Vappuseikkailu

Kuva: Värtsi

Kuva: Värtsi

1980 – luvun alkupuolella kun talvet vielä olivat keväästäkin pidempiä, meillä oli kavereiden kanssa suorastaan perinteeksi muodostunut tapa tehdä Vapunpäivän pilkkiretki joillekin hieman kauempana sijaitseville metsälammille. Kulkeminen oli miltei lumettomassa maassa helppoa, jäätilanne kohtalainen ja ilman lämpötila yleensä reilusti plussan puolella. Valoakin riitti liki ympäri vuorokauden, joten mikäpä oli retkeillessä.

Nämä muistot palasivat jälleen mieleen vuosi sitten, kun Vappuaattona ajelimme muun asian tiimoilta Tervavaarasta Ristivaaran kautta Öllölään ja sieltä edelleen Ilomantsiin. Reitin varrella olevissa lammissa näytti olevan vielä valkoista jäätä, joten suunnitelma Vappupilkistä kypsyi ikään kuin itsekseen. Näinköhän pitäisi taas pitkän tauon jälkeen kokeilla?
Niinhän sitä sitten seuraavana aamuna lähdettiin kolmisin vaimoni Paulan ja poikamme Erkin kanssa suurin toivein liikkeelle. Kahvivehkeet ja eväät oli varattu reppuun, pilkkivarusteet olivatkin jo myös valmiina autossa. Kohteeksi valikoituivat Kutsussa sijaitsevat Särkkälammet, jotka jo entuudestaan tiesin kirkkaiksi ja molemmin puolin paistettavaa ahventa sisältäviksi vesistöiksi.

Kun läksimme liikkeelle, näimme jo alkumatkasta harvinaisen linnun. Kesäteatterimme katolla seisoi ja oikoi siipiänsä kattohaikara! Eipä ole tullu ennen livenä moista otusta nähtyä. Matka jatkui Tervavaaraan ja siitä Kenraalinkyläntien yli Kutsun suuntaan. Karttaa piti katsella, kun en tarkkaan muistanut enää reittiä ja entisten ikimetsien tilallakin oli nyt monin paikoin taimikkoa ja hakkuuraiskiota; maisemat näyttivät vierailta. Lammille vievä metsäautotie oli paikoin reilumminkin kevätkostea, joten eräässä kohti tien reuna sitten petti ja auto imeytyi tehokkaasti kiinni. No, neliveto vain päälle, niin päästäänhän siitä pois. Niin päästiinkin, mutta jälki oli kaameaa. Eipähän siinä muuta kuin kenttälapio kouraan ja korjaamaan aiheutetut tuhot. Ne saatiin parsittua ja matka jatkui sitten kommelluksitta perille saakka. Auto parkattiin lampien välisen harjun rinteeseen ja eikun vaan jäälle. Jää oli laadulleen huononpaa kuin miltä se kauempaa näytti, mutta testireikien perusteella sinne kuitenkin pystyi menemään. Sää oli mukavan leppeä, mutta kalan syönti oli kurja. Vaimo sai muutaman ahvenen, me miesväki emme edes nykyjä. Vähäinenkin kalan liike tuntui loppuvan, joten päätimme vaihtaa lampea; useita vaihtoehtoja kun oli valittavissa vain muutamien satojen metrien säteellä. Siirryimme Suolammelle, jossa olin joskus vuosikymmeniä sitten nähnyt suurehkon ahvenen. Pilkkimiehiä näytti käyneen sielläkin jo ennen meitä, joten seurailimme heidän jälkiään. Kalaa ei näkynyt eikä kuulunut, joten arvelin käväistä vielä jonkin matkan päässä olevassa salmentapaisessa koettamassa. Kuljin viikkojen ikäistä jotosta myöten ja arvioin samalla jäätilannetta; eipä kaksiselta enää vaikuta. Sitten se tapahtui – tunsin vajoavani alaspäin; olin ensimmäistä kertaa elämässäni pudonnut jäihin paikassa, jossa jalat eivät yltäneet pohjaan! Rantakaislikoissa on tullut useinkin ryvettyä, mutta mitäs nyt keksitään?

Varjelus ja vaistomainen toiminta; siinä olivat eväät tilanteeseen. Tietenkin siinä hieman hätäännyin mutta ihmettelin itsekin, kuinka helppoa sieltä avannosta oli kuitenkin päästä pois. Ryömin kimpsuineni ja kampsuineni jäälle kuin hylje ja sitten kävelemällä tulojälkeä myöten perheväkeni luo. Olivathan he toki huomanneet vajoamiseni, mutta tilanne oli ohi niin nopeasti, etteivät varmaan kerenneet edes kunnolla säikähtää. Rantauduimme ja kiertelin vaatteeni kuivaksi. Menimme sitten tien yli harjun aurinkoiselle rinteelle ja teimme tulet. Kahvi vain kiehumaan ja tuumaustaukoa pitämään. Ruokaillaan tässä itse ja odotellaan samalla ahventen iltapäiväsyöntiä.

Kahvi ja palaset nuotiomakkaralla höystettynä tekivät kauppansa. Täysin vatsoin ja virkein mielin suunniteltiin taas jäälle lähtöä; kun kalaan on lähdetty niin kalassa myös ollaan! Pilkitimme aamullisilta avannoilta, mutta eipä ollut kala vieläkään otillaan; laihaksi taitaa soppa jäädä! Kairailimme reikiä sinne tänne jo kulkemiemme reittien varrelle, mutta kun ei niin ei! Jää tietenkin haurastui lämpimässä säässä kaiken aikaa ja tuntui hieman jopa antavan jalan alla periksi. Vaimo ajatteli asiaa ääneen ja kuinka ollakaan, samalla hetkellä jää petti jälleen. Nyt oli hänen vuoronsa saada kylmä kylpy. Tämähän menee nyt mallilleen! No, yhtä näppärästi kuin minäkin olin selviytynyt, niin hänkin kömpi jäälle kun oli ensin keräillyt sohjon seasta pilkkivarusteet takaisin sankkoon, eihän niitä voi lammen hyviksi jättää!

Poika oli vielä kuiva, mutta siitä huolimatta tässä vaiheessa luovutimme; menimme rantaan ja ohjelmassa oli jälleen strippausta suomalaisessa metsämaisemassa. Kotiinhan tässä on jo lähdettävä ajelemaan kun navetalle pitää ruveta joutumaaan. Vaihtelu virkistää, joten paluumatkalla ajoimme Öllölään ja sieltä Kenraalinkylään. Matkanteko katkesi Särkilammen jälkeen, kun päivällä puhallellut välillä navakkakin tuuli oli kaatanut tielle kaksi tukkikaliperin kuusta. Mikäs tässä nyt olisi viisainta? Pieni retkisaha on kyllä mukana, mutta oman aikansa vie sillä tällaisia puita ruveta kitkuttamaan, kun pieni kiireenpoikanenkin jo pukkaa päälle. Ratkaisin asian soittamalla yksiyksikakkoseen. Selvitin sinne tilanteen ja virkailija lupasi laittaa pelastuslaitoksen eli palokunnan töihin.

Mikäs se nyt olisikaan lyhin kiertotie Värtsilään? Sehän on tietenkin Särkilammelta Vanha-Autiontielle ja sieltä edelleen Kaustajärventielle johtava metsäautotie. Sinnehän sitä lähdettiin sitten rämpimään, yllättäen siellä oli nimittäin paikka paikoin vielä lunta niin paljon, että matkan jatkuminen ei ollut ollenkaan itsestäänselvyys. Sieltä sitä sitten kuitenkin tultiin hitaasti, jopa varmasti lopulta taas maantielle asti. Nythän olikin sitten jo lasten leikkiä ajella Niiralaan. Kello oli jo tietenkin vaikka kuinka paljon, joten lehmien tervehdykset kuuluivat kyllä heti, kun omaan pihaan lopulta käännyttiin. Pikainen varustehuolto vielä ja sitten lypsylle. Karjatöiden jälkeen laitettiin vielä ennen ison hämärän tuloa kalanpyydys Jänisjokeen. Saunan ja iltakahvin jälkeen olikin sitten jo varsin kypsä olo.

Jälleen oli yksi mielenkiintoinen Luojan varjelema päivä päätöksessään. Kun katselin vielä käymiemme lampien syvyyskarttoja, niin niiden tietojen mukaan meidän molempien putoamispaikalla oli kuusi (6) metriä vettä. Ei siinä olisi pipon tupsukaan pintaan yltänyt.
Tämä tosikertomus elävästä elämästä osoittaa sen, että vauhdikasta Vappua voi todellakin viettää sataprosenttisesti ilman viinaa – M.O.T. !
Se haikaran näkeminen oli muuten hyvä enne, Värtsilään on syntynyt kuluneen vuoden aikana ainakin neljä lasta!
Hauskaa Vappua – Klara Vappen!

Jussi Raerinne

Share

5 comments for “Vappuseikkailu

  1. Eero-Matti
    1.5.2014 at 6:29

    Varjelus tosiaan ollut mukana! Melkoinen perheseikkailu teillä. Hauskaa wappua täältäkin toivotellen!

  2. Kalevi Tikka
    1.5.2014 at 8:38

    Jussilta hauskasti kerrottu tarina. Jossakin runossa oli sellainen kertosäe kuin ” ja Lång tuo iloinen veikko, hän lausui nauraen, ei saalista aina saada vaik ollaan jäljillä sen:”

  3. Mirja Pusa
    1.5.2014 at 13:48

    Kivasti kerrottu tositarina Jussilla.
    MirjaSisko

  4. irene peuhkurinen
    2.5.2014 at 10:13

    No, seikkailu, tosiaan! Hyvä, kun hengissä selvisitte. Jäihin pudotessa lienee suurin vaara hätääntymisessä.

  5. Jussi Raerinne
    2.5.2014 at 10:44

    Voitaneen sanoa, että koimme kirjaimellisesti pilkkimiehen painajaisen – saimme sulan hattuun!

    Leikki leikkinä, olisihan siinä voinut toki huonostikin käydä. Parikymmentä vuotta sitten mm. sattui murheellinen tapaus, kun silloinen P-K:n riistapäällikkömme Rauno Poutanen ja Sinikka-rouva hukkuivat keväisellä pilkkireissullaan tuttuun mökkilampeen. En tiedä tapauksen yksityiskohtia; oliko uimataitoa, oliko alkoholi jotenkin kuvioissa yms.,ehkä mikään ei ollut pielessä mutta joka tapauksessa kävi niin kuin kävi.

    Uskon ja tiedän, että silloin kun ihmisen on tästä elämästä lähdettävä, niin sitä ei pysäytä mikään ja vastaavasti kun ei olla vielä päätepysäkillä, voi selvitä vaikka mistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *