Ovi hukassa
Valut oli sillä erää valettu ja sementille piti antaa kuivumisaikaa arviolta pari viikkoa. Minunkin piti tulla alas sieltä ”Höyrymestarin” ylhäisestä arvosta tänne tavallisten ojankaivajien tasolle. Se kuivatteluaika ”saatiin” kaivaa ojaa rauhassa. Kun olisi saanut edes kaivaa, mutta kun jokainen kivenmurikka piti nakertaa hakun tai kangen kärjellä irti. Oikeastaan alkoi jo tympimään alituinen kivisen maan nakertaminen ja valuhommat alkoivat tuntumaan melkein mukavilta.. varsinkin se Lokomobiilin lämpimään kylkeen nojailu..
Kalle Mertanen Niiralasta oli sellainen ojankaivaja joka ei valittanut.. Kerrankin hän nakersi hymyssä suin kangen kärjellä pikkukiviä pois isompien kivien viereltä. En malttanut olla kysymättä että mitä hauskaa siinä kaivamisessa on kun noin hymyilyttää.. Hän sanoi: ”ettäkö työ pojat tiiä, jotta luun viereltä se on lihakin makeinta..” No, mistäpäs myö sellaisia…
Valumuottien purku
Vastaavana rakennusmestarina toimi Rajavartioston teknikkoupseeri. Hänen apunaan ja kirvesmiesten nokkamiehenä oli Mikko Hovi Niiralasta. Paljaalla kädellä betonin lämpötilaa tunnustelemalla hän tiesi oliko betoni jo kovettunut tarpeeksi ja antoi luvan laudoituksen purkamiselle. Purkaminen aloitettiin ensin valetuista huoneista. Kellarikerroksessa oli useita huoneita ja väliseiniä. Minullehan ne huoneet olivat melkein tuttuja kun olin niissä lukuisat kerrat tarkastuskierroksia tehnyt. Oudot sinne meinasivat eksyä. Vartiorakennuksen lattia, eli kellarista katsottuna katto oli tuettu tiheään laitetuilla pystypuilla eli ”töteillä”. Niitä oli vähintään metrin välein. Ne piti poistaa ensin ja pinota ulos saunatien varteen. Tötit käskettiin irroittaa varovasti, ettei vain katto rojahda niskaan. Kattolaudotuksen purkamisessa olisi varmaan tarvittu kypärät päähän ja suojalasit silmille, mutta sellaisia ei varmaan tunnettu.
Naulat poistettiin puretuista laudoista ja lankuista ja ne pinottiin siirrettäväksi jollekin toiselle työmaalle uudelleen käytettäväksi. Naulojen nyhtämiseen käytettiin aivan omaa työkalua. Se muistutti ulkonäöltään hohtimia ja kooltaan sorkkarautaa. Sillä tartuttiin naulaa kiinni tavallisimmin siitä terävästä päästä ja väännettiin kuten sorkkaraudalla. Vekotin väänsi naulaan mutkan ja kiskoi naulan pois laudan läpi lerskoineen päivineen.
Saunan ovi hukassa
Mestari käski erästä miestä, muistaakseni Huhtilaista (Niiralasta) purkamaan saunasta betonilaudoitukset. Mies ei löytänyt saunaa vaan palasi kertomaan mestarille. Sitten lähdettiin oikein joukolla näyttämään missä sauna on. Sitä ei löytynyt. Tai ovea sinne ei todellakaan löytynyt. Mestarilta saattoi lipsahtaa jokunen voimasanakin, että kuka kirvesmiehen ketale on jättänyt oven tekemättä?!
Käytiin oikein piirustukset hakemassa ja verrattiin käytäviä ja sokkeloita piirustuksiin. Piirustuksissa sauna on keittiön alla, eli kuvan (Kuva jutussa Kausta..1) vasemmassa päädyssä on keittiö. Piirustuksiin ei ollut piirretty ovea. Eikä myöskään tehty!
Luultavasti joku oli huomannut oven puuttumisen piirustuksista mutta teki kuitenkin piirustusten mukaan. Olen jälkeenpäin yrittänyt miettiä kuinka tämä neropatti rakentaja on tullut sieltä saunasta pois kun on ensin tehnyt umpinaisen betonilaudoituksen ympärilleen.
Alpo pääsee sisätöihin
Kansakoulun oppimäärä riitti tällä kertaa sisätöihin pääsemiseen. Kuului vain komento tekaista oviaukko. Hain sepältä muutaman kivimeisselin ja ison moskavasaran. Niillä sitten milli kerrallaan oviaukkoa nakersin. Eteen tulevat harjateräskalterit sahasin rautasahalla. Siihen aikaan ei ollut rälläköitä eikä timanttilekkureita. En muista kuinka kauan oviaukon teko kesti, mutta ei ihan koko talveakaan. Ei se mukavaa puuhaa ollut, mutta kehuin toisille, että kun käy aikanaan kouluja niin pääsee sisätöihin.
>>> jatkuu
Aiemmat osat
Mukavaa kerrontaa Alpolta; kuinka monta jaksoa vielä tuleneekin?
Samat asiat ilmenevät kuin rakennusfirman vuosikertomuksessa, mutta huomattavasti laaja-alaisemmin ja viihdyttävämmässä muodossa!
Jatkoa odotellaan!
Edelleen kannustan Alpo sinua laittamaan nämä kertomuksesi
kansien väliin, koska näissä on paljon jo kadonnutta
perinnettä taltioitu. Sinulla on taito kertoa nämä.
Talojen rakentaminenkin on nykyään ihan erilaista, eikä
lapiolla ojia luullakseni kaiveta.
Olen Maija-Liisan kanssa samaa mieltä. Alpo, Sinä osaat myös sen tekniikan, millä muistelmasi voi edullisesti tallentaa ja myös arkistoida paitsi itsellesi myös maakunta-arkistoon. Ehkä jokin valtakunnallinenkin rakennusalan arkisto voi olla niistä kiinnostunut.
Unohtui mainita, että ehdotin seinän särkemistä lekalla, mutta Mikko Hovi arveli että minä särjen koko talon sillä tavalla. Tämän talon kun piti kestää ikuisesti. Näin jälkeenpäin ajatellen huonompikin olisi välttänyt.