Asioimismatka

Olipa kerran kauan sitten kylä. Tässä kylässä oli isoja taloja ja pienempiä taloja, jopa kesämökkejä.

Pienen talon nuorukainen kävi mielellään kesämökkiläistä auttelemassa. Aina tuo auttaminen jollakin tavalla korvattiin. Tulipa heistä oikein hyvät metsästystoveritkin.

Sitten tuli se suuri hetki, jolloin nuorukainen saavutti täysi-ikäisyyden. Siihen aikaan se tapahtui vasta 21-vuotiaana. Sitten sai mennä myös Alkon myymälään, mutta viinakortti piti olla. Tässä kaupassa oltiinkin erittäin tarkkoja ostosten suhteen. Kuinka ollakaan kesämökkiläinen sattui olemaan kyseisessä puodissa töissä. Niinpä nuorukainen sai tältä taholta erittäin asiantuntevaa opastusta, jos sattuisi joskus kyseisessä liikkeessä ostoksilla käymään.

Viinakortti tuli hankittua. Se sitten poltteli lompakossa aikansa, kunnes tuli sopiva tilaisuus testata sen toimivuutta. Ison talon isäntä kuuli, mille asioille nuorukainen oli menossa ja pyysi tuomaan juomaa myös hänelle. Pyyntö oli hyvin ymmärrettävä, koska matka kaupunkiin oli pitkä ja olisi vienyt isännältä kalliista työaikaa kiireisenä kesäpäivänä. Olihan nuorukaisella moottoripyörä, jolla matka sujui leikiten. Hyppäys pyörän selkään ja huristelu kohti kaupunkia alkoi. Hiukset vain tuulessa lepattivat, eikä kypärästä ollut tietoakaan. Mitä sitä turhia, kun ei kerran ollut pakkoa.

Kaupan edessä olikin jono. Siihen asettui nuorukaisemmekin. Vihdoin tuli hänen vuoronsa tehdä ostoksia. Sallittu määrä taisi tulla reppuun. Mutta isännän toive ei ollut vielä täyttynyt. Niinpä hän asettui uudestaan jonon hännille. Siinä hän sai kuulla, kuinka tuttu kesämökkiläinen tenttasi edellä olevaa asiakasta.

-Tehän kävitte juuri äsken. Minä möin juuri sallitun määrän teille. Teille ei enää myydä. Olkaa hyvä ja poistukaa!

Tuli nuorukaisen vuoro uudelleen.

-Mitä herralle NYT saisi olla?

Niin sai iloliemensä ison talon isäntäkin.

11 comments for “Asioimismatka

  1. Ei siihen aikaan ”kansankynttilä” paljon viinakorttiansa uskaltanut muille vilautella,vaikka laulettiinkin,” ettei tippa tapa eikä ämpäriin huku”.
    Hauska juttu Ireneltä.

  2. Mummollani oli aina jaloviinaa varastossa lääkkeeksi.
    Ei hänellä omaa viinakorttia ollut, mutta joku sitä
    pyynnöstä hänelle haki. Jaloviinalla lääkittiin niin
    ihmisiä kuin eläimiäkin, eikä joku lehmäparka voinut
    ymmärtää, että kurkkuun kaadettu juoma oli sen omaksi
    parhaaksi tarkoitettu, niinpä vastaan harasi.

  3. Minulla on tallella Alkon henkilötoditus,siinä on kaikki leimamerkit
    paikallaan.
    1962 leimamerkin arvo 100,olikohan ne markkoja vai pennejä siitä ole
    merkintää. -63 merkin arvo muuttui se oli 1 markka.
    Kaveri meni alkoon ja sanoi pullo jaloviinaa.
    Myyjä kysyi minkä tähen?
    Kaveri sanoi sen tähen kun ……..!!!!!

  4. Kustannustehokas neuvo: Osta mieluummin Jallua kuin konjakkeja. Miksi? Jallu on suomalainen tuote ja kuuleman mukaan kilpailee tasapäisesti ranskalaisten merkkien kanssa.

    Ja jos tarvitsee näytellä hienompaa kuin on varaa, niin ei näytä etikettejä. Nesteen värihän on sama. Ja jos Jallua kiitetään, niin sano vain: ”Kiitos, kun kelpas!”

    Harashoo!!!

  5. Jallu on saavuttanu oikkeen kulttimaineen tietyissä piireissä ja myöskiin ikäpolovissa.Nuorempana se ol mahottoman pahhoo, nykysi kuuluu jo suosikkiloihin vaikka ei vieläkkään ihan mualiman makkeelta maistu.Ehkä siinä on se jallun maine miks sitä tulloo juotuu. Jokunen vuos sitte alko teki erikoiserän 2tähen (luutnantti) Jaloviinaa ja ostinpa miekii 2pulloo, toisen join heti ja toinen on vielä tallessa vuottamassa pesiaali hetkee…

  6. Eläinlääkärin vastaanotolla kuultua:
    -He-herra tohtori, pitäishi sa-shaada pirturesepti kun on kolme shi-sikaa sairaana
    -Jaa, missäs ne kaksi muuta ovat?

    ”Viini on pilkkaaja ja väkijuoma remunpitäjä, eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee”

  7. Isä ei tiettävästi ollut koskaan maistanut viinaa, mutta kun hän kuoli v1948 niin häneltä jäi monta pulloa jotain rommin tapaista ilolientä. Pullossa oli ihmisen kasvot, josta toinen puoli oli musta. Olen hyvin kiitollinen että meillä oli sitä rommia. Se oli arvokas vaihdon väline. Mielestäni samaa sarjaa kuin mustanpörssin sika. Ehkä parempikin. Jos meillä olisi ollut piilossa sianlihaa niin se olisi varmasti tullut syödyksi, mutta kun antoi hevosmiehelle rommiryypyn palkaksi, niin ilkesi seuraavankin kerran kysyä häntä heinäkuormaa hakemaan. Rahaa kun ei ollut palkan maksuun.

  8. Kylläpä Erkki heitti ”herkullisen” aiheen kehiin, jaloviinan.
    Olen toki jaloviinaa maistanut itsekin, mutta mikään ei ole kuitenkaan niin viisas kuin Alkon myyjä:) Jokunen vuosi sitten satuin jallupulloa ostaessani tuumailemaan kassalla itseäni hieman vanhemmalle myyjälle, että mikähän tuossa yhden tähden jallussa on vikana, kun siitä tulee pää niin helposti kipeäksi?
    Sain tähän välittömästi jokseenkin lakonisen vastauksen: ”No siinä on liian vähän tähtiä.”

  9. Eikös se Marskin leikattu konjakki ole aika lähellä tätä aihetta

  10. Erkki Lintuselle tiedoksi, että olet täysin oikeassa Jallun kilpailemisesta tasapäisesti ranskalaisten merkkien kanssa. Tämä tuli ihan konkreettisestikin todistettua. Olimme viime kesänä (2013) Kolin maisemissa 8 ranskalaisen ystävämme kanssa juhannusta viettämässä reilun viikon. Tietenkin tarjosimme heille tätä suomalaista konjakkia, jota he pitivät laadukkaana. Tällaisin tuorein kokemuksin ja terveisin 70-luvulla Värtsilässä asuneet Eero ja Paula Kiiski

  11. Kiva, että mekin kuulimme tässä samalla teistä.
    Terv. Pusan Mirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *