Kukkaistervehdyksiä

Martan-päivän tienoilla tuli mieleeni kuinka naapurin emäntä souti puuveneellä mökillemme mukanaan valtava kimppu oman pihansa keisarinkruunuja. Oli meneillään heinäkuinen naistenviikko ja kyseessä tyttäremme nimipäivät.

Martan-päivä herkistää muutenkin, onhan se myös jo edesmenneen äitini nimipäivä. Muistuupa mieleeni sellainenkin lapsuuteni helteinen kesäpäivä kun nautimme parhaillaan mansikkatäytekakkua sireenimajassa ja punaisesta portista asteli nuorin enomme kädessään kimppu vaaleanpunaisia neilikoita. Kohteliaasti kumartaen hän ojensi ne äidillemme sanoen ”Hentoja ovat kukkaset, mutta hento olet sinä itsekkin!”

Mansikkakakku kuului kuvioihin senkin takia että sisareni syntymäpäivä sattui seuraavalle, eli unikeonpäivälle. Eli nämä kaksi peräkkäistä suvipäivää perheessämme olivat juhannuksen lisäksi ikäänkuin kesän juhlavimpia hetkiä

Liisan leipomon kakku maistuis varmaan sullekkin.

Liisan leipomon kakku maistuis varmaan sullekkin.

Jostain syystä toiset hetket jäävät mielen toisia paremmin. Kun rintamamiestalomme oli saatu valmiiksi halusi Mari-mummo kutsua naapureita tupaantuliaisiin vinttikamariinsa. Niinpä paikalle saapui läheisen kaupan henkilökuntaakin, tuomisinaan Kumelan kukkavaasi sekä puketti kaupanhoitajan puutarhasta poimittuja clarkioita. Kyseessä oli kesä 1949.

Kypsän kesän aikkaan, elokuun lopupuolella, on Taunon-päivä. Kun karjanhoito- ja iltalypsy vanhimman enoni huushollissa oli saatu päätökseen, istui emäntä Morris Minorin – tuohon puulistoin ”koristellun” farmari-auton – rattiin ja hurautti kymmeninen kilometrien matkan mutkaisia hiekkateitä iltakahveelle kotiimme. Kyydissä istuvalla puolisolla oli sylissään valtava auringonkukkakimppu tuliaisiksi nimipäiväsankarille.

Tuo lämmin kuusikymmentäluvun elokuunilta on jäänyt erityisesti mieleeni, sillä olin silloin niin kovassa kuumeessa etten jaksanut olla menossa mukana vaikka kuinka olisi tehnyt mieli.

Mutta palataanpa vielä tarinan alkupuolella manitsemiini keisarinkruunuihin. Sain sitten myöhemmin naapurin tuvan ikkunan alla olevasta kukkapenkistä näitä samojen kukkien mukuloita. Laitoin niitä kahteen paikkaan. Liekkö myyrät tehneet myyräntyötään kun kukkapenkkiin istutetut katosivat alta aikayksikön, mutta onneksi mökin peruspilareiden suojaan istutetut kukoistavat edelleen vuodesta toiseen.

Teksti ja kuva: Tellervo

 

 

 

6 comments for “Kukkaistervehdyksiä

  1. Ei taida kaikki ”kruunukukat” olla ns. keisarinkruunuja,joita
    äitini kukkapenkissä oli paljon. Minullakin on monenvärisiä eikä ole ainakaan vielä myyrät niitä vieneet Ne on mielestäni aika varmoja ja komeita. Moni muukin kukka kukkii ja viinimarjat alkavat olla kypsiä. Kirstin perhe oli kyläilemässä ja keräämässä.
    Taaskin lihotimme itseämme muurinpohjaletuilla.
    Kukkakesää kaikille – odotellaan nyt sitten sieniä ja puolukoita
    – ei ehken vielä ihan. Reissaamaan ei olla ehditty.

    Nuoret tutustuivat kirjaan ”Linnut äänessä”.
    MirjaSisko

  2. Meillä on tässä keisarinkruunuja, mutta huomattava osa
    niistä on siitynyt kukkimaan viereiseen koivikkoon.
    Sieltä sain poimittua komean kimpun kylään viemisiksi
    sekä omalle pöydälle.

  3. Moni kakku päältä kaunis, näin
    voisin sanoa, sillä olin todella
    pettynyt tänään mustikkapiirakan
    nimellä myytyyn tuotteeseen. En viitsi
    sanoa ostopaikkakuntaa mutta Värtsilä se ei
    ollut.

    Ehkä olisi pitänyt lukea tuoteseloste tarkemmin,
    mustikoista ei ollut tietoakaan, piirakan
    päällä oli imellettyä mustikkamarmeladia.
    Suorastaan nolotti tarjota sitä vieraallemme.

    No, kätevä emäntä olis kerännyt marjat,
    alustanut taikinan ja paistanut piirakan itse,
    mutta kun eläkeläisellä on tuo ainainen kiirus.
    *
    Vaan pulinat pois. Sattuman oikusta on Värtsissä
    kaksi juttuani päällekkäin, mutta ounastelen
    että jokaisen tuttavapiirissä lienee joku Martta,
    tai ainakin häneen verrattava puuhakas nais-
    immeinen.

    Kaiholla muistelen näiden kahden tarinassa
    mainitsemani Martankin kotitekoisia leipomuksia.

  4. Onnea vaan Martoille nimipäivän johdosta!

    Minä käyn usein Joensuun torilla käydessäni syömässä
    Marttakahviossa suussasulavan Karjalanpiirakan.

    Äskettäisellä Helsingin matkallani söin sikäläisessä
    ravintolassa myös piirakoita. Voi kun heitä saisi tilaamaan
    täältä näitä kotileipomoiden tuotteita, olisi maku kohdallaan.

    Piirakat voisivat olla pizzan tavoin lisukkeineen listalta
    tilattavissa, koska tehdastekoisia hintavampia niistä väistämättä tulisi. Onhan siellä pääkaupunkiseudulla paljon
    täältä muuttaneita ihmisiä, jotka voisivat leipoa tilattaessa
    niitä oikeita piirakoita.

  5. Puoliso kävi mustikassa, mutta ei paljon taaskaan saanut.
    Hyvä puoli, että minulla ei ole paljon puhdistamista.
    Pitäisi kuitenkin saada meille tuleville nuorille mustikkapiirakkaa, tiedän, että he pitävät siitä. Toivon , että onnistuu ja tulee makeaa.
    Huomenna haen puutarhavattuja tästä aika läheltä ja Ruutiaiselta
    jo haimme ja annoimme edelleen.
    Mehustaminen pitäisi myöskin aloittaa. Meillä ei ole pitkiin aikoihin ollut omia mehuja – minä ainakin juon paljon.
    MirjaSisko

  6. Piti ihan katsoa Wikipediasta mistä nimipäivän vietto oikein juontaa juurensa.

    Juuret nimipäivän vietolle löytyvät keskiaikaisesta pyhimyskalenterista. Sekä katolinen että ortodoksinen kirkko nimesivät kalenteriin pyhimysten muistopäiviä, usein joko heidän syntymä- tai kuolinpäiviensä mukaan, ja nimipäivät vakiintuivat osaksi suomalaista arkielämää jo 1300-luvulla. Nimipäivät olivat tärkeitä vuodenkulun merkkipäiviä; niiden mukaan ajoitettiin vuotuiset työt, kuten kylvö, sadonkorjuu, teurastus ja niin edelleen. Reformaatio karsi luterilaisesta kirkosta suuren osan katolisista perinteistä, mutta nimipäivien vietto oli niin vakiintunut käytäntö, että se jäi elämään.

    Suomalaisen almanakan nimiluettelossa on nykyisin 834 nimeä.

    Naisten viikolla juhlittiin 33:m eri nimisen naisen nimipäivää. Nimipäiväänsä tuon viikon aikana vietti noin 630 000 naista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *