Ensimmäiset Värtsiläpäivät pidettiin joskus 1970-luvun alkupuolella. Pitäjäjuhliksi niitä taidettiin silloin nimittää. Jos oikein olen ymmärtänyt, tämänkaltaisten juhlien vietto sai alkunsa siitä, että pääkaupunkiseudun värtsiläiset vierailivat kunnassa ja heille järjestettiin juhla urheilutalossa ja erilaisia muitakin yhdessäolon hetkiä. Täältä Värtsistä pitäisi löytyä tilaisuudesta laadittu kronikkakin. Muistan myös nähneeni siitä urheilutalon juhlasta otetun kuvan, jossa juhlakansa nauraa hervottomasti. Hauskaa oli ollut. Tuon tilaisuuden jälkeen alettiin seuraavina vuosina järjestää pitäjäjuhlia, jotka sittemmin ovat muuttuneet Värtsiläpäiviksi. Aika lailla ovat nämä meidän kesäjuhlamme muuttaneet muotoaan, mutta onpa maailma muutenkin muuttunut. Juhlien merkitys ja tärkeys on kuitenkin säilynyt samanlaisena. On suunnattoman tärkeätä meille itsellemme ja kaikille värtsiläisille ja Värtsilän ystäville saada aikaan tilaisuus kokoontua ja tavata ystäviämme Värtsiläpäivien toiminnoissa ja eri juhlatilaisuuksissa. Tiedän ja olen henkilökohtaisestikin kokenut millainen ponnistus juhlan onnistumisesta vastaavilla on. Se on melkoinen rutistus koko tekijäporukalta. Talkoohenkeä ja talkooväkeä tarvitaan.
Taas vietettiin erinomaisesti onnistuneet Värtsiläpäivät, lauantaisesta sateesta huolimatta. Suurkiitos Pitäjäyhdistykselle ja kaikille, jotka tämän saitte aikaan. Avauspuheessaan Markus Kontiainen nosti esiin Matti Jaatisen merkittävän työpanoksen.
Juhlaan liityvinä tilaisuuksina Värtsilä soikoon musiikki-ilta ja kesäteatteri ovat olleet tosi nautinnollisia kokemuksia. Ja sekin, että peräkkäisinä päivinä on kuultu kaksi erinomaista Markus Kontiaisen puhetta, ensin sateenvarjon alta Arppenpihalla ja sitten kirkon saarnatuolista. Kirkossa tuli mieleeni miten silloin pitäjäjuhlien alkuaikoina pyydettiin juhlasaarnaa pitämään joku Värtsilän seurakunnassa aikaisemmin toiminut pappi. Sunnuntain messussa näytti olevan läsnä ainakin viisi seurakunnassamme toiminutta pappia. Juhlaa sekin.
Tässä on nyt poikkeuksellisesti tällainen toimituslomittajan näpyttelemä pitkänpuoleinen johdanto keskustelunavaukseksi Värtsiläpäivistä, menneistä, juuri päättyneistä ja tulevista. Kommenteissa näkyy jo olleen joitakin avauksia tulevaan. Tulkaapa mukaan viikon puheeniheeseen iloisen positiivisella mielellä.
Toki muitakin aiheita voi ottaa esille niin kuin aina.
Värtsi on kiinnostanut lukijoita Värtsiläpäivien aikaan. Tässä sunnuntain 21.7. lukemia: käyntejä 651 (robottien roskakommenttikäyntejä neljä), juttujen lukukertoja 3209. Edellispäivän luvut olivat lähes yhtä suuret.
Myönteisenä ja rohkaisevana palautteena Värtsin kirjoittajille ja kuvaajille, joista osa oli koolla lauantai-iltana, kerrottakoon myös lukuja 30 viimeiseltä vuorokaudelta. Käyntejä oli yhteensä 15 021, joista ulkomailta 365. Maita oli 33. Juttuja luettiin yhteensä 54 637 kertaa.
Kiitos Seppo sinulle! Olet tehnyt Värtsin toimituslomittajana (kuten itseäsi kuvailet) mahtavan työn Värtsin parissa. Olemme saaneet lukea joka aamu ainakin yhden uuden jutun, joskus useampiakin. Värtsilä-päivien tiimoilta olet kertoillut sanoin ja monin mukavin kuvin päivien tapahtumista. Jos on ollut estynyt saapumasta Värtsilä-päiville, on kuitenkin Värtsin sivujen myötä voinut elää mukana kylämme tunnelmissa. Kiitos!
Ja Eiralle ”kestokiitokset” videoista sekä uurastuksestasi Värtsin päätoimittajana!
Lämmin kiitos Värtsiläpäivien järjestäjille.Päivien tunnelmaa ei hieman kostea tuuli onnistunut pilaamaan.
Oli hienoa tavata kasvotusten Eiraa ja muita Värtsiin kirjoittajia.”Istuntomme”antoi uskoa tulevaan ja herätti pari ajatusta lehden kehittämisestä.
Seppo pyysi johdannossaan tulemaan mukaan iloisella positiivisella mielellä tähän keskusteluun.Niin tulinkin ja olenkin.Perus keljuna tyyppinä minun kuitenkin täytyy saada jakaa risujakin.Värtsilään en niitä lähetä kun ei ole mitään syytä.
Kaurilaan kuitenkin.Jos olisin mielenipahoittaja olisin sen tehnyt Kaurilan koulumuseon pihalla lauantaina.
Koulumuseo oli KIINNI Värtsiläpäivien aikaan rippijuhlien takia.
Jäi valokuvanäyttely näkemättä,kahvit juomatta ja kirppislöydöt tekemättä.En väheksy rippijuhlien merkitystä kulttuurissamme mutta että suljetaan koulumuseo KOKO päiväksi juhlien takia, Värtsiläpäivänä?En ymmärrä.
Maailmassa on tietysti paljon asioita joita en ymmärrä joten hautaan tämän pettymyksen samaan piikkiin.
Värtsin toimitus on tuonut ansiokkaasti esiin
päivien tunnelmia, joka paikkaan kun ei itse ehdi eikä
aina pääsekkään.
Nyt odottelen juttua eilisestä Vanhan Wärtsilän puolelle
tehdystä retkestä, kaipa sellainen on tulossa?
Kirjoittajatapaaminen oli antoisa,jos perinne jatkuu,
niin ehkä saamme enemmänkin porukkaa paikalle. Taisin
tuntea entuudestaan vain kolmasosan läsnäolleista.
Tapaaminen poiki sellaisenkin hauskan jutun, että kun ajelimme
eilen Pirtajärvellä bongasin Irenen kasvimaansa kulmilla.
Pari päivää aikaisemmin en olisi häntä tunnistanut.
Heti kotiin tultua kaivoin esiin Värtsissä olleen jutun
”Irenen puutarha”.
Niinpä vain saimme mekin tutustua livenä tuohon
paratiisiin. Eli Värtsiläpäiville voi keksiä omia
variaatioitaankin silloin kun sattuu liikumaan Värtsilän eri kulmilla.
Lämmin kiitos Jorelle kirjoittajien tapaamisen tarjoilusta! Luulenpa, että tilaisuus antoi aineksia Värtsin toimitukselle ja varsinkin meille, jotka haluamme olla touhussa mukana.
Ierikka
Menenpä uuteen aiheeseen. Käväisin männäviikolla Joensuun kauppahallissa, siinä nykymodernissa ja kysyin saako täällä sorkkia ja potkia. Myyjän mielestä sai vain maksaa ja kärsiä.
Kerran asiat ovat tuossa mallissa Joensuun kauppahallissa, niin olipa hyvä etten ennättänyt siellä poikkeamaan, vaikka olin koko männä viikon Joen kaupungissa. Pyörällä viiletin vaan hallin ohi arkistoon ja kirjastoon.
Kun nauttii mahantäydeltä Lemin särästä, ei mahassa närästä. Sitä saa kun tilaa etukäteen kotiseutumuseolta. Tietysti siitä pitää maksaa vaan ei kärsiä.
Ierikka
Selvennän vielä hallissa käyntiäni. Ei siinä ollut perää; ei siis päätä eikä häntää.
Saku se osaa sanailla..
Kävin viime joulun alla Joensuun kauppahallissa kysymässä possun potkia joulupaistiin. Niitä näkyi ilokseni olevankin tiskissä. Myyjä sanoi niitten olevan varattu. Vierelläni jonotti minun kaltainen ukonturjake. Hän oli tullut Kiteeltä asti hakemaan varaamiaan joulupaistipotkia. Hän antoi minun ostaa osan potkista siitä hyvästä kun oli joku muukin, joka ymmärsi hyvän ruuan päälle.
Niin, että kyllä Joensuun kauppahallissa saa sorkkia ja potkia, kunhan ei sorki eikä potki muita asiakkaita.
Nuorena tyttönä olin harjoittelemassa ruokakaupassa,
jossa oli tiskissä myytävänä mahapaitaa. En tiedä,
laittoivatko rouvat siitä jotain ruokaa, vai ostivatko
sitä vain kissalle?
Paha juttu, ettei Kaurilan näyttelyä ym. voineet käydä katsomassa
täälläpäin harvoin liikkuvat.
Näyttely oli tosi hyvä minullekin, jolla ei ole minkäänlaisia muistoja.
Reinolle suuret kiitokset myös mahtavasta työstä näyttelyn onnistumisesta ja niistä tiedoista, mitä näimme ja kuulimme.
Kiitän myös hänen fiksua poikaansa konsertin juontajana – hän oli todella paneutunut asiaan.
Ja luulen ,että on muitakin, joille kiitos kuuluu
siis kiitos teille.
Pusan Mirja
Mahapaita puhdistetaan, keitetään ja laitetaan suolaveteen. Siitä leikataan herkkusiivuja leivän päälle tai syödään sellaisenaan. Kissalle vältti ennen huonommat eväät.
Ennen vanhaan herkut kaivettiin teurasjätteistä tarkoin. Alpoaatoksen selvitys mahapaidasta ruokapöytään on tuttu. Mutta mummoni kaivoi uunissa käristetyistä sorkista pienetkin lihan palaset ja hyvältä maistuivat muun ruoan kanssa.
Kanoille kuivattiin uunin kyljessä olleessa lokerossa luut ja kananmunan kuoret. Ne jauhettiin hienoksi ja sekoitettiin muun ruoan joukkoon. Ei tarvinnut kaupasta ostaa lisukkeita.
Lahnat viilutettiin ja kuivattiin auringossa laudan päällä. Kun niihin oli pantu runsaasti suolaa, ne säilyivät tuvan katossa olleessa lokerossa kuukausikaupalla. Tätä kai nimitetään kapakalaksi. Hyvin teki kauppansa leivän särpimenä. Eivätkä tainneet krampit kouristella jaloissa, kun sai tarpeeksi suolaa mahaansa.
Mutta yksi tehtävä ei oikein jaksanut kiinnostaa. Ennen kouluun lähtöä piti vääntää separaattori tai kirnu. Saiskohan sellaista enää nykyisin kodeissa harjoittaa. Siitähän voisivat kakarat kieliä poliisille. Tietävät, ettei saa tukistaa eikä käyttää lapsityövoimaa.
Jälestäpäin olen kyllä alkanut ymmärtää tuon separaattorin ja kirnun vääntämisen suurta siunausta. Siinähän ensin vertyivät kädet ja hartiat. Sitten kävelymatkalla kouluun saivat jalat oman hoitonsa. Se oli, niinkuin nyt kuntosaleista lintsaavat sanovat: hyötyliikuntaa.
Täällä maalla voi hyötyliikuntaa harjoittaa marjastamalla, pihamaata leikkaamalla, haravoimalla, puita pesään kantamalla, tänä vuonna täysin taakoin, ensi vuonna puoli taakkaa kerrallaan.
Ja postin hakumatkat siinä sivussa. Maanantaista perjantaihin kilometri edes takaisin. Lauantaina ja sunnuntaina kaksi kilometriä suuntaansa, toiset kaksi takaisin.
Mutta Lissun pyöräreissuja minä ihmettelen. Kyllä kauneuden perään on kova into. Me taas täällä läppäreiden äärellä nautimme veltossa asennossa ihaillen kuvien välittämää kauneutta. Mikä on janan pituus, jos pisteestä koti sorsapurolle tai kukkakedolle ja takaisin kotiin on kaksikymmentä kilometriä?
Ierikka
Sakari H:n jutut ovat aina mainioita. Löytyy niistä se pää ja häntäkin.
Oli makuelämys laittaa mahapaidan sisälle räiskäleitä KUNIGATARhillolla!!!
Ruotsissahan syödään läskipannukakkua, eli pannukakkutaikinaan
sekoitetaan silavaviipaleita. Valmiit pannukakut syödään
makean hillon kanssa. Vaatii vähän totuttelua.
Vai on kuningatarhillo valmista :). Minäkin voisin maistella sitä, toivottavasti sitä jää vielä Helsinkiin asti…
Jotenkin lapsellisesti kuvittelin, että juurikään ohitetusta värtsiläpäivästä saisi jutun juurta, vaikka koettua muistelemalla. Vaan ei aina käy niin kuin kuvitellaan. Jutut luisuivat lihakaupan puolelle.
Suomen kieli on mukavaa, kun se antaa paljon mahdollisuuksia sanoilla leikkimiseen, ja taitureita on. Kiva niin. Ehkäpä joskus toiste saadaan värtsiläpäivän teemaa eteenpäin potkia ilman että tarvitsee vanhoja asioita sorkkia. Eikä kenenkään tarvitse kärsiä eikä edes mitään sanailusta maksaa. Jos vielä jatkan menee juttu jo sylttytehtaan puolelle.
Minä niin mielesi pahoitin.
Anteeksi, mutta kun luulin jne.
Värtsiläpäivät olivat kaikin tavoin onnistuneen tuntuiset. Väkeä oli paljon, eikä innokkaita pieni sadekaan haitannut.
Myös rajan takana oli käyty, ja sitä varten sankarihautausmaakin niitettiin etukäteen. Kynttilän sytyttämistä varten hankitaan kivinen jalusta, kunhan keritään.
Värtsiläpäivien jatkoksi kävin Lemin musiikkijuhlilla, jotka viettivät olemassaolonsa 30-vuotista juhlaa. Väkeä oli aivan hirvittävän paljon. Ohjelma loistavaa. Viimeisin tilaisuus pidettiin koulukeskuksessa, jossa lauloivat Sanna Pietiläinen, vuoden 2005 tangokuningas Saska Helmikallio ja — itse Eino Grön.
Juhlien eteen oli raatanut yli 100 talkoolaista.
Välipalana pistäydyin Ullan kanssa Kouvolassa tapaamassa Pekka Lehtoa ja hänen puolisoaan Nina Peteliusta. Heillä näin 4 aarin alueella 186 eri perunalajia, ja perennatarhoissa kasvaa noin 1000 eri lajia. Tämä kaikki ihmeellisyys ikivanhan torpan ympärillä, missä parskunta asuu ympäri vuoden. Käsittämätöntä, ei oikein voinut uskoa, vaikka näki.
Wärtsilän mustaa oli puolentoista metriä. Mutta en saanut siitä täyttä varmuutta, kun kuivan kesän vuoksi varret olivat alkaneet kuihtua ennen kukintaa. Mukaan sain kuitenkin kourallisen mukuloita, jotka säilytän Nykanderin Eskon kellariin. Vuoden päästä toivon mukaan saamme jännittää, tuleeko niihin valkoiset kukat!!!!
Värtsiläpäivät ja Lemin musiikkijuhlat osoittavat, että kulttuuria ymmärretään ja vaalitaan myös maaseudulla. Eivätkä ihannoidut kuntaliitokset tule tätä tuhoamaan. Päinvastoin. Perinne jatkuu. Kun kulttuurielämä alkoi kukoistaa Suomessa, se imi voimaansa suomalaisesta ja maalaisesta maaperästä ja kasvoi muualta maailmasta tänne tulleiden vaikutteiden sekaan. Ihan niinkuin on käynyt tangomusiikille. Suomalainen tango on suomalaista, vaikka Grönin nimi ei olekaan suomalainen.
Ja lopuksi tältä paikalta, jatketaan Värtsilän rakentamista värtsiläisinä ja Värtsilän ystävinä. Tekemistä on vielä. Siitä myöhemmin seuraavilla ”saarnavuoroilla”.
Ierikka
Sakarille ynnä muille. Ei tuosta mieli pahoin järkkynyt. Totesinpa vain kuinka kävi, kun arvelin aiheen ajankohtaiseksi. Näitten kommenttien suhteen on vähän sama juttu kuin joidenkin poliitikkojen imagon ylläpidossa. Sama se, mitä kirjoitatte kunhan kirjoitatte. No, jotakin rotia sentään. Ja ihan oikeita juttuja kaivattaisiin, vaikka kuvien kera. Värtsin postilaatikko ei kolise tyhjyyttään, kun se on pohjapuoleltaan täytetty Joukon kirja-arvosteluilla. Muista jutuista on huutava puute.