Konsta vuodeksi Kanadaan

Konstan mielipuuhaa.

Konstan mieliharrastuksia ovat urheilu ja kokkaaminen.

Tohmajärven lukiossa opiskeleva värtsiläinen Konsta  Kivivuori pääsee vuodeksi  Kanadaan Kiteen rotaryklubin lähettämänä vaihto-oppilaana. Rotaryjärjestön vuosivaihtoon pääsee hakuprosessin kautta ja valittavilta edellytetään  mm. hyvää koulumenestystä, esiintymistaitoa ja sopeutumisvalmiutta vieraaseen maahan.

Suomen Rotary kouluttaa vaihto-ohjelmaan valittuja jo kotimaassa ja Konstakin on käynyt jo rotarypiirin järjestämässä koulutuksessa Leppävirralla ja kaikille Suomesta  nyt  lähteville  rotaryvaihto-oppilaille järjestetyssä koulutuksessa Lahdessa. Suomesta rotaryjärjestön vuosivaihtoon  2013-2014 lähteviä on yhteensä lähes 130, joista 13 matkaa Kanadaan.  Konstan vastaanottava rotaryklubi on  Ontarion provinssissa Hamiltonin kaupungissa,  noin tunnin matkan päässä Torontosta.  Vastaanottava rotaryklubi huolehtii vaihto-oppilaan hostperheiden valinnasta, hyvinvoinnista  sekä  opiskelun järjestämisestä ja näihin liittyvistä kustannuksista vuosivaihdon aikana.  Lentomatkan, tarvittavat vakuutukset ja eräitä järjestelykustannuksia  vuosivaihtoon lähtevä joutuu maksamaan itse.

Nuorisovaihtossa olevilta edellytetään opiskelua kohdemaassa ja he joutuvat pitämään esitelmiä kotimaansa oloista, historiasta,  yhteiskunnasta, merkittävistä henkilöistä jne.  Konsta kertoo tietenkin myös kotiseudustaan Värtsilästä,  Pohjois-Karjalasta ja karjalanpiirakoista.  Konstan kouluna Hamiltonissa tulee olemaan St. Mary Catholic Secondary School.

Konsta aikoo ottaa mukaan tuliaislahjoiksi hostperheilleen mm. Marimekon tuotteita, salmiakkia, Sibeliuksen ja Nightwishin musiikkia. Ruisleipäkin oli mielessä, mutta kun laukkuun tulisi liikaa painoa lentomatkalle, se taitaa jäädä pois.

Tärkeimmiksi vaihtovuotensa tavoitteiksi Konsta mainitsee kielen oppimisen sekä mahdollisuuden päästä matkustamaan ja tutustumaan vieraaseen kulttuuriin, ihmisiin ja  heidän elämäänsä.

Konsta lähtee yhdessä toisten Pohjois-Amerikkaan suuntaavien kanssa Helsingistä New Yorkiin 5. elokuuta. Ohjelmaan kuuluu kaikkien Pohjois-Amerikkaan jäävien kanssa yhdessä muutama päivä New Yorkissa, jonka jälkeen Konstalla on edessä lento Torontoon. Sieltä paikkallisen  klubin hostperhe ottaa Konstan vastaan aloittamaan vaihto-oppilasvuottaan Hamiltonissa.

Hamiltonin Rotary Club on jo valmistautunut huolehtimaan Konstasta. Heidän nettisivustollaan,  siellä kolmannella sivulla on otsikko ”Hei Suomesta (Hello from Finland)”. Sivun alalaidassa on maininta Konstan saapumisesta.

Konstan vaihto-oppilasvuotta voi seurata Konstan omasta blogista, johon Konsta on kirjoitellut matkaan liittyviä ajatuksiaan jo jonkin aikaa.  A Memorable Year in Canada

Värtsi toivotaa Konstalle onnistunutta ja muistorikasta vaihto-oppilasvuotta Kanadassa.

 

Share

12 comments for “Konsta vuodeksi Kanadaan

  1. Erkki Jormanainen
    30.7.2013 at 6:27

    Ja olisipa mukava saada Konstalta silloin tällöin jutunpätkä kuvien kera Värtsin kautta kotikonnuille.

  2. Erkki Lintunen
    30.7.2013 at 8:33

    Turvellista matkaa Konstalle ja tervetuloa sitten takaisin tänne Värtsilään!

    toivottavat kummit Ulla ja Erkki

  3. siltainssi
    30.7.2013 at 9:54

    Hyvää matkaa Konsta,olisi tosiaan mukava lukea Värtsistä kuulumisia Kanadasta.Ai miten minä olen kaivannut tälläisiä juttuja,lisää pyydän.

  4. Mirja Pusa
    31.7.2013 at 6:50

    Meillä on vain hyviä kokemuksia vaihto-oppilaasta. Bruke-poika (Bruce) oli Kanadasta- minä olin hänelle äiti ja Seppo oli isä ja hän pitää meihin yhteyttä vieläkin ja on käynyt sen jälkeen monta kertaa Suomessa – myöskin siskojensa luona – yllättävän hyvin muistaa vieläkin suomen kielen (murteella senkin).
    MirjaSisko

  5. Vuokko
    1.8.2013 at 6:59

    Meijän koulun hiljaisen oloinen Konsta lähtee ”mualimalle”. Niin sitä pitää! Tsemppiä tulevalle vuodelle! Vuodesta tulee varmasti ikimuistoinen. Nauti siitä arkisen koulutyön ohessa!

  6. muistelija
    1.8.2013 at 18:53

    Oikein hyvää matkaa ja muistorikasta vuotta Kanadassa Konstalle!

  7. Päivi K.
    6.8.2013 at 8:35

    Eilen se Konsta sitten lähti, liittyi yhtenä sinitakkisten Rotary-nuorten joukkoon, joka hyvästeltiin ja halattiin matkaan Helsinki – Vantaan lentokentällä. Monenlaiset tunteet näyttivät olevan pinnassa niin lähtijöillä kuin saattajilla: iloa ja innostusta ja jännitystä tulevasta, mutta myös haikeutta.
    Konstaa ilahdutti kovin se, että Sepon kirjoittama kiva juttu Värtsissä oli innostanut monia kurkistamaan hänen blogiaan.
    Meidän perheen nuorisovaihto-seikkailut jatkuvat silläkin tavalla, että tulevana lauantaina käymme hakemassa Karkusta sopeutumisleiriltä alaskalaisen 16-vuotiaan Stephenin, joka asuu meillä Värtsilässä vuoden loppuun ja käy lukiota Tohmajärvellä.

  8. Kalevi Tikka
    6.8.2013 at 9:23

    Kävin katsomassa mitä Konsta bogissaan kirjoittaa. Yleensä en avaa meikäläisten blogeja joiden otsikko on englanninkielinen. Asiallisia juttuja Konsta kirjoittaa.

  9. Lissu
    25.8.2013 at 17:00

    Mukava seurata tuota Konstan blogia. Kuvat elävöittävät mukavasti kuulumisten kerrontaa rapakon takaa.

    http://meanwhileinontario.blogspot.fi/

  10. Päivi K.
    25.8.2013 at 22:14

    Ei sille vaan mitään mahda, että äidin ja isän mielestä on kerrassaan mieluisaa löytää täältä tällaisia kommentteja kuin tässä ylhäällä on. Kiitos niistä, kiitos jokaiselle, joka ajatuksissaan jaksaa joskus muistaa meidän maailmalla olijaa.

  11. Eero-Matti
    25.8.2013 at 22:23

    Seuraamme innolla Konstan vaihtarivuottaa!

  12. Erkki Lintunen
    26.8.2013 at 8:09

    Mikäpä on olla kummipojan,
    kun saa täältä selkänojan!
    Rukoukset häntä kantaa,
    Taivaan Isä suojan antaa.

    Siellä oppii suuren kielen
    avuksensa suomenmielen.
    Sitten täällä pidot laittaa,
    pöydän kattaa, herkut maittaa.

    Ierikka-kummi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *