Kuva: Wikipedia
Kohta taas vietetään monissa kouluissa lukukauden päättäjäisiä lasten esittämine ohjelmineen. Minulle on jäänyt niiden lukuisten koulujuhlien joukosta eräs kevätjuhla erikoisesti mieleeni. Tätä kyseistä juhlaa vietettiin jo muuten kuusikymmentäviisi vuotta sitten.
Luokka oli koristeltu juhlakuntoon. Harmonin päällä lasipurkissa oli runsas kimppu kulleroita ja opettajankorokkeella pari keväistä koivua sankossa. Mustalle taululle opettaja oli väriliiduilla piirtänyt kevään kukkasia ja värikkäitä perhosia lentelemässä kukasta kukkaan. Avoimista ikkunoista leppeä tuuli liehutteli verhoja. Juhlakansaa oli luokka täynnä. Isommat oppilaat istuivat pulpeteissaan ja pienemmät parhaisiinsa pyntättyinä voimistelupenkeillä luokan edessä. Muu juhlaväki istui luokan perällä.
Juhla aloitettiin oppilaiden laulamalla kevätlaululla ”Lehdossa lintujen laulu nyt soi”. Sen jälkeen oli sitten ekaluokkalaisten vuoro esittää viikkoja harjoittelemansa kuvaelma. Siinä päärooli oli Kevään Puhurilla, jonka tehtävänä oli siivota luonto talven jäljiltä putipuhtaaksi.
Luokan etualalla olevassa komerossa esiintyjät odottelivat jännittyneinä vuoroansa. Niinpä sieltä komerosta sitten pyyhälsi esille vaaleatukkainen ja punaposkinen Kevään Puhuri ja jäi katselemaan yleisöä, löytyisikö sieltä äitiä ja isää. Huomattuaan heidän ehtineen navettatöiltään kevätjuhlaan ja istuvan kuvastolaatikon päällä luokan perällä levisi leveä hymy pojan kasvoille. Mutta sitten etupenkissä istuva naapurin Maija huomasi, että Puhurilta puuttui jotain hyvin tärkeätä ja yritti hiljaa kuiskata:”Hai luuta!” Muutkin ekaluokkalaiset sitten huomasivat tilanteen vakavuuden ja yhteen ääneen kuiskivat:”Hai luuta! Hai luuta!” Siitä Kevään Puhuri hämmentyi niin ettei oikein tiennyt miten esitystä jatkaisi. Kun opettaja sitten nousi harmonin takaa ja huusi kovalla äänellä : ”HAI LUUTA!”, hätääntyneenä poika juoksi takaisin komeroon. Hetken kuluttua esitys sitten jatkui, ja vieläkin punaposkisempi Puhuri huiski kuin huiskikin luudallaan talven moskat tiehensä niin, että pöly lattialla pöllähteli, ja luritteli vuorosanansa niin kuuluvasti, että äiti ja isäkin varmasti kuulivat jok`ikisen sanan siellä luokan perällä. Esitys sai yleisöltä mahtavat taputukset. Taas levisi iloinen hymy tehtävästään selviytyneen Kevään Puhurin kasvoille. Syvään kumarrellen ”komeljanttari” sitten kiitteli yleisöä saamistaan suosionosoituksista.
Isompien oppilaiden lauluesitykset ja vuoropuhelut sujuivat kommelluksitta niin kuin yleensäkin. Juhlan kohokohta oli yhteisesti laulettu SUVIVIRSI. Avoimista ikkunoista sen tutut sävelet kiirivät lähitienoonkin kuultavaksi. Laulu viritti juhlaväen mielet kesäisiin tunnelmiin. Vanhemmille se toi mieleen muistot lapsuutensa aikaisista kevätjuhlista. Todistukset saatuaan useimmat oppilaat näyttivät olevan hyvin tyytyväisiä saamiinsa numeroihin.
Juhlan päätyttyä ulkona odotti kaunis, aurinkoinen alkukesän päivä ja oppilaita pitkä loma kesäisine lysteineen.
Pussinpohjan Masa
Kyllä ne oli kauniintuntuisia ne koulun kevätjuhlat.Enää ei ole joka paikassa äitienpäiväjuhliakaan – eiköhän opetkaan jaksa enää.
MirjaSisko
Hyvä juttu Masa! Kiitos!
Omassa koulussani meille oppilaille kuului myös koulun
pihan ja tienvarsien haravointi ennen kevätjuhlaa.
Tuorein koivunoksin koristellussa luokassa suvivirsi
soi ”kaikilla aisteilla” varustettuna, julisti kesän
alkaneeksi. Muistoja herättävä kertomus, josta kiitän.
Tulipa auvoinen tunnelma lisukkeeksi Värtsilän kirkon helatorstaisen sanajumalanpalveluksen jälkeen. Silloin ennen… nyt Roosat lauloivat. Ja väkeä oli eri puolilta Tohmajärveä.
Mutta, mutta, miten tulevaisuudessa? Miten käy kyläkoulujen, joissa lapset ja heidän kotiväkensä voivat kokea sellaista, mikä säilyy vuosikymmeniä muistoissa? Värtsilän pitäjän ala-aste elää vielä virkeänä, ja lapset saavat elämänmakuisia eväitä kasvuaan varten. Kyyditykset ovat vielä siedettäviä, ja kesälomaakin annetaan.
Ihana tarina! Jutussa tuoksui kevät ja koivunlehdet.Kyllä tuli niin mieleen Teuvo Tikan monet juhlat. Jaksoi se mies raataa niin äitienpäiviksi kuin kevätjuhliinkin.
Masan kertomuksesta tuli mieleen omat kevätjuhlat Patsolan koulun pihapiirissä. Arja-Leenan ja Irenen kanssa monet kevätrunot opeteltiin ulkoa ja keijukaiset esiintyivät harsomekoissaan. Jokaisella luokalla oli oma esitysnumero, jota jännitettiin.Uuden koulun puolella oli oppilaiden kevätnäyttely missä oli esillä käsitöitä ja piirustuksia.
Vanhemmat kävivät katsomassa lastensa kätten töitä ennen kevätjuhlan alkua.
Juhlan jälkeen oppilaat veivät omat askareensa kotiin.
Kevätjuhlan aikaan aina tuomet kukkivat koulun takana ja kottaraiset lentelivät koulun pihakoivuissa. Aurinko paistoi ja loma alkoi!
Näin koulujen lukuvuoden päättyessä tulee muisteltua omia kevätpäättäjäisiä, varsinkin Patsolan ajoilta.
Jaana, tuli niin nostalginen olo.
Tuoksuvat tuomet, kukkuvat käet, tytöt juhlamekoissaan ja pojat niin ”suittuina”. Yläkoulun luokka oli kauniisti koristeltu. Juhlaväkeä tuli tuvan täydeltä. Jännitystä veistosalissa esiintymisvuoroa odotellessa ja sitten vapautunutta riemua aplodien säestämänä. Pienen koulun lämmin tunnelma. Me-henki vahvistui aina juhlahetkissä.
Yhteisiä aikoja muistellen toivottelen oikein hyvää kesäistä eloa ja oloa.
Siinäpä se: ”Pienen koulun lämmin tunnelma.” Eikö se olisi parasta sijoitusta tulevaisuuteen? Se myös – työllistäisi – opettajia, keittäjiä ja siivoojia!!! Ja homekoulujen remontoijia!!! Pirssitkin pärjäisivät, vaikka kuljetysmatkat lyhenisivät!!! Puhumattakaan lasten hermoista!!!