Putoushahmoja

Värtsilän koulun putoushahmokilpailut

Jo talvella muutamat oppilaat kyselivät Putoushahmokilpailuista: ”Pidetäänhän me tänä vuonna tämä kisa. Pidetäänhän?” Kysymystä seurasi kovin anova katse ja oikealla äänensävyllä kysytty: ”Joohan?”. Kerran aikaisemmin koululla on pidetty tämä ”Hahmokisa” ja niinpä ”vanhemmat” oppilaat osasivat sitä kaivata. Toki aikuisten oli luvattava järjestää hahmokilpailut ja ajankohdaksi varmistui Vapun jälkeinen perjantai, silloin kun oletettavasti varsinainen opiskelu olisi työläämpää. Niinpä koululla Vappua sitten jatkettiin yhden oppitunnin verran erilaisten hahmojen taitoja seuraten ja sitä koulun parasta Hahmoa etsien.

4 hengen ryhmä.

4 hengen ryhmä.

3-4 luokkalaiset tytöt esiintyivät ”4-hengen ryhmänä”; näytti olevan äidillä siivouspäivä pölyhuiskineen ja perheeseen kuuluvine erilaisine lapsineen.

Seuraavat esiintyjät eivät tahtoneet uskaltaa tulla lavalle. He olivatkin kauniisiin prinsessapukuihin pukeutuneet 1-2 luokkalaiset ”Ujot” tytöt. Myöhemmin ”talentti”- osuudessa nämä prinsessat rohkenivat esittää kauniin tanssin.

Kolmantena lavalle asteli ruutupaitaan ja Reinoihin sonnustautunut isäntämies ”Maalaisjuntti”. Taito-osuudessa hän lauloi maaseudun eläimiä ylistävän, ilmeisesti itse sanoittamansa, hellyttävän laulun.

Poliisit pidättivät Patrik-rosvon.

Poliisit pidättivät Patrik-rosvon.

Virkavallan edustajina kilpailussamme esiintyivät ”Poliisit Wilson ja Thompson” (taisivat olla kotoisin Amerikan mailta, vaikka suomea puhuivatkin). Kun poliisit kertoivat ohjelman juontajille itsestään, tapahtui jotain dramaattista: vankilasta karannut ”Patrik-rosvo” hyökkäsi yleisön joukkoon ryöstöaikeissa. Onneksi poliisit olivat lähellä ja niinpä saimme (kesken Putouskilpailujen!) seurata pidätystä ja onnettoman ”Patrik-rosvon” käsirautoihin kahlitsemista. Myöhemmin poliisit heltyivät päästämään ”Patrikin” käsiraudoista ja kuinkas kävikään: heti tilaisuuden tullen tämä rosvo yritti kidnappausta ja tuli toistamiseen pidätetyksi! Karskista vankilakundista löytyi helläkin puoli, kun hän lauloi kauniin balladin omassa taito-osuudessaan.

Saimme nähdä vielä mm. ”Sammakkomiehen”, Itä-rajan takaa tulleen korkokengillä taiteilevan ”Mummon” sekä ”Sekavat” pojat, joista yksi näytti olevan kalastaja ja toinen punaliivinen herrasmies. Kolmas henkilö oli pitkätukkainen, punaisiin vaatteisiin pukeutunut tyttö. Siis, olikos hän tyttö vai poika?

Kun kaikki Hahmoehdokkaat olivat esiintyneet, koitti Yllätystehtävän aika. Jokaisen Hahmon piti esittää jotain erikoisosaamista, ”talenttia” meille yleisölle. Kuulimme muutamia laulunpätkiä, seurasimme paria tanssiesitystä ja muutamat Hahmot sanailivat juontajan kanssa tuokion, ilman muuta erikoisempaa esitystä. Sitten koittikin ”virallinen”, suljettu lappuäänestys, jossa jokainen paikalla oleva sai äänestää suosikkihahmoaan noin yhden kerran.

maalaisjuntin lauluesityskö toi kilpailun voiton

Voittajahahmo ”Maalaisjuntti”. Roolissa Tatu Hovi.

Ääntenlaskun jälkeen, kolmen äänen erolla voiton vei charmikas isäntämies ”Maalaisjuntti”, joka palkittiin pokaalilla. Toisen Hahmosijan jakoivat poliisit ja onneton vankikarkuri ”Patrik”. ”Maalaisjuntti”-hahmon takaa paljastui 3- luokkalainen Tatu Hovi, poliiseina nähtiin 5-luokkalainen Emma Hyttinen ja 6-luokkalainen Olga Heiskanen. ”Patrikin” taakse kätkeytyi 5-luokkalainen Iida Piiroinen.

Onnittelut vielä kerran Koulumme Hahmolle ”Maalaisjuntille” ja kiitokset kaikille Putoukseen osallistuneille reippaille Hahmoille!

Teksti ja kuvat; Vuokko Väänänen

 

 

putoushahmoja

Putoushahmoja

poliisit rokkaa

Poliisit rokkaa

patrikin balladi

Patrikin balladi

ujot prinsessatytöt tanssivat

”Ujot” tytöt

 

Sekavat pojat

Sekavat pojat

Mummo.

Mummo.

6 comments for “Putoushahmoja

  1. Luovia, leikkimielisiä lapsia!

  2. Uskomatonta!!! Hyvä Vireä Nyky Värtsilä!!! Kumarrus myös oppilaiden takana toimiville opettajille ja muille taustajoukoille!!! – Ihastuttava mummo ja kengät!!!

  3. Näyttää olevan hauskaa. Iloinen mieli tulee noita kuviakin katsoessa. Hienoa toimintaa koulussa. Harmi kun ei enää pääse kouluun. Kuunteluoppilaaksi saattaisi päästä jos anoisi kauniisti.

  4. Hienoa! Kyllä lapset varmaan nauttivat. Vaatii kyllä opettajilta taitoa ja viitseliäisyyttä. Esiintyjät saavat varmasti itseluottamusta eikä tule nurkassanyhjöttäjiä.

  5. Kun lukee vuokon kirjoituksia koulustaan ja katsoo kuvia niin on siinä eroa entisen koulun ja nykyisen koulun välillä. Ei 1950 luvulla nähty edes unta tämänkaltaisesta koulusta.
    Minun motto oli koulun suhteen tämä, minkä ilotta oppii sen surutta unohtaa.

  6. Kiitos Kirsti-tyttöseni kuvasta?
    Mirja-äiti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *