Bussilla Petroskoihin

Petrozavodsk – eli Petroskoi – tunnettiin Suomessa miehitysvaiheen (1941-44) aikana nimellä Äänislinna. Isäni ei kertonut sotaretkistään, mutta sen tiedän, että hänkin oli Äänislinnassa silloin kun Suomenlippu nostettiin siellä salkoon.

Ongo Petroskoi kaunis linnaine

Mutta kuinkahan käy kahdelle Jousimiesnaiselle kun he saavat päähänpiston että lähdetäänpä reittiliikenteen bussilla Petroskoihin! Eikä sinne Joensuusta lähteminen nykyisin vaikeaa olekkaan, ensin vain soitto matkatoimistoon joka hankki meille bussiliput ja buukkasi hotellihuoneen kolmeksi yöksi hotelli Pohjolasta, tulkoon nyt sekin nimi mainituksi. Toki sinne voi tehdä lyhyemmänkin reissun ja varata itse hotellihuoneen useasta eri vaihtoehdosta.

Bussimme

Bussimme Autoaseman takapihalla.

Ekakertalaisille kerron, että bussilipun hinta on kaksikymmentä euroa suuntaansa, mutta sitä ei voi ostaa bussista vaan se on hankittava etukäteen. Luulisin että bussibiljetin saa matkahuollostakin. Tietenkin mukana on oltava passi ja voimassa oleva viisumi.

Hyvä on varata myös evästä reppuunsa, sillä bussi pysähtyy Niiralassa tapahtuvan rajanylityksen jälkeen ainoastaan Öljymäellä lyhyen kahvipaussin ajaksi. Lähtö Joensuusta on kello 17.00 Suomen aikaa ja Peteroskoihin saavutaan keskellä yötä 00.30 paikallista aikaa.

Kivet, kannot kai matkal murrettih

Lähtöpäivänä olin nähnyt saman sinivalkoisin värein maalatun bussin jo kauppakeskus Prisman pihassa aivan sattumalta. Niinpä se tuntuikin tutulta kun laitoimme laukkumme laiturilla nro 6 tavarasäilöön ja kerroimme nimemme venäläiselle kuljettajalle joka tarkasti sen listastaan. Samalla hän liimasi laukkuihimme numerotarrat ja antoi meille vastakappaleen. Taas yksi lipukka entisten lisäksi säilyteltävänä.

Bussi starttasi linja-autoasemalta aivan aikatulussa, vaan ei suinkaan kuutostielle vaan kohti Joensuun keskustaa. Sieltä ei noussut ketään kyytiin kuten ei Prisman parkkipaikaltakaan jonne suunnistimme seuraavaksi. Ehkä nämä kierrokset olivat kuitenkin pakollisia. Puoli tuntia oli kulunut emmekä olleet päässeet vielä edes ulos kaupungista. Olin varma että emme ole puolitaöin Petroskoissa, varsinkin kun Venäjän tulli oli tarkkana ja tutkaili automme papereita ainakin puoli tuntia.

Pysähdyspaikat ennen valtakunnanrajan ylitystä olivat Tohmajärvellä ja Rajapysäkillä Niiralassa. Menomatkalla bussissa oli enemmän suomalaisia kuin venäläisiä, paluumatkalla tilanne oli päinvastainen. Ikärakenne oli ainakin tällä kertaa meitä huomattavasti nuorempaa.

Niiralan Rajapysäkiltä bussiin nousi pariskunta jonka rouva oli hyvänpäiväntuttuni. Heidän istumapaikkansa sattui omamme taakse ja jo ennen Petroskoita olimme luoneet sellaiset suhteet että kahden naisen porukkamme tuplaantui kertaheitolla ja nelikkomme pitikin sitten tiivisti yhteyttä koko torstaista sunnuntaihin kestäneen reissun ajan.

Kunne ajat? Kunne ajat?

Siippa oli laittanut reppuuni Karjalan Autoilijan Tiekartan että voisimme seurata siitä paikkakuntia joiden kautta reittimme kulkee, mutta kartta oli varsinainen ”turhake”. Ensinnäkin ilta pimeni heti Öljymäeltä lähdön jälkeen niin ettei venäjänkielisisä kylttejä ehtinyt lukemaan, varsinkin kun ne olivat menosuuntaan katsottuna tien väärällä puolella. Toisaalta kartta oli sen verran vanha ettei siihen ollut edes merkitty väylää jota ajoimme osan matkasta, reitillä jota eivät katuvalot häirinneet. Tosin mutkat ja kaarteet olivat erittäin hyvin merkittyjä, sillankaiteiden huomiolätkärivit kiilsivät punaisina helminauhoina ja lukuisat pyöreät liikennemerkit loistivat pimeydessä kuin keltaiset täysikuut.

Liikenne oli yllättävän vilkasta. Isokokoisia rekkoja tuli jatkuvasti vastaamme, joskus oikein jonossa. Läskelään saakka paikkakunnat olivatkin entuudestaan tuttuja, mutta sen jälkeen ehdimme huomaamaan vain nimet Loimola, Kolatselkä, Jessoila ja Muurmanskiin osoittavan tienviitan vilkkaassa neljän tien risteyksessä.

Olen käynyt Petroskoissa muutaman kerran aikaisemminkin, mutta koska ne ovat olleet valmiiksi järjestettyjä seuramatkoja, en ole kiinnittänyt tarkempaa huomiota kaupungin sijaintiin. Minulla on ollut mielikuva että se sijaitsee Joensuusta katsottuna hieman koilliseen. Vaan eipä sijaitsekkaan. Jos Kesälahden korkeudelta vetäisi suoran viivan kohti itää, niin siltä suoraltahan se Petroskoi löytyisi.

Tien pinta oli melko hyväkuntoista, jos nyt ei oteta huomioon paikkapaikoin keinuttavia ”äänisen aaltoja”, mutta suoraviivaisesti se ei suinkaan edennyt. Monenlaista oli mutkaa matkassa ja kun katsoin punaisena vilkkuvaa autokellon digitaalinäyttöä niin aina vain voimistui tunne että emme ehdi Petroskoihin luvatussa aikataulussa.

Rautatieaseman aukio

Rautatieaseman aukio

Sinä ajat, minä ajan

Tosin mitäpä tuo olisi haitannut jos ei olisi ehdittykään. Säälittelimme vierustoverini kanssa kuljettajaa, että jos hän on ajanut jo aamuvarhaisella Joensuuhun ja nyt sitten takaisin, niin siinähän tulee vuorokausi täyteen yksillä silmillä. Erehdyimme tässäkin suhteessa. Öljymäeltä oli autoon noussut isokokoinen mies jota luulimme matkustajaksi. Kolatselässä – keskellä ei mitään – oli tupakanmittainen tauko ja siinä kuskipukille vaihtuikin tämä raamikas mies ja aloitti sujuvan yksinpuhelun. Luulimme hetkisen että hän käänsi autoradion puhekanavalle.

Kumpikaan kuljettajista ei jutellut matkustajille mitään, ei edes sitä millä paikkakunnilla olemme menossa. Ensimmäinen kuljettaja siirtyi ovenpuoleiselle etupenkille jossa hänellä oli viltti ja tyynyjä, avasi termospullonsa ja eväskäärönsä ja nautti silmin nähden lepotauostaan. Saattoi monenkin kahvihammasta ruveta jomottamaan, sillä termarista levisi autoon suloinen kahvintuoksu.

Sain aivan kummallisen mielleyhtymän Idän Pikajunaan eli Orient Expressiin. Siinä me kiisimme yön pimeydessä kohti itää, auton iskarit (?) kolkkasivat kuin junan pyörät ja yksityissalongista (lue kuljettajan leposohvalta) leijailli matkustajien makuhermoja kutkuttavia aromeja.

Sinä Petroskoil, minä Petroskoil

Bussin sisälämpötila keikkui keskimäärin kahdessakymmenessäkolmessa asteessa. Päällystakit, villatakit ja kaulahuivit oli riisuttu jo ajat sitten. Reppuun varatut karjalanpiirakat oli syöty ja palanpainikkeeksi varatut virvokkeet juotu.

Nuutunut tunnelma sähköistyi kummasti kun Prääsän valot rävähtivät kello 23.42 silmiimme ja kartasta huomasimme että Petroskoi lähestyy sittenkin. Kun kaarsimme Petroskoin öiselle rautatieaseman aukiolle alkoivat näkymätkin vaikuttaa tutuilta. Ennakkoluuloni aikataulun mättämisestä osottautuivat siis turhiksi.

Auto Aemalla poistui osa matkustajista, apukuski kuittasi tilin ja häipyi hänkin takavasemmalle. Eka kuljettaja tarttui taas ohjaksiin ja pyöräytti meidät suit sait Hotelli Pohjolan pääovelle. Autoradiossa lauloi tummaääninen baritoni Vysotskin Ystävän laulua venäjäksi.

Jatkuu…

Teksti: Tellervo
Kuvat: Maija

Väliotsikot: Mylläri-yhtye: Petroskoi

 

Share

22 comments for “Bussilla Petroskoihin

  1. Sakari H
    11.10.2013 at 7:54
  2. eero tarvainen
    11.10.2013 at 7:59

    Tuolle matkalle minäkin lähden, vaikka olen käynyt siellä aikaisemmin.Eero

  3. tauno pulkkinen
    11.10.2013 at 8:54

    Tosi mielenkiintoine homma.Tulen käyttämään tilaisuuden.

  4. Alpoaatos
    11.10.2013 at 9:23

    Oikeastaan helpottavaa kun sai tehdä Petroskoin matkan kotoa käsin.. tai ainai melekeen niin kuin savolaiset sanovat. Pitäisi päästä vielä poiskin. Luotan Telleen että päästään myös pois.

    Minulla, ja varmaan monella muullakin on jäänyt Venäjän matkoista mieleen eräänlainen seikkailun maku. Jännityksellä odotan tarinalle jatkoa.

    Laitanpa tähän tarjolle Ystävän laulun suomeksi. Tapani Perttu tulkitsee. Ps Tulevana sunnuntaina olen minäkin tulkitsemassa samaa laulua eräässä juhlassa Joensuussa.

    http://www.youtube.com/watch?v=lO_tS09kE4c

  5. jore
    11.10.2013 at 10:32

    Nyt meillä on mielenkiintoinen reissu Tellen ja kumppaneiden kanssa.

    En ole Petroskoihin asti koskaan vaivautunut vaikka mieleni on tehnyt.Mielenkiintoani kaupunkia kohtaan on lisännyt se että myös minun isä kävi Äänislinnassa ja vielä vähän kauempanakin Povetsassa,Stalinin kanavalla.

    Pörhälsitte sitten Loimolan ohi.Asustelin Rajakoulussa tupa Loimolassa.On kuulemma vanhoja taistelupaikkoja.Majaillesani tupa Loimolassa eli päässäni unelma.Tämä kylä on joskus nähtävä.
    Aktivoit Telle tämän unelmani.

    Bussin sijasta tekisin tulevan Petroskoin matkani mieluummin junalla.Henkilöjuna yhteys Joensuu-Petroskoi olisi kyllä upea juttu.

  6. 11.10.2013 at 11:06

    Ilokseni huomaan että bussimatka on herättänyt
    yleistä mielenkiintoa. Kommentoijien matkamusaksi
    lisäämät linkit antavat retkellemme uusia ulottuvuuksia.

    Kiitos laadukkaista kommenteistanne!
    *
    Ekakertalaisille kertoisin vielä, että ruplat
    kannattaa vaihtaa jo Suomessa, matkalla siihen
    ei ole mahdollisuutta. Tosin Petroskoista
    löytyy pankkeja joissa niitä voi vaihtaa, yksi
    aivan Hotelli Pohjolan läheltä, kadun oikealta
    puolelta kun laskeudutaan alas Leninin valtakatua
    Äänisen rantaan.
    *

    Alpoaatokselle – ja muillekin – tiedoksi,
    että palaamme kotisuomeen sarjan kolmannessa
    ja viimeisessä osassa.Toivottavasti viihdytte
    matkassamme!
    *
    Eikä sitten muuta kuin reppu selkään ja menoksi
    jos siltä tuntuu!

  7. Lissu
    11.10.2013 at 22:51

    Mukaansatempaavaa kerrontaa. Mielenkiinnolla odotan jatkoa.

    Olis varmasti hienoa tehdä tuo matka kesäaikaan. Silloin voisi antautua maisemien katseluun.

  8. Mirja Pusa
    11.10.2013 at 23:21

    Voitaisko päättää, että ensi kesänä lähdemme kaikki halukkaat samaan kyytiin Petroskoihin – niin jos kykenemme. Mirja II

  9. Mirja Pusa
    12.10.2013 at 8:54

    Me siipan kanssa vietimme eilen Joensuu-päivää.
    Katsoimme teatterissa Luolamiestä- luulen, että siinä oli kohtia
    myös meidän elämästä. Näyttelijä suoriutui tosi hyvin.
    Vielä ehdimme sen nähdä – en tiedä miten pitkään sitä tällä erää näytetään ja jaksaako näyttelijä vielä.
    Telle – se on hirveän hyvä käyttöön tuo siippasana ja olen ilman lupaa sitä käyttänytkin.
    MirjaSisko

  10. 12.10.2013 at 12:21

    Mirja, elähän hättäile. Minusta on vain mukavaa
    että harvemmin kuullut sanat kiertävät
    uusiokäytössä.

    Sydämen asialla sarjassa on konstaapeli
    Alf Ventress, hän puhuu usein Rouvastaan jota
    koskaan ei ole sarjassa edes näytetty.

    Eräs sukulaiseni on omaksunut tämän, ja hänkin
    sanoo Rouva silloin kun tarkoittaa vaimoaan.
    *
    Eräs tuttavapariskunta palasi juuri Sanomalehti Karjalaisen
    lukijamatkalta Rhodokselta. Matkasta kerrottiin
    pieniä vähdyksiä ko lehdessä jatkokertomuksena.

  11. Mirja Pusa
    12.10.2013 at 18:11

    Olen huomioinut Rhodoksen matkan – olemme itsekin siellä käyneet.
    Ei ole kovin pitkä lentomatkakaan.
    Olemme olleet myöskin Karjalan Maan lukijamatkalla Tunisiassa.
    Karjalaisen lukijamatkalla Kossilla naisporukalla -sieltä jonkunlainen vene vei Turkin puolelle – Ei ollut pitkä matka
    pistäytyä. Dubai on ollut kaukaisin paikka minulle ja ”siipalle” Siihen taitaa jäädäkin. Nykyisin on kiva olla kotonakin.
    MirjaSisko

  12. Mirja Pusa
    12.10.2013 at 21:04

    Saimme tänään kotiin asti hyviä isohkoja ahvenia- Nami nami
    Mike

  13. Mirja Pusa
    12.10.2013 at 22:26

    Tarkoitukseni oli kirjoittaa, että vielä EHDITTE katsoa tuon
    kaupunginteatterin yhden miehen jutun, kun sitä tunnutaan esitettävän vielä pitkään.
    Olishan siellä Katri Helenaakin, mitä eme ole katsoneet vaikka sitä on esitetty monessakin teatterissa. Katrikin ihan itse on aika paljon myös telkkarissa.
    Ottakeepa Carelicumista esitteitä- niistä näkee mm. teatterit, konsertit ym. Joensuussa. Täällä maalla pitää tietää aika paljon etukäteen, mitä on tulossa.Niin, jos kiinnostaa.
    Pusan Mirja

  14. Mirja Pusa
    12.10.2013 at 22:30

    Täytyy mennä nukkumaan, kun tulee noita virheitäkin eikä niitä huomaa heti korjata.
    Yölliset onnentoivotukset Partasen Akelle nimipäivänä – vieläpäs kerkesin tämän päivän puolella.
    Pusan Mirja ja Seppo

  15. 26.10.2013 at 16:49

    Sanomalehti Karjalaisessa on tänään koko
    aukeaman juttu kuvineen. Jutun nimi on
    ”Bussilla Petroskoihin” ja se on toimittaja
    Pentti Väistön kirjoittama. Juttu on sivulla 6.

    Toimittaja pohtii jutussaan esim että ”Miksi
    Petroskoihin sitten kannattaa mennä? No, ihan
    vaikka uteliaisuudesta. On aina mahdollista että
    ennakkoluulot ja -käsitykset rapisevat. Riippuu
    halusta nähdä ja kokea.”

    Näin siis P Väistö.
    *

    Jos juttu kiinnostaa, niin se täydentää sopivasti
    tätä minun tarinaani. Mukana on myös kartta josta
    näkyy bussin reitti sekä monipuolisia värikuvia,
    esim. bussin sisäkuva.

    PS Pentti Väistö ei käsittääkseni sattunut
    samalle matkalle kanssamme. En ainakaan huomannut.

  16. Lissu
    11.11.2013 at 0:24

    Hei Jore ja kumppanit, nyt ”Bussilla Petroskoihin” (ja takaisin)!
    Kyytiin pääsee klikkaamalla linkkiä
    http://www.palkjarvi.fi/tarinoita.php Hyvää matkaa!

    Tarinan kaikki kolme osaa on ”saumattu” yhdeksi kokonaisuudeksi.

  17. jore
    11.11.2013 at 8:20

    Maltti on valttia.Tyynynarvoitus ratkesi ja turvallisesti päästiin koti Suomeen kun vain jaksettiin odottaa.

    Kiitos arvon rouvat Tellu ja Lissu.

  18. Maija- Liisa
    11.11.2013 at 11:14

    Kiitokset Tellelle matkakertomuksesta, jonka luin eilen!

    Sivuille oli ilmestynyt muitakin uusia kertomuksia. Pälkjärveläisiä asuu eri puolilla maailmaa.

    Kävin katsomassa pälkjärveläistaustaista enoani Ilveskodissa.
    Huumori oli tallella. Hän huomasi veljeni älupuhelimen, josta
    sanoi, että siinä on kaikki mitä eläkeläinen tarvitsee.

  19. Erkki Lintunen
    11.11.2013 at 23:18

    Tuli tarve kertoa tällä palstalla Tallinnan matkasta, kun katselin TV-ohjelmaa Viron itsenäistymisestä v. 1991. Olen usein palautellut mieleeni tätä matkaa. Ja nyt huomasin TV:n äärellä, että olen osaltani ollut tukemassa sukulaiskansaamme itsenäisyyteen takaisin kasvamisessa.

    Olin Suomen Kirkon Pappisliiton hallituksen matkalla Viron kirkon tuomiokapitulin vieraana 1970-luvun lopulla. Veimme tuliaisiksi mitä arkisimpia toimistotarvikkeita: kirjoituspaperia jms., jopa lemmareita. Tuomiokapituli työskenteli kaikesta päättäen hyvin vaatimattomilla välineillä.

    Epävirallisen ohjelman aikana menimme erääseen kahvilaan. Tapasimme siellä virolaisen papin, joka ei ollut virallisten tahojen suosiossa, koska hänellä oli jotain yhteyksiä länsimaihin. Siitä oli osoituksena sekin, että tapaaminen hänen kanssaan oli järjestynyt erään helsinkiläisen papin suhteilla.

    Kun olimme istuneet hetken pöydässä kahvikuppejamme odottaen, tuli viereisen pöydän luo tarjoilija. Hän komensi siitä pöydästä pois kaksi meille tuntematonta miestä. Kuulimme hänen komentosanoistaan, että me olimme delegaatio.

    Tapaamisemme oli siis järjestetty viimeistä piirtoa myöten. Niinpä saimmekin puhua turvallisesti kaikesta, mistä silloin voi puhua vain salaa.

    Vierailumme oli yksi monista yhteydenpidoista, joiden kautta kahden sukulaiskansan keskinäistä suhdetta hoidettiin virallisen ja varovaisen ulkopolitiikan rinnalla Neuvosto-Eestissä.

    pater F.

  20. 20.11.2013 at 15:59

    Värtsissä on linkki Karjalan Sanomien sivuille.
    Siellä on tänään Jelena Gagarinan reportaasi:
    ”Miniloma on hyvä vaihtoehto”.

    Jutussa on haastateltu muutamia suomalaisia
    henkilöitä, mm matkatoveriani Maijaa ja hän
    on päässyt sanomaan muutaman sanasen omasta
    matkastammekin.

    Onpa siellä kuvakin suunnittelupalaveristamme.

    Jutussa kerrotaan että näitä minilomia on varattu jo
    ensi heinäkuullekin.

  21. Eira Varonen
    20.11.2013 at 18:14

    Tässä suora linkki Karjalan Sanomien em. juttuun.

    http://www.karjalansanomat.ru/uutinen/miniloma-hyv%C3%A4-vaihtoehto

  22. 20.11.2013 at 19:26

    Kiitokset Värtsin toimitukselle linkistä.

    Tosin siellä näkyy enää jutun insertti,
    varsinainen juttukin oli kokonaan näkyvissä vielä
    muutama tunti sitten.

    Karjalan Sanomia kannattaa muutenkin tutkailla,
    siellä on usein yhtä sun toista mielenkiintoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *