Jäteasiaa koulun kulmilta

Tulipa tuossa maanantaiaamuna mieleen jätteiden sijoitusasiat, kun tulin koulun piha-alueelle. Koulussahan opetetaan jätteiden lajittelua ja hyötyjätteen uudelleenkäyttöä sekä muun ”ongelmallisemman” jätteen oikeaa sijoituspaikkaa. Totesin koulun pihalla, että viikonlopun aikana siellä on liikkunut henkilö, joka ei ole vaivautunut miettimään laisinkaan näitä jäteasioita ja jätteiden sijoituksia. Ison paperijätekontin vieressä näin jotakin, mikä ei kyllä parhaalla tahdollakaan kuulu pihan paperi-, kartonki-, metalli- tai lasihyötyjätteeseen. Pihalla nimittäin köllötti käytöstä poistettu vessanpönttö sekä pyykkikone! Lisäksi jätekatokseen koulun biojäteastian viereen oli laitettu jokin vanha elektroninen laite.

jätteitä väärässä paikassa

Jätteitä väärässä paikassa.

Kerrataanpa vähän. Koulun piha-alueen jätekatoksessa on astiat metalli- ja lasijätteelle sekä jätekatoksen takana vihreät kontit paperille ja kartongille/pahville (kaikissa lukee, mille jätteelle astiat ovat). Lisäksi koulun ulkorakennuksessa on partiolaisten nk. paperivarasto, johon jokainen voi viedä kotoa kertyviä sanoma- ja aikakauslehtiä. Nämä hyötyjätteen keräysmahdollisuudet ovat kaikkien meidän käytössä ja todella suositeltavia kyseisten jätteiden sijoituspaikkoja.

Sen sijaan jätekatoksessa, toisella puolella on bio- ja sekajäteastioita, jotka ovat vain koulun sekä vuokralaisten käyttöön tarkoitettuja. Kyseisten astioiden yläpuolella lukee kohtuullisen kokoisella fontilla kyseinen asia; vain koulun käyttöön! Näihinkin astioihin on ”epähuomiossa” kulkeutunut jostakin jätepusseja tai – säkkejä, siis muualta kuin koulun kiinteistöstä. Joskus jopa niin, että jätteidentuojan mustasta jätesäkistä on löytynyt papereita, joissa on ollut tuojan nimi. Taisipa jonkun kerran kiinteistönhoitaja/talonmies soitaltaa kyseiselle jätteidentuojalle ja vähän ”opastaa” häntä näissä jäteasioiden käytännöissä.

Viikonloppuna koulunpihalle ilmestyneen vessanpöntön, pyykkikoneen ja elektroniikkaromun kiinteistönhoitaja kuljetti oikeammille sijoituspaikoille. Koulunpihan tallentavat valvontakamerat todistivat jätteiden tuojan liikkuneen myöhään lauantai-iltana tietyn mallisella ja merkkisellä autolla sekä tuoneen mukanaan myös paperijätettä, joka näytti sujahtaneen ihan oikeaan konttiin.

Liekö kulkija ollut ”rajan” taakse tankkaamaan menossa ja halusi päästä jäteromusta eroon?

Vuokko Väänänen

Share

10 comments for “Jäteasiaa koulun kulmilta

  1. Reino A
    10.4.2014 at 8:39

    Nyt osut Vuokko hyvin ajnkohtaiseen asiaan. Tässäkin tapauksessa on varmaan ollut oppivelvollisuutensa suorittanut henkilö joka näin todistaa ettei oppi ole mennyt perille.
    En suinkaan syytä opetushenkilöitä mutta jotakin on päässä vialla tällaisella henkilöllä. Tai sitten on kysymyksessä se vanha anatominen ongelma että aivojen paikalla virtailee aine jonka pitäisi pysytellä vyötärön alapuolella.

    Meillä on naapurini kanssa puutavaran varastopaikka tuossa Saarion suoralla. Siinä on sama ongelma. Rojua jos jonkinlaista ilmestyy vähän päästä. Olemme harkinneet riistakameran asentamista paikalle.Kerrankin kun olin puukuormaa purkamassa ja mönkijä oli pinon suojassa. Liittymään ajoi auto, kuski hyppäsi autosta ja avasi jo takakontin kun huomasi minut.Löi samantien luukun kiinni ja jatkoi muina miehinä matkaa. Hetkisen kuluttua tämä itsenikin tuntema autoilija ajeli takaisinpäin eikä ollut minua huomaavinaan.
    Selvyyden vuoksi : ei ollut venäläinen, vaan ihan paikallista rotua.

  2. alpoaatos
    10.4.2014 at 8:59

    Saisikohan tuosta mitää positiivista jutunjuurta.. Ehkä sen, että kertoisi lapsille kuinka tärkeää on olla koulussa ja oppia vaikkapa jätteiden oikeaa käsittelyä. Nämä öiset roskaajat eivät ole varmaankaan saaneet tällaista opetusta. Tai sitten he eivät osaa lukea laisinkaan. Kuinka surkeaa.

    Mutta vakavasti ottaen näin se vaan näyttää olevan. Aina näyttää olevan joku, joka viis veisaa muista kuin itsestään.

    Tapasin kerran hyötyroskiksella jätefirman miehen, jolla oli suuri pakettiautollinen melkein täynnä näitä vessanpönttöjä, saunankiukaita ym roinaa kyydissä. Sanoi ajaneensa vasta 20 km ja auto on jo täynnä. Kaikki nämä roskat sellaisista paikoista mihin niitä ei olisi saanut jättää. Kuten Värtsilän koulukin.

    Tämä erityistyönä tehty keräily on kallista ja lisää meidän kaikkien jätemaksujen hintaa.

  3. Eira Varonen
    10.4.2014 at 9:42

    Ser elektroniikkaromun, metallin ja akkujen keräyspiste Tohmajärvellä. Lue lisää.

    http://www.nurkkala.net/wordpress/?page_id=304

  4. Jussi Raerinne
    10.4.2014 at 9:45

    Teollisuustien varrella Niiralassa on lojunut jo kuukausien ajan kookas kuvaputkitelevisio; liekö ollut tosiaankin liian suuri matkatv:ksi!
    Patsolasta Pykälävaaraan päin Harkkolammen risteykseen laskeutuvan mäen (Leikaksen rinteen) oikealla puolella rotkossa oli ainakin vielä pari vuotta sitten kaksiosainen yhdistelmäjääkaappi. Sitä ei huomaa auton ikkunasta, mutta kylläkin korkeasta traktorin ohjaamosta.
    Jos oikein muistan, Kaurilan kylätalon piano taitaa olla myös hylkytavaraa tien varrelta.

  5. Kalevi Tikka
    10.4.2014 at 9:58

    Muistuipa juttua lukiessani mieleeni jo edesmenneen Viron presidentin Lennart Meren puheen osa, jonka hän kohdisti virolaisille. Suunnilleen näin, ”ei meidän virolaisten tarvitse ylvästellä elämistämme venäläisiin nähden. Niin paljon paskaa on tarttunut omiin kylkiin, että riittää kun sen puhdistamme itsestämme.” Sama on meillä suomessa osaamme liata ympäristömme aivan omin voimin ei siinä tarvitse naapuria syyttää. Ympäristön suojelu ja roskaamisen välttäminen on meilläkin toisten asia ei minun tehtävissä. Kyllä meikäläiset sen tietävät, että kiusa se on pienikin kiusa ja säästöä se on pienikin säästö, jos sen voi naapurille kuluksi siirtää.

  6. alpoaatos
    10.4.2014 at 10:33

    Eräs tuttavani asuu lähellä paikkaa, jossa on paperinkeräyslava sekä sekajätteen keräyskaivot, ”molokit”. Kerrankin hän kuuli kun metallikuorma olisi kipattu kyseiselle paikalle. Hän otti kuvan tilanteesta ja lähetti paikalliseen sanomalehteen. Kuvaajalle ei tullut syytettä yksityisyyden loukkauksesta. Pientä vihanpitoa vain.

  7. Erkki Lintunen
    10.4.2014 at 19:26

    On se niin helevetin helopottavoo, kun tuloo tankkoomasta ja Runon ja Rajan tiellä (Via Karelialla) aukasoo auton ikkunan ja heittää tölökin tien viereen. Siihen se sitten jiäpi, kun ei oo pantti-merkintöö.

    Silleen se roskavirus kulukoo kahen tullin läpi Suomeen.

    Via Karelihan ol aluperin Runon ja Rajan tie. Mutta kun siitä tul Romun ja Roskan tie, nimi vaihettiin. Mutta tölökkejä on senkin jälekeen lennelly autoista tien poskeen.

    Ei sille mitää maha! Ei maha! Ja kaljamaha vuan kasvaa.

  8. irene peuhkurinen
    10.4.2014 at 19:53

    Liittykää ”Roska päivässä”-liikkeeseen! Lenkille pussi mukaan!

  9. Erkki Lintunen
    11.4.2014 at 1:47

    Joo, täällä salollakokinko? Pussi kädessä lenkille Ellinooran kanssa”? Entä mihin Karjalainen ja muu posti? Ja jos Ellinoora poikkeaa tieltä mehtään ja pylliistää siellä? Ja minin se pussi, jos käyn siellä ryteikössä pussiin keräämässä? Ja mihin se pussi sitten pannaan? Varosen kuormaanko vai kiven koloon?

    Nijet bonimaajuu!!! Probleema – Putin!!!

  10. Mirja Pusa
    15.4.2014 at 23:34

    Kun en paljoa jaksa kävellä kerään ainoastaan talomme kohdalta
    isommat roskat – ennen keräsin enemmänkin ja nykyisin pyydän lastenlapsiani siivoilemaan , jos suostuvat? Ovat vain tosi harvoin meillä.
    Pusan Mirja
    Pane Erkki vain kiven koloon, jos se siellä pysyy?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *