskeuduin kauniisti veteen laiturista kiinni pitäen.

Yks-kaks-kolme, istu isän polveen

Utran Uittoyhdistyksen konepajalla korjattiin hinaajia ja proomuja ja pienehköjä laivoja. Vaikka konepajan pihan halki kulkeminen oli kielletty niin siitä oli kuitenkin suorin reitti hienolle hiekkarannalle. Ja kaikkihan siitä muutenkin kulkivat, vaikkapa ylisoutajalle, jos olivat menossa toiselle puolelle jokea Utran kanavalle, Iikselle tai vaikkapa Kulhoon.

Hiekkarannalla pystyivät pienetkin lapset kahlaamaan tai polskimaan käsipohjaa. Kun hinaaja puksutti ohi muodostui aaltoja joita vastaan menimme jo ”saapponille” saakka ja kelluimme sitten aaltojen mukana takaisin rantaan.

Rannan tuntumassa oli usein myös kanavaan menoa odottelevia tukkisumia ja niidenkin seassa teimme jos jonkinlaisia temppuja. Öisin joelta kuului jatkuva hinaajien puksutus ja äänitorvien törinä. Olimme kuitenkin niin tottuneet näihin ääniin etteivät ne uniamme häirinneet, kuin ei myöskään silloin vielä ruoppaamattoman Utrankosken jatkuva pauhu.

Norsupinski

Serkkupoikamme oli opettanut meille ”norsupinskin”. Norsupinski oli sellaista, että kyykistyttiin veteen, jaloilla käveltiin pohjaa pitkin ja käsillä tehtiin rintauintiliikkeitä. Tästä norsupinskistä taisi olla useampiakin variaatioita joita tämä urheilullinen serkkumme esitti meille pikkutytöille eräässä puronpoterossa, nimeltään Ox-oja. Siinä itsekeksityssä lajissa taisi olla pääasia että vettä pärskyteltiin käsillä mahdollisimman paljon.

Tarkkailija Viikin laitumilla.

Tarkkailija Viikin laitumilla.

Rantaniityllä, pistoaidalla rajatulla laitumella märehtivät lehmät tuijottelivat usein touhujamme ja meistä tuntuikin että Ox-oja (Härkäoja) oli puron nimeksi mitä sopivin sillä laiduntamassa saattoi olla jokunen härkävasikkakin, tosin eri aitauksessa.

Puropahanen kulki mummolamme maiden reunamilla, ja eräällä peltoaukealla se laajeni tuoksi ruohikkorantaiseksi lämpäreeksi. Lämpäre oli niin syvä etteivät jalat yltäneet pohjaan eikä edes haluttanut kokeilla, oli se sellaisen epämääräisen moskan ja kasvillisuuden peitossa. Mutta kun parempaakaan uintipaikkaa ei ollut mailla eikä halmeilla, niin sai tämä ruosteenruskea purokin kelvata. Tyttöjen puoli puterosta oli se josta pääsi veteen laskeutumalla ensin pienelle turvemättäälle. Serkkupoika läiskähteli veteen vatsalleen vastarannalta.

Haltialan tilan ruishalmetta.

Haltialan tilan ruishalmetta.

kuva 4Puron levennykselle oli ehkä kilometri ja sinne oli kuljettava enon kylvämän ruishalmeen poikki. Suoraan ei kylläkään saanut kulkea, sillä vilja olisi tallaantunut. Niinpä reittimme kiemurteli pitkin ojanpohjia, itseämme isompien karhunputkien lomassa. Mutta kyllä se pelto oli kaunis silloin kun ruis alkoi heilimöidä ja siellä täällä oli sinisiä ruiskaunokkeja. Tosin niitäkään ei saanut mennä poimimaan ettei viljapelto lahmaantunut. Onneksi joku kukka oli joskus aivan käden ulottuvillakin!

Leikin loppu

Seudulla ei ilmeisestikään ollut käärmeitä, sillä en muista että niitä olisi tarvinnut varoa peltojen reunamilla paljain jaloin tai tennistossuissa kirmaillessamme.

Koska vaelsimme tuonne poterolle useamman kerran päivässä, keksimme että emme kuljeta märkiä uimapukuja mukanamme, vaan jätämme ne ”piimiviin” lepänoksiin kuivumaan. Meillä oli siskon kanssa samanlaiset uimapuvut, niitä taidettiin tuolloin kutsua leikkipuvuiksi. Edessä oli rintalappu ja siinä henkselit, polvipituisten housujen lahkeissa oli kuminauhat. Siskon leikkipuku oli punainen ja minun keltainen.

Mutta sinne ne leikkipuvut unohtuivat, lepänoksaan kuivumaan kun haikea kotiinlähdön hetki koitti syksyn sieniaikaan. Eikä niiden unohtumista edes huomattu ennen kuin seuraavan kevään koittaessa. Vaikka jokakesäiset junamatkat mummolaan jatkuivatkin, taisi tuo olla viimeisiä kesiä kun kävimme Liperin Ristonkaankaalla sijaitsevan Ox-ojan poterossa posaamassa.

Teksti: Tellervo

Kuvat: Lissu Kaivolehto

Share

12 comments for “Tsuida duida osaat sä uida

  1. 27.6.2013 at 16:31

    Jostain alitajunnassa putkahtivat vielä mieleen
    korkkiliivit, jossain vaiheessa meilläkin oli sellaiset,
    muistaakseni isän itse tekemät.
    *
    Lissun kuva-aarteisto on pohjaton. Nytkin sieltä löytyi
    kuva Utrasta, juuri niiltä paikkeilta jossa ennen oli
    komeasti kohiseva koski, kuin myös Enso-Gutzeitin saha-
    laitos. En olis arvannut….
    *
    Telkkarissa esiteltiin uutta ihmeellisyyttä, rentoutuskelluntaa.
    Sellaista voi oikeat tamineet päällä harrastaa vaikkapa Ruunaankoskilla.
    *
    Siippakin muisteli Kaustajärvellä, Varpasalmen sillan läheisyydessä aikoinaan
    pidettyä uimakoulua, vaan eipä ollut poika oppinut silloin
    vielä uimaan.

  2. Lissu
    27.6.2013 at 16:44

    Oi noita lapsuuden huolettomia päivänpaisteisia kesiä! Vaikka on siellä kyllä suojelusenkelit saaneet olla valppaina, ettei pienille viilettäjille ole tapahtunut mitään onnettomuuksia.

    Ajat ovat muuttuneet noista Tellervon kertomista ajoista. Nyt eivät alle kouluikäiset kulkisi keskenään uimakouluun jalkaisin neljää kilometriä suuntaansa. Ja muutenkin taitaisivat olla enemmän holhouksen alla.

  3. Maija- Liisa
    27.6.2013 at 16:50

    Minä opin uimaan 7- vuotiaana yritysten ja erehdysten
    kautta. Siellä meillä ei ollut uimakouluja. Uitiin vain
    tuntikausia niin että hampaat kalisivat.

    Ox- ojalla ei ehkä ollut käärmeitä, mutta Utrassa varmaan oli,
    koska Utranharjun Julien puoleisella reunalla on ollut
    runsaastikin. Samoin siinä Lehmonsuolla. En tiedä onko nykyään,
    kun on rakennettu sinne paljon.

  4. Lissu
    27.6.2013 at 20:33

    Hieman tuon Utra-kuvan taustoja; Pyöräilin viime kesäisellä Joensuun reissullani eräänä päivänä Utraan haastattelemaan Pälkjärveläistä varten Lauri Savinaista. Homman hoidettuani kävin ensin tarkistamassa enoni entisen asuinpaikan. Muistin onneksi osoitteen, muuten en olisi paikkaa tunnistanut. Kadun varsilla ja talojen pihoilla kasvoi suuria puita. 50-luvulla alue näytti aukealta pellolta.

    Päätin poiketa myös Utransaaressa kun se kerran sattui kohdalle. Olin ensimmäisen sillan ylitettyäni kuvaamassa ulpukoita, kun kuulin takaani huudon ”Lissu”. Pyörähdin ympäri ja näin, että perässäni kävelee ystäväni perheineen. Tämä muutama vuosi sitten Helsingistä Joensuun keskustaan muuttanut ystäväni oli päättänyt lähteä perheensä kanssa makkaran paistoon Utransaareen.

    Tiiviin viikko-ohjelmani vuoksi ystävän tapaaminen olisi tällä kertaa jäänyt väliin, ellei ”sattuma” olisi puuttunut peliin ja järjestänyt näitä kauko-ohjattuja treffejä. Taisi muuten olla jo kolmannet kauko-ohjatut treffit Joensuussa tämän saman ystävän kanssa. Ja aina ne ovat olleet yhtä riemulliset.

    Enkä muuten arvannut kuvia Utrassa näpsiessäni, että jollekin niistä tulee näin ”täsmätilaus”. ”Aika tavaran kaupihtoo”, oli isälläni tapana sanoa.

  5. Mirja Pusa
    27.6.2013 at 22:45

    Minulla on muistot serkkutyttöni hukkumisesta Aittolampeen.
    En kylläkään ollut itse paikalla vaan joku toinen aikuinen serkku.
    Muistan vain sen kun serkkutyttöni isä tuli meille kertomaan asian. Kyllähän se järkytti. Kyllähän minäkin kävin siellä joskus uimassa kavereiden kanssa, vaikka oli pitkä matka
    Pusan Mirja

  6. 28.6.2013 at 9:58

    Mirja toi esiin tumman puolen näistä
    kesän reimuista. Minullakin oli mielessäni
    montakin kyläyhteisöä järkyttänyttä
    surullista tapausta – nimenomaan
    Pielisjoesta – silloin kun kirjoitin tarinaani,
    täytyi oikein hiljentyä ja koota voimia jatkaakseen.
    *
    Värtsissä on keskusteltu myös apilasta.
    Hieman tuosta Ox-ojan purosta Kaarnalammin asemalle
    päin sijaitsi siirtolaistila. Heillä oli komea
    alsikeapilapelto jota postinhakumatkallamme pysähdyimme
    ihmettelemään.

    Pellon reunamilla kasvoi myös jänönapilaa, mutta mikä ihmmeellisintä,
    myös musta-apilaa, se oli minun suosikkini. Netistä luin juuri
    että musta-apilaa esiintyy Keski-Euroopassa josta sitä on
    ihmisen ja karjan mukana levinnyt Suomeenkin, mutta tämä
    muinaistulokas alkaa olla meillä jo harvinainen.
    *
    ”Kesät ja talvet toistaan seuraa, naurusta menet
    kyyneliin”….

  7. Alpoaatos
    28.6.2013 at 12:55

    Mielenkiintoista tuo uimaan oppiminen ja opettelu. Melkein kaikki ovat oppineet uimaan tavalla tai toisella. Utran ja Värtsilän keskustan uimapaikat lienevät olleet samankaltaiset. Jyrkästi syvenevä joki. Jänisjoen sillan kupeessa pidettiin uimakoulua, mutta ei siinä oikeastaan tullut opettelusta mitään. Minä en ainakaan oppinut uimaan. Ranta oli jyrkkä ja vesi kylmää. Jalkapohjia pisteli sellaiset lasin kaltaiset terävät kuonakimpaleet. Vasta 60 luvun pulivälin paikkeilla kunta laittoi Harkkolammelle lapsillekin sopivan uima-ja uimakoulurannan. Monet ovat oppineet uimaan helposti kenenkään opettamatta. Upeita oivalluksia.

  8. Maija- Liisa
    28.6.2013 at 13:26

    Alussa me uimaan opettelijat osattiin uida käsipohjaa. Siitä
    sitten seuraavaksi uitiin koiraa.

    Ihmisen uimataidosta on sanottu, että on jaksettava uida
    ainakin 300 metriä, vai oliko se pitempikin matka, ennen
    kuin todella osaa uida. Selällään kelluminen on hyvä
    opetella. Se on erinomainen taito, jos väsymys iskee!

  9. Kerttu
    28.6.2013 at 15:21

    Minä kävin uimakoulua Hiekkaniemessä Kaustajärvellä. Polkupyörällä sinne järven toiselta rannalta matkattiin. Pari vuotta vanhempi sisareni ajoi pyörää, minä istuin tarakalla. Uimakoulusta en paljoa muista. Kotini oli rannalla joten saatoin olla uimataitoinen jo uimakouluun mennessä. Enemmänkin on jäänyt mieleen ihana vihreä ja keltainen limonaadi jota saimme Kaustan kaupasta eväsjuomaksi ostaa!

  10. Erkki Lintunen
    29.6.2013 at 15:59

    Pyysin isältäni lupaa päästä Värtsilän uimakouluun. Sellaista pidettiin jossain. En muista paikan nimeä, kun en sinne päässyt. Harkkolampi se ei kuitenkaan ollut.

    Miksi en päässyt, vaikka kaverini pääsi? Siksi että piti mennä Kuikanniemeen heinätöihin, ilmeisesti silloin vain tappipojaksi. Kaveri oli myllärin poika, eikä hänen tarvinnut työntää seivästäjän apuna tappeja reikiin.

    Myöhemmin minulle tuli mieleen toinen syy isän kieltoon. Kuulin, että hän oli kerran sukeltanut Jänisjoella rannalta vastarannalle tukkisuman alitse. Ja sitä ennen jossain Värtsilän entisen keskustan vaiheilla ajanut polkupyörällä kilpaa. Voittajaksi oli päässyt se, joka ennätti ensimmäisenä uimaan. Isä ei ollut laiturilla ihan kärkijoukossa. Mutta hän ajoi pyörällään suoraan veteen, ja voitti kilvan.

    Ehkä isä oli sitä mieltä, että kyllä uimaan oppii ilman kouluakin. Ja opinhan minä Lintulan jyrkän rantatörmän laiturin kupeella hivuttautuen vähitellen syvemmälle ja syvemmälle ja lopulta joen toiselle puolelle, missä Valkosentalon ikätoverit pulikoivat ja Jormanaisen Emmi piti kovaäänistä kuria.

    Lintulan rannassa oli kahden koivun väliin rakennettu ponnahduslauta. Siitä isommat pojat hyppivät pari kolme metriä pää edellä veteen. Se jäi minulta väliin, eikä tukkilauttojakaan silloin Jänisjoessa vaeltanut, että olisi voinut niiden alitse sukeltaa isän pojaksi. Rajalla oli silloin jo tuomit ja vartijat.

    Muutamina kesinä lämmitimme rannassa olleen saunan ja kavereiden kanssa kylvimme ja joessa pulikoimme tuntikaupalla.

    Tässäkin tarinassa on surullinen puolensa. Emmin poika hukkui myöhemmin Jänisjokeen.

    Omat poikani kyllä patistelin uimakouluun varmuuden vuoksi.

    Ierikka

    Kouluaikoina käytiin joskus Ilosaaressa uimassa.

  11. 17.7.2013 at 10:49

    Maanantaipäivä oli kaunis ja kesäinen.

    Kun lähestyimme Joensuuta ajoimme Ristonkankaan
    tienhaaran ohi. Pyynnöstäni siippa laittoi vilkun
    oikealle ja ajelimme hiekkaista kylätietä pitkin
    tuonne lapsuuteni ”Tsuida duida -purolle”.

    Jo etukäteen arvasin ettei mikään ole niinkuin ennen,
    vaikka puropahanen näyttikin virtaavan vielä uomassaan.

    Mutta mikä kohtalonoikku lie johdattanut tiellemme
    mustikkametsästä palaavan naisen, ja kun ryhdyin juttusille,
    ilmeni että hän olikin mummolan lähimmän naapurin
    tyttö joka vietti nyt kesäisiä eläkepäiviään entisessä
    lapsuudenkodissaan. Tämä alakoulun opettajana elämäntyönsä
    tehnyt entinen lettipää muisti paremmin kuin kukaan
    puronvarren silloiset asukkaat ja kertoili että on sinne
    sen jälkeen rakenneltu kesäasumuksiakin.

    Samassa puterossa oli hänkin käynyt uimassa enkä ole häntä
    sen koommin tavannutkaan. Mielestäni tämä oli kertomisen
    arvoinen sattumus, ainakin itselleni.

  12. Maija- Liisa
    17.7.2013 at 11:35

    Meidän pojat(4ja12) pääsivät viikonloppuna uimaan meressä.
    Nuorempi, kellukkeiden avulla uiva mainitsi veden
    pahanmakuiseksi. Vanhempi pääsi esittelemään sukulaisille,
    että millainen vesipeto hänestä on kehittynyt; sujuivat
    sukellukset ja uimahypyt sutjakkaasti Sipoossa.

    Eivät muuten ole oikein ne Harkimon rakennushankkeet siellä
    edistyneet. Yksi kerrostalo on vasta valmis ja paria rivitaloa
    pykäsivät. Oli valtava julkisuus sillä hankkeella!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *