Lipunnostajat Emmi ja Iida valmistautumassa kunniatehtäväänsä.
Itsenäisyyspäivää edeltävänä koulupäivänä on perinteisesti koululla nostettu Suomen lippu salkoon vähän tavallista juhlallisemmin. Tänäkin vuonna kokoonnuimme kellon soitua, vielä aamuhämärissä virsikirjoilla varustautuneena lipputangon läheisyyteen. Juhlallisen isänmaallinen tilaisuus alkoi Kimmon soittamalla fanfaarilla, jonka aikana lippu nousi kohti Suomen siniharmaata aamutaivasta. Lipun nostivat perinteisesti kaksi 5-6 luokkalaista oppilasta; tänä vuonna kunnian olivat saaneet Emmi ja Iida. Siniristilipun äärellä kuuntelimme Antti-papin puheen, näin Itsenäisyyspäivän Aattona. Tilaisuuden lopuksi lauloimme Kimmon säestämänä virren 577; Sun kätes Herra voimakkaan
1.
Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana.
2.
Sun armos täällä meille soi,
mi kallehinta olla voi,
ja meille alla auringon
tää synnyinseutu rakkain on.
3.
On isät täällä taistelleet
ja uskoneet ja toivoneet.
Me saimme saman asunnon,
ja samat vaiheet meidän on.
Virren veisaaminen oli ehkä vähän vaisua näin flunssakauden, vielä aikaisena aamuna, mutta ainakin meitä vanhempia paikalla olleita Isänmaallinen virsi puhutteli. Ajatukset siirtyivät hetkeksi muistelemaan edesmenneitä sukupolvia, jotka kaikki ovat omalla tavalla taistelleet, uskoneet ja toivoneet.
Tänä vuonna Itsenäisyyspäivän aatto jatkui koululla vähän erikoisemmissa tunnelmissa. Yksi uimahallivuoroistamme osui juuri tähän päivään ja varttitunnin päästä jo lähdimmekin kohti Kiteen Vespeliä. Toki Kivivuoren Päivin johdolla osa oppilaista ehti harjoitella Värtsilän kirkon Kauneimpiin Joululauluihin tulevaa musiikkiesitystä.
Uinnin jälkeen saavuimme takaisin koululle puolilta päivin ja meitä odotti kauniisti sini-valkoisin liinoin ja kynttilöin katetut ruokapöydät. Itsenäisyyspäivän menu meillä oli Koskenlaskijalohta perunamuusin ja salaatin kera. Ruokailun jälkeen koulupäivä päättyi ja itse kukin meistä suuntasi valmistelemaan omaa Itsenäisyyspäivän viettoa.
Koulun väki toivottaa Värtsin lukijoille HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!
Vuokko Väänänen
Lippu alkaa kohota Kimmon soittaman fanfaarin soidessa.
Tuuli tarttui hetkeksi lippuun ja esitteli Siniristilipun koko komeudessaan.
Sinivalkoisiksi katetut pöydät odottivat ruokailijoita.
Kiitos Vuokko!Itsenäisyyspäivän aamuhetki koululla lipputangon luona on aina koskettava kokemus. Suomen lippu, Kimmon soittama fanfaari, isänmaan virsi ja koululaiset siinä ympärillä – silmäkulma kostuu ainakin sattumoisin mukaan osuneelta. Antti – papin puheesta jäi ehkä nuoremmillekin mukanaolleelle mieleen historiaamme mutta myös tähän päivään hyvin sopiva loppulause: ”Kaveria ei jätetä!”
Sorry, piti aloittamani tietysti, että ”itsenäisyyspäivän aaton aamuhetki…”
Sun kätes, Herra, voimakkaan
http://www.youtube.com/watch?v=A4XfpOUeoqo
Hyvää Itsenäisyyspäivää Värtsin lukijoille!
Hieno tilaisuus. Tällainen tilaisuus jää kyllä oppilaillekin mieleen. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!
Ihailen Värtsilän koulun pedagogiikkaa. Kaiken pänttämisen hedelmiä poimitaan aikanaan yhteiskunnan monimutkaisessa menossa. Siihen on erittäin hyvää valmennusta esimerkiksi tuollainen itsenäisyyspäivän aaton vietto koulun pihalla ja jatkot uimahallireissun jälkeen.
Mitenkähän onnistuu tällainen kotoisen tuntuinen ja maanläheinen juhla isoissa kouluissa? Kannattaisko sittenkin ja kaikesta huolimatta sijoittaa verovaroja tulevaisuuteen kohtuullisen suurilla/pienillä kouluilla! Siis pisaroita eikä vain loisketta! Niin se Pisakin sitten keikkuu asteikon yläpäässä!
Toivon kovasti jatkoa kertomuksille kunnon koulumme menoista! Kiitos tästä ja tulevista jutuista! Vuokko, olet melkoinen kouluavustaja!!!
P.S. Pakko jatkaa edellä kirjoitettua! Toivottavasti joku ennättää väliin omalla jutullaan.
En ikinä ole ollut niin hienossa itsenäisyyspäivän juhlassa kuin tänään Tietäväisen koulussa!!! Dominantti-kvartetti lauloi kauniisti, ja laulujen sanomakin sopi juhlaan. Kvartetissa laulavat Eini Perälä, Heli Pirhonen, Hannu Kivivuori ja Ari Mononen. Äänet soivat hyvin yhdessä.
Eini Perälän ja Ari Monosen duetto nosti kiitollisuuden lintusia lentoon!
”Vanha valokuva” musiikki-lausunta -esitys meni syvälle niiden sieluun, jotka ovat kokeneet sodat ja niiden jälkeisen ajan, vaikkakin vain lapsena tai nuorena. Katri Tolvasen ja Timo Hacklinin säveltämä ja soitinyhtyeen esittämä, Hannu-Heikki Hakulisen lausumana, Pirkko Palo-ojan teksti kostutti silmänurkat. Jossakin mielen ja muistin pohjalla nuljahteli.
Matti Perälän puhe pitää julkaista kokonaan UUTIS-ALASIMESSA. Niin paljon siihen sisältyi yksityiskohtaisia asioita, ettei pelkkä referaatti riitä.
Perälän pariskunta on lottovoitto Tohmajärvelle!
Perinteinen ”Vapauden viestikapulan luovutus veteraaneilta nuorille” herätti ajatuksen, että Suomen tulevaisuus taitaa olla naisten varassa. Nuorten edustajina oli kaksi tyttöä. Onneksi poikiakin oli juhlassa mukana. Katri Tolvanen on pyydystänyt niitä soittajajoukkoon.
Ehkä väkeä olisi voinut olla kirkossa ja Tietäväisen koulussa enemmänkin. Mutta sääolosuhteet olivat kyllä aika vaikeat. Toisaalta, ensi vuonna pitäisi välttää tämän kaltaisen juhlan rinnalle samaan aikaan muita tilaisuuksia.
P.S.II: Itsenäisyyspäiväni on ollut täydellinen. Tampere-salin konsertti oli juuri sen arvoinen kuin on isänmaan itsenäisyys.
Sallinette, että kerron ihan intiimin kokemukseni TV:n ääreltä?!
Kun konsertin lopulla käytäviä pitkin asteli lavaa kohti suuri joukko tamperelaisia nuoria, palasivat mieleen vuodet 1969-72, jolloin olin Tampereen kymmenen seurakunnan nuorisotyön johtajana, uuden organisaation uranaukaisijana. Silloin eivät lavalle tänään nousseet nuoret olleet vielä syntyneekään. Seurakuntanuorten joukossa etsivät elämänsä suuntaa muut lapset ja nuoret, jotka nyt ovat aikuisia. Mainitsen muutamia silloisia aktivisteja: Satu Hassi, Kimmo Sasi, Reijo Työrinoja, Kari Mäkinen, joka nyt vaikuttaa arkkipiispana.
Päivä oli täydellinen!
Kun lapset alkoivat laulaa konsertin lopussa, minä – en ujostele tunnustaa – purskahdin itkuun. Ellinoora katsoi vieressä ihmeissään. Mutta ”hän” varmaankin ymmärsi, että itkin ilosta, ja niinpä sitten laskeutui jalkojeni juuren huokaisten onnellisena – ”hänkin” niinkuin isäntänsäkin.
En jaksanut olla jumalanpalveluksen jälkeen enää koululla juhlassa – joskus istuminen tuottaa tuskaa.
Sitten taas nautin todella hyvästä Tampereen juhlasta TV:ssä.
Hieno ja erilainen runoineen ym.
Mirja Pusa
Itsenäinen Suomi, itsenäinen kansakunta, vaikkakin EU.n kansojen perheessä on minulle äärimmäisen tärkeä asia. Siksi jatkan aiheesta kirjoittamista.
Routsi vai venäjä? Kirjoitan pienelleä v:llä, koska on kysymys vain kielestä, ei valtiosta. Mikä oikeus on vaatia ”pakkoruotsia”, kun me suomalaiset olemme olleet kummankin vallan – sekä Ruotsin että Venäjän – alamaisia? Ja nimenomaan viimeksi Venäjän!!!
Neuvostoliiton kanssa meillä oli vaikeuksia. Mutta Venäjän alla ei sen pahempi olo kuin Ruotsinkaan, pikemminkin päinvastoin. Meidän on nyt katsottava historiaa Neuvostoliiton yli. Me elämme nyt taas Venäjän naapurina. Juuri tästä syystä on oikein, että suomalaiset saisivat valita kielten opiskelussa täydellisen vapaaehtoisesti ruotsin ja venäjän välillä.
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että olen tarvinnut vaatimatonta ruotsinkielen taitoani vain kahdesti. Kerran Tukholmassa, kun olin tutustumassa Ruotsin kirkon lapsityöhön ja toisen kerran Oslossa, kun osallistuin kirkkoarkkitehtuurin seminaariin.
Mutta noin kolmekymmentä vuotta olisin tarvinnut venäjänkielen – edes vähäistä taitoa – Leningradissa, Moskovassa, Ukrainan Odessassa ja Liettuan Vilnassa, kun olin eräiden deligaatioiden jäsenenä tutustumassa Neuvostoliiton aikuiskasvatukseen ja politiikkaan. Ortodoksisesta kirkostakin olisin siinä sivussa saanut tietoa – jos olisin osannut venäjää. Tulkkauksen sivuun jäi paljon saamatonta tietoa, vaikka virallisen ohjelman rinnalla olisi ollut tilaisuuksia sellaisen hankkimiseen.
Yksi poikkeus vahvitaa sääntöä. Sain vierailla Odessassa erään nuoren parin kotona, kun kaverikseni lyöttäytyi suomalainen mies, joka oli opiskellut Moskovassa ja hankkinut venäjänkielen taidon. Sain ennakkotietoa siitä, miksi Neuvostoliitto muutamaa vuotta myöhemmin hajosi ja miksi juuri nyt Kiovassa mellakoidaan. Suomen- ja ruotsinkielen osaamisesta ei ollut mitään hyötyä.
Mielestäni olisi pikaisesti säädettävä laki koulu-uudistukssta, joka takaisin koululaisille valinnanvaran ruotsin ja venäjän välillä. Silloin jäisi tilaa myös tehokkaalle englanninkielen opiskelulle, minkä tarve näyttää tulevan yhä enemmän välttämättömästi, niinkuin on nykyisin Venäjälläkin.
”Miljoona, miljoona ruusua…!” Annetaan kukkien kukkia vapaasti!