Tuoksuvat kaunottaret

Kevät oli tänä vuonna kahdesta kolmeen viikkoa myöhässä. Itä-Helsingin merenlahdista viimeiset jäät lähtivät vasta kolme päivää ennen vappua. Sinivuokot aloittivat kukintansa samoihin aikoihin ja valkovuokot vappuna. Viikkoa myöhemmin niitä olivat sitten metsät valkoisenaan. Samoihin aikoihin ilmestyivät ensimmäiset hiirenkorvat koivuihin ja satakielet ja pääskyset tulivat. Ilma lämpeni ja vihreys lisääntyi vauhdilla. Maa, puut ja pensaat puhkesivat kukkaan. Ja yhtäkkiä olikin kesä – pari viikkoa etuajassa!

Kesä tuli sellaista vauhtia, ettei siinä vanha meinannut pysyä kyydissä mukana. Siitä huolimatta, että luonnossa liikkuminen oli muutaman viikon ajan lähes päätoimista. Viiletin pyörällä paikasta toiseen hurmioituneena lämmöstä, vihreydestä ja kukkarunsaudesta. Iloon sekoittui kuitenkin suru siitä, että kaikki on niin nopeasti ohi. Juhannusruusujen kukintakin oli ohi jo paljon ennen juhannusta.

Selailin kevään ja alkukesän kuvakansioitani ja poimin sieltä muutamia kukkakaunottaria Värtsin lukijoille. Niille on yhteistä valkoinen väri ja lumoava tuoksu. Japaninmagnolian kukintaa Viikin arboretumissa käyvät ihmiset ihastelemassa pitkienkin matkojen takaa. Kukkiva puu näyttää siltä kuin monisatapäinen parvi valkoisia perhosia olisi lehahtanut sen oksille.

Teksti ja kuvat Lissu

 Japaninmagnolia kukki toukokuun puolivälissä

Japaninmagnolia kukki toukokuun puolivälissä

Kriikuna Viikin arboretumissa 19.5.

Kriikuna Viikin arboretumissa 19.5.

Omenapuun  kukkia Tuomarinkylässä 28.5

Omenapuun kukkia Tuomarinkylässä 28.5

Lähes 120-vuotias päärynäpuu komeimmillaan Herttoniemen kartanonpuistossa 29.5.

Lähes 120-vuotias päärynäpuu komeimmillaan Herttoniemen kartanonpuistossa 29.5.

Kotirannan kaunotar tuohituomi 30.5.

Kotirannan kaunotar tuohituomi 30.5.

 

7 comments for “Tuoksuvat kaunottaret

  1. Valkoinen jasmiinipensas kukkii pihallamme
    parhaillaan, yleensä se on kukkinut vasta
    unikeonpäivän aikoihin.

    Alunperin ystävän tuoma pensas on meillä koristeena,
    mutta sitä viljellään maailmalla myös tuoksunsa
    takia.

    …”jasmiini tuoksuu ja lämmin on maa”….

  2. Ihania kuvia kaunottarista!

    Nuo kaikki lajit eivät varmaan täällä meillä asti menesty.

  3. Kolme keväällä istutettua goji-pensasta kasvaa kasvimaan reunassa. Eivät kuki vielä, niinkuin eivät hiukan myöhään istutetut perunatkaan. Toivossa on hyvä elää, ja tätä toivoa antavat myös Lissun valokuvat. Kuin myös terasille ja pihaan istutetut kukat, joita tänä kesänä on pitänyt kastellan tavallista ahkerammin.

    Näittekö, kukkien palvojat, jokin aika sitten TV:sta ohjelman siitä, miten kukat ovat aikojen alussa vaikuttaneet planeettamme muovautumiseen.
    Uskomaton tarina, joka lienee ihan totta. Ainakin se kerrottiin tieteen paatoksella.

    Ierikka

  4. Tellervon mainitseman jasmiinin tuoksuakin sain haistaa tämän päiväisellä pyöräretkelläni. Täällä sen kukinta alkaa olla jo melkein ohi.

    Pyöräilin Haltialaan saakka ja vallitseva tuoksu matkalla oli mesiangervo. Sitä olivat joen rannat, peltojen ja pyöräteitten pientareet valkoisenaan.

    Nenään tupsahteli matkalla myös vuohenputken, mataroiden, lehtovirmajuuren, alsikeapilan ja valkoapilan tuoksua.

    Muistatko Ierikka tuon mainitsemasi TV-ohjelman nimen? Yrittäisin etsiä seitä Areenasta.

  5. Niinhän se kevät oli myöhässä, mutta sitten viikossa täydestä talvesta ja pakkaskelistä sulaksi maaksi ja suoraan kesään. Kevät taisi unohtua tänä vuotena kokonaan.
    Lintubongarit valittivat kun normaalin kevään viiden viikon tapahtumat menivt läpi kahdessa viikossa.

    Kiitokset Lissulle taas ihanasta kuvakoosteesta.

  6. Lissulle, satuin sattumalta TV:n äärelle ja oikean kanavan eteen enkä sen tähden muista, milloin ja miltä kanavalta lähetys tuli. Valitan! Mutta ehkä taitavana netin käyttäjänä saat sen selville. Kannattaa etsiä ja katsoa!

    Ierikka

  7. Olisiko Ierikan katsoma ohjelma ollut YLE – Teemalla ”Italian puutarhoissa.”
    Ohjelma tänään klo 20.00 – 21.00. Kannattaa kuitenkin vilkaista Areenasta, jos tärppäisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *