Värtsilän Kotiseutuyhdistys herätettiin henkiin

Värtsilän kylätalolla 4.11.2013 pidetyssä Värtsilän Kotiseutuyhdistys ry:n ylimääräisessä kokouksessa päätettiin käynnistää uudelleen yhdistyksen vuosia ”uinunut” toiminta.

Kotiseutuyhdistys on perustettu 70-luvulla. Toimintansa aktiiviaikoina se on järjestänyt mm. Värtsiläpäiviä, ylläpitänyt Myllymuseota ja julkaissut erilaisia Värtsilään liittyvää julkaisuja. Aktiivijäsenistä maininnan ansaitsevat mm. Otto Rummukainen sekä Pirjo ja Kalervo Rinne.

Värtsilänpäivien järjestämisen vetovastuun siirryttyä Värtsilän Pitäjäyhdistys ry:lle on kotiseutuyhdistyksen toiminta hiipunut. Viimeisin hallituksen kokoontuminen on vuodelta 2009. Tällöin valittu johtokunta jatkaa tehtävässään seuraavaan vuosikokoukseen 2014 saakka puheenjohtajana Raimo Tiittanen, varapuheenjohtajana Anneli Kunnas sekä johtokunnan jäseninä Aulis Kosonen, Kalle Lintunen ja Heino Turunen.

Nyt Kotiseutuyhdistyksen toiminnalle on tarvetta Värtsilän kylän hyvinvoinnin kehittämisessä ja ylläpitämisessä yhteistyössä muiden yhdistysten ja toimijoiden kanssa. Työtä ja tehtäviä jakaen.

Loppuvuoden toimintasuunnitelmaan 2013 kirjattiin mm. lahjoitusvarojen vastaanoton käynnistäminen, sääntömuutoksen valmisteleminen tulevalle vuosikokoukselle ja jäsenluettelon päivittäminen.

Värtsilän kotiseutuyhdistys ry:n lahjoitustilille voi tehdä lahjoituksia yhdistyksen kotiseututyön tukemiseksi. Saatuja lahjoitusvaroja käytetään eri kohteisiin.

Nyt lahjoitusvaroja otetaan vastaan ja ohjataan edelleen Värtsilän kirkon kunnostamisen hyväksi, esim. ilmalämpöpumpun hankkimiseksi seurakuntasaliin.

Värtsilän kirkolla on rakennuksena historiallista merkitystä. Tälläistä kotiseututyötä Värtsilän kotiseutuyhdistys haluaa olla mukana tekemässä ja tukemassa.

Värtsilän Kotiseutuyhdistys ry:n lahjoitustilin numero
OP 515 370-4000 3419, IBAN FI82 5153 7040 003419

Kokousväkeä toivottamassa tervetulleeksi Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Tiittanen.

Kokousväen toivotti tervetulleeksi Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Tiittanen.

Teksti ja kuva: Eira Varonen

 

 

 

36 comments for “Värtsilän Kotiseutuyhdistys herätettiin henkiin

  1. Kuka selittäisi asiaa tuntemattomalle, millä tavalla Kotiseutuyhdistys ja Pitäjäyhdistys toimivat. Molemmat ovat tiettävästi Värtsilän asialla. Hyvä niin! Mutta jos ottaa huomioon inhimillisten voimavarojen niukkuuden paikkakunnalla, olisi hyvä jos ainakin päällekkäisyydet karsittaisiin. Kotiseutuunsa kovin ihastunut
    Irene

  2. Irenen kysymys on paikallaan. Vastaan siihen vain omalta osaltani ja sen ymmärryksen varassa, mikä tällaisella ikäihmisellä on. Hiukan sekoitan mukaan myös vuosikymmenten aikana saatua kokemusta ennen paluumuuttoani Värtsilään.

    Ensin tuntui siltä, että Värtsilän Kotiseutuyhdistyksen sääntöjen
    tarkoituspykälää voisi toteuttaa pitäjäyhdistyksen toimesta. Niin on tapahtunutkin, unohtamatta muitakaan yhdistyksiä. Mutta sitten eteen alkoi avautua rahoitusongelmia, kymmenissä tuhansissa euroissa mitattavia. Tarvitaan rekisteröity yhdistys, joka samalla voisi myös KESKITTYÄ tiettyihin tavoitteisiin. Tarkoitan tässä vaiheessa nimenomaan kirkkomme saattamista nykyistä vilkkaampaan käyttöön.

    Sitten tulivat eteeni monen heittämät epäilyt, mistä löytyvät aktiiviset toimijat. Selitykseksi poimin – anteeksi, taaskin Raamatusta – appiukko Jetron neuvon Moosekselle, että pitää jakaa tehtäviä. Niin, jakaa. Mutta onko vastaanottajia? Vakuutuin, että Värtsilän kirkon kohtalo huolestuttaa niin monia, että niitä varmastikin löytyy. Enkä siinä vaiheessa jäänyt tumput suorana seisomaan. Päätin asua kahden välitalven jälkeen taas Ullukassa, niin että voisin säästää bensaa, kun ajelen täällä päin asioiden kimpussa.

    Viimeinen vaihe pohdiskeluissani oli oivallus, että pitäjäyhdistyksellä on aikamoinen urakka pitää yllä kylätaloa ja toimintaa siinä. Ja kun myös kammoksun kaikenlaista keskittämistä, niin aloin pohtia, miten voisimme lisätä Värtsilän vireyttä elvyttämällä vielä rekisterissä oleva kotiseutuyhdistys jaloilleen.

    Käsittääkseni suurin piirtein tällaisilla perusteluilla maanantaina tehtiin päätöksiä. Päällekkäisyyksiä nimenomaan on tarkoitus välttää. Toiminnan laajentamisesta kylläkin on kysymys. Ja toimijoiden mukaan tulemista toivotaan.

    Omaa aktiviteettiani lisäsivät myös puheet työurien pidentämisen puolesta. Olen ollut jo vuosia eläkkeellä ja nykyajattelun mukaan pääsin siihen autuuteen liian varhain. Olin ollut myös kymmenisen vuotta poissa papin työstä ja haluan nyt korvata sitä ”virhettä” elämäni sinfonian finaaliosassa. Nautin tästä. Ilmeisesti liiaksikin, kun tulee noita ylilyöntejä jatkuvasti.

    Pottupappi

  3. Tuossa naisten pöydällä palaa tuohus muistuttamassa siitä, että on parempi että jossain palaa edes yksi tuikku kuin että kaikki valot olisi sammutettu.

    Tuohuksen jalkoja on myytävänä Värtsilän kirkon hyväksi myyjäisissä la 16.11.2013 aamupäivällä Itähuolinnassa.

    Pottupappi

  4. Kauniita lauluja. Kiitos, Sakari H!

    Voisiko joku asentaa Värtsiläisten laulun kuultavaksi? Joku asiantuntija on pitänyt sitä kauneimpana Pohjois-Karjalan pitäjälauluna.

    En tiedä, onko siitä olemassa äänite. Jos ei, niin siinähän olisi yksi singlen aihe. Lisäksi Kuisma Lipposen soittoa. Haloo, Värtsilän Kotiseutuyhdistys!!!

    Ierikka

  5. Pidän Värtsilä-laulusta ja laulan mielelläni sitä.
    Pusan Mirja

  6. Ehdotan äänitteeseen Lipposen lisäksi Irene Peuhkurista, Vuokko Väänästä ja Hannu Kivivuorta mm. Joku toinen keksii lisää….

    MirjaSisko

  7. Lisäksi Värtsilä-seuralaisia laulajia. Joku koululainenkin.
    Mirja Sisko

  8. Siinähän se singlen idea kypsyykin. Vielä vain yksi ongelma: kuka ottaa tehtäväkseen asian hoitamisen? Mitähän jos Esa A. Luukkainen?

    – Musiikkikappaleiden valinta?
    – Esittäjien valinta?
    – Äänityspaikka?
    – Äänittäjä?
    – Ulkoasun suunnittelija? Hemppa?
    – Sponsori?

    Ierikka

  9. En tiennyt tai muistanut, että ko. laulu on jo kasetilla Esa Luukkaisen laulamana – oli puolisoni mielipide – kysykääpä Esalta.
    MirjaSisko

  10. Sisältyy julkaisuun: Karjalan kunnailla : Pohjois-Karjalan kotiseutulaulut , raita 20 Värtsilän laulu sanoo:

    Sisältyy julkaisuun: Karjalan kunnailla : Pohjois-Karjalan kotiseutulaulut , raita 20
    Värtsilän laulu

    Tekijät:
    Antikainen, Akseli, säv. ; Käyhkö, Eino, san. ; Tarkkonen, Arto, sov.

    Esittäjät:
    Luukkainen, Esa, joht.
    Esa Luukkainen ja soitinyhtye

    Aineistotyyppi: CD
    Julkaistu: 1998
    Kieli: suomi
    Kesto: 00:02:56

    Karjalan kunnailla : Pohjois-Karjalan kotiseutulaulut
    Esittäjät:

    Eri esittäjiä
    Aineistotyyppi: CD
    1 CD-äänilevy (62’25)
    Julkaistu myös C-kasettina
    Julkaistu: [Joensuu] : Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piiri ry, 1998

  11. Niin mutta miten sen saisi kuunnella Värtsissä?

    Ierikka

  12. Tekijänoikeuslain rajoittamana kappaletta ei voi laittaa kuunneltavaksi Värtsiin eikä muuallekkaan nettiin.

    Äänite ostoksille! Tai lainata kaverilta, kellä sellainen kasetti tai cd on.

    Tässä suora linkki julkaisijan sivulle josta voi tiedustella eli eläkeliiton
    http://pohjois-karjala.elakeliitto.fi/etusivu/

  13. Eläkeliiton Värtsilän yhdistys täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Sen jäsenmäärä on ollut vähän yli 100. Nyt kaivataan muutamaa uutta jäsentä, jotta säilytetään paikka kolmenumeroisten joukossa.

    Jäseneksi voi liittyä jo ennen eläkkeelle pääsemistä/joutumista. Jorma Sorsa on kiinnostunut yhteydenotostasi. Puh. 040 8224341. Eikä se maksa paljon!

    Ierikka

  14. Olisi hienoa jos Värtsilän Kotiseutuyhdistys ry:n tilinkäyttöoikeuden haltija(t) tiedottaisivat kertyneistä varoista vaikka Värtsin palstoilla esim. kuukausittain.

    Avoimuus, julkisuus ja tiedottaminen on tärkeää!

  15. En ole kyseisen tilin hoitaja. Mutta voin kertoa, että kahden kirjani myyntitulot a 100 euroa, yhteensä 200 euroa, on laitettu lahjoitustilille.

    Eiran ehdotus on kannatettava. Ehkä kuukausittain ilmoittaminen ei rasita liiaksi tilinhoitajaa.
    Avoimuuden lisäksi on kiinnostavaa seurata, milloin ilmalämpöpumpun hinta on kasassa.

    Sitä en pidä tarpeellisena, että lahjoittajien nimiä voisi lukea Värtsin palstoilla, ei ainakaan tilitietojen yhteydessä. Asia on sitten erikseen, jos lahjoittaja antaa muun uutisoinnin yhteydessä luvan.

    Rahalahjoitusten lisäksi voi lahjoittaa käsitöitä, leivonnaisia ym. myyjäisiin, jotka pidetään Itähuolinnassa la 16.11.2013, siis aika pian. Leipomistalkoot ovat seurakuntakodissa pe 15.11.2013. Myyjäis- ja talkooasioita hoitaa Eero-Matti Lintunen.

    Pannaanpa hihat heilumaa!

    Pottupappi

  16. Hienoa, että ilmalämpöpumpun hankkimiseen tarvittavat varat ovat jo kasassa ja laitteen asennuskin on tiedotettu tapahtuvaksi 12.12.2013! Todella hienoa! Yhteistyössä on voimaa!

    Saisiko tuoreimman saldotiedon kerätyistä varoista vaikka tämän jutun yhteyteen kommenttina? Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja tai rahastonhoitaja tai Erkki Lintunen. Ken sen tietää.

    Niiralan myyjäisistä kertyi Värtsilän kirkon hyväksi reilu tonni 16.11.2013. Tässä suora linkki Värtsin myyjäisjuttuun.
    https://www.vartsi.net/2013/11/16/vartsilan-kirkon-hyvaksi/comment-page-1/

  17. Joutessani selasin Värtsin vanhoja juttuja. Kotiseutuyhdistys ja Pitäjäyhdistys? Varmaankin ainakin jonkin verran sama toiminta-alue-ja -ajatus?

  18. Tuulalle tarkoitettu vastaus lipsahti vahingossa viikon 33 puheenaiheiden joukkoon, Anteeksi!

  19. Tuula, kato palstaa viikon 33 puheenaiheet!

  20. Istuin tänään linja autossa matkalla Porista Reposaareen. Puhelin pärähti laukussa kutsuvasti. Nostin sen korvalle. Hyvinkäältä asti miellyttävä naisääni tilasi 4 kpl kirjaa Papit made in Värtsilä. Lupasin heti kotiin palattuani toimittaa ne hänelle. Siis 80 euroa Värtsilän kirkon kunnostamiseen! Lähetän iloisella mielellä 4 kuittia, siis kirjaa, lahjoituksen saamisesta.

  21. Kotiseutuyhdistys varmaankin on omalla myyntipöydällään myymässä kirjoja Rajan Ryssäys tapahtumassa kahden viikon kuluttua?

  22. Värtsilän Kotiseutuyhdistyksen säännöt on uudistettu ja hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 11.11.2016.

    Suunnitteilla kahvikonsertti 1.1.2017. Vesa Honkanen ja Ari Mononen. Kahvitarjoilun hoitamiseen tarjolla talkootyötä!

    Myllymuseota on korjattu ja anomus Museovirastolle lähetetty.

    Tsemppiä!!!

  23. Tälle asialle annan ensimmäisen Some-peukutukseni ikimä 👍🏿

  24. Onnittelut toimijoille, melkein kuollut on herätetty henkiin.

  25. Tekee mieleni kiitellä Erkkiä, kun hän jaksaa tehdä niin paljon työtä monellakin saralla. Meikäläinen on jo antanut periksi.Tulisipa nyt nuoria mukaan Kotiseutuyhdistykseen y. m. !
    Konsertti olisi hauska uuden vuoden aloitus.

  26. Todelllakin, tuoreita voimia kaivataan moneen muuhunkin järjestöön.
    Kotiseutyhdistyksen tarkoitus on luoda paikkakunnalla olevista resursseista tulevaisuutta. Valojen sammuttaminen – monessakin mielessä – hämärtää eteen päin kulkemista. Aika monet kieltäytyvät vastuun ottamisesta yhteisten asioiden hoitamiseksi. Ymmärrän kiireitä. Mutta muistan myös edellisten sukupolvien aktiivisuutta asuinalueensa rientojen järjestämispuuhissa. Kyllä heilläkin oli kiireitä ja työpaineita. Mutta yhdessä puuhailu kodin ulkopuolella antoi voimia. Tällaistakin puhetta voi olla kotiseutuyhdistyksen näkötornissa.

  27. Käsi tärisee, nii n että tulee virheitä jatkuvaasti. Tuossakin lauseessa, jota en – kuten yleensä teen – nyt en korjaa. Olkoon näytillä, millaista on pylvään 80 luona. Tuli kuitenkin mieleen tämä nyt esille ottamani juttu Värtsistä 5.11.2013. (Tämä on 30. kommentti).

    Olin paljon Eiran tekemästä jutusta unohtanut. Siksi kannatti lukea uudestaan. Myös siksi lukea uudestaan, että voi kiittää kaikkia talkolaisia ja lahjoittajia. Tilillä on viimeisimmän minulla olevan tiedon mukaan lähes 13 000 euroa kirkon kunnostamiseksi. Lisäksi jonkin verran Myllymuseota varten.

    Jatkon kannalta on hyvä tietää, että seurakunta on anonut Kirkkohallitukselta avustusta. Jos seurakunta sitä saa, se edellyttää, että seurakunnan on avustuksen lisäksi laitettava kokonaiskustannuksiin ns. oma osuus. Juuri tätä varten seurakunta tarvitsee apua, sillä hoidettavana on aika monta kohdetta. Minulla on sellainen tuoksu – ei siis haju – nokassa, että Värtsilän kirkon kunnostus saa rahoituksen, missä talkoolaisilla ja lahjoittajilla on oma, merkittävä osuus.

    Värtsilän kirkko on sotien jälkeisen jälleenrakentamisen merkittävä dokumentti. Sen lisäksi sitä voi edelleen käyttää erilaisiin tarkoituksiin, esimerkiksi siksi, että kirkossa on myös lahjoituksena saadulla ilmalämpöpumpulla lämpiävä seurakuntakoti. Arkkitehti Veikko Larkas oli aikaansa edellä, kun piirsi siipirakennuksen seurakuntakodiksi. Siellähän pidettiin vuosien ajan jumalanpalveluksia talvisaikaan, ja kirkossakäynti oli aika vilkasta.

    Minun käteni tärisevät, mutta kukkaron saan vielä auki! Hyvää jatkoa, rakkaat värtsiläiset ja Värtsilän kirkon ystävät eri puolilla 100-vuotiasta Suomea.

    Myös papinsäkki on vielä käytössä. Värtsilä on tärkeä osa Tohmajärven kuntaa rajan pinnassa!!! Se on myös hyvä asuinpaikka.

  28. Opin Lemillä rakastamaan neliäänistä virsilaulua, joka alkoi seurakunnassa soida jo 1800-luvun puolivälissä. Kiva, että nimimerkki ”Väärä kommentti” yhtyy myös yksiääniseen virrenveisuuseen – ei vain verkkolehti Värtsissä – vaan myös toivon mukaan Värtsilän kirkossa. Toisaalta: ”Lyhyestä virsi kaunis”. Voi olla, että kommenttieni jono lyhenee ja kaikki saavat rauhan.

  29. Jos olisin vähän herkemimpi nahkainen, olisit aaanut ”Väärä kommentti” päiväni pilalle katkeralla kommentillasi.

    Erkki, tai muu Kotiseutuyhdistyksen väki, voisitteko antaa jonkunlaisen tilannetiedotuksen tuosta Myllymuseon tilanteesta. Tämän vuoden suunnitelma, onko siitä joku hanke olemassa?
    Rahan tarve ja tiedossa olevat tulot? Kai teillä on talousarvio olemassa? Minua tämä kiinnostaa kyllä. Jos tämä kysymys on sopimaton tässä lehden palstalla, voin kysellä jollain muulla tapaa.

  30. Myllymuseon kehitttämistä selvitellään lähiaikoina. Viime vuonna saatiin aika paljon aikaan mm. Museoviraston avustuksen (5600 euroa) avulla.

  31. Nyt voi veisata kuka haluaa neliäänisesti Lemin neliäänisen kuoron mukana.

    https://www.youtube.com/watch?v=nZ-yKUsPi_I

    Kaunis virsi, harvoin veisataan kirkoissa. Sopii hyvin jumalanpalveluksen alkuvirreksi. ”On riemu, kun saan tulla sun, Herra temppeliis, sun porteistasi käydä sisälle pyhyyksiis.”

  32. Kiinnostaisiko lahjoitus myllymuseoon? Kyseessä on ns.kymmenysvaaka vuodelta -62 .Oli laadukas tuote. Puuosat lahonneet. Korjauskelpoinen esim.talkootyönä. Paljon mitattu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *