Kävelyä tien täydeltä

Syksyiset kävelyt Patsolassa

Vanhoja kuvia selatessa tulvii mieleen monia muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Liekö ollut ”yhteisökävelyä” vai naapureiden lenkkeilyä tässä kuvassa joskus 1970-luvulla, silloin kun asetuimme asumaan Patsolan koululle. Joskus kävelimme naisporukalla pitkiäkin lenkkejä. Nyt voin vain muistella näitä reippailuja. Jotkut taipaleella olleet taitavat olla edelleenkin kävelykunnossa. Kuvassa on patsolalaisia ja pykälävaaralaisia.

Tie on vallattu.

Voitte arvailla ketä nuoria tai nuorehkoja kuvassa mahtaa olla.

 Mirja

4 comments for “Kävelyä tien täydeltä

  1. Siihen aikaan ja nykyisinkin meillä oli tapana sanoa, että
    Mirja I ja Mirja II jne
    Terv. Mirja II

  2. Mirja 1 lienee oikealla ja Mirja 2 toinen vasemmalta. Muita en tunnista.

  3. Srk:n piirakkatalkoissa meillä piti jo ottaa sukunimet käyttöön. Jos oli asiaa Aunelle, saattoi neljä päätä kääntyä kerralla 😉

    Kuvasta löytyy Patsolan emäntiä, Pirkko O, Liisa K ja Riitta K
    edellämainittujen lisäksi.

  4. Kuvassa huomaan 70- luvun muodin, jolloin housunlahkeet
    levenivät alas päin.

    Minä kävelin eilen Pärnävaaralla kilpahiihtäjien mäkistä
    latupohjaa. Eräs nuori nainen juoksi äkkijyrkän ylämäen
    ylös niin että hippulat vinkui. Toivoin näkeväni Kaisa
    Mäkäräisen lenkillä, mutta en nähnyt vielä.

    Muistelimme talvea, jolloin Mika Myllylä ja Smirnov ovat
    kipaisseet oravan tavoin niitä mäkiä täällä kilpaillessaan.

    Pärnävaaralla on talvisin hyvät kuntohiihtoladut, jonne voi
    tulla kuka vain hiihtelemään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *